ihmisoikeudet

pe 19.4- klo 19.44

 Kävin juttelemassa psyk. hoitsulle. Se ei ollut sama jolle yleensä kevennän mieltäni (koska olin ajoissa! niin joo ja kahvin ja munkin ehdi...

Translate

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Horoskooppisi näkyy päällepäin "kaikessa" mutta en jaksa syventyä, miksi toiset piristyy aineettomista asioista tunnesiirtäen oman valinnanvapautensa joka ainutkertaiseen värähdykseen

Nyt meikä höpötti töissä kaikenlaista. Nukuin ehkä tunnin, ja hädintuskin oli mitään mistä herätä joten melko automaatilla lähdin käyntiin. Huomenna olen luvannut lähteä elokuviin pojan kanssa. Otin tunnin nokoset... olen syönyt kinkku-juusto juustosämpylöitä ja vetänyt lusikalla jotakin kinuskitahnaa kovana, ja vähän limsalla huuhtonut alas. Telkkarista ei oikein mitään tullutkaan.

Olen lämminverinen, siis en palele mutta haukotus tarttui työpariin ja kilpaa oltiin tekemättä mitään puolitoista tuntia tehokasta työaikaa. Näytettiin kiireisiltä, huulet liikkui ja kumilenksut lens. Sen tulee ikävä mun kanssa taittoja. Täytyy myöntää, että olen kyllä ihan pro jo käsittelee kaikenlaista paperia, vaan ymmärtää vähän materiaalia. Pakkasin silti kotona jotain joululahjoja ja se ohut kakkapaperi oli revetä koko ajan eilen. Eilen oli itsaripäivä todellakki... kuuntelin joulumusaakin puolituntia ja yhden kortin sai lähteä postii ulkomaille, vaikkei mulla joulukorttia olekaan.

Äkkiäkös sitä omat painovalmiit tiedostot, duunaisi millä vaan mun Adobe ohjelmistoilla jos jos kaipaisin painotuotetta itsetehtyy, mutta mikä se volyymi ja formaatti olisi kuitenkin... olisiko se yksi juliste seinälle vai jokunen kymmentä omista taiteiluista joulukorttia mitä sitä sitten tekisi jälkipäät itse, ei se kyllä halpaa ole tuo painaminen, kun oon sit tottunut tilaa jostain mistä niitä tuotteita voi enemmänkin itse personoida jollain mihin vaan ladataan kuva ja valkkaa määrät.. turhaakin saa ilmaiseksi, pöllin jokusen pahvinpalan ja yhden ikivanhan kynän ja melkein ylimääräisen söpön tarra-arkin.

Höpötin ainakin astrofysiikkaa viisaammakseni. Sitä se oli. Ilma joka hengitetään on jo käynyt jonkun keuhkoissa, ja dinosaurukset jossain taskussa eloperäistä ainesta muovautunut öljyksi ehtymätöntä luonnonvaraa. Kaikkihan tätä tietoa pitää kämmenellään!!! Aina kun mä alan selittää jotain tieteen kuvalehden artikkeleita niin heti nousee ainakin viisi päätä kääntyy korvat hörölle mun suuntaan. Ehkä mulla on yllättävän miellyttävä ääni silloin kun jaksan sitä käyttää.

Niin, se uusi tuttavani aamusta venatessa nysseä höpötti jotain ihmeellistä eilisestä täysikuusta... ehkä sillä on ollut joku viime kuukauden kalenteri edelleen, seinällä vaihtamatta, ja siitä kattonut. Moni asiaa selviää kun katsoo ulos itse taivaalle pitääkö kuuhulluus paikkansa. Viimeinen päivä ylihuomenna. Täysillä loppuun vain.

Silmät jotenkin kärsineet kaikesta ruutuajasta. Kirjoitus tulee ihan väärin ja epäkiinnostavasti... pitäis vissii alkaa tehdä väliotsikoita. Minun haastatteluihin ei journalismistiikan lait päe. Se on vissi mitä näkee tekevänsä seittemän vuoden päästä. Tarpeekseni. Itsetutkiskelua. Jos muut ei tiedä kuka mä oon, niin ainakin itsevarmuutta ja itsetuntoa ei pysty opettaa vaikka kuinka olisi iänikuinen oppija, mitä!

Mutta siis tungin nyt otsikkoon jotakin kun se kolleega on kiinalaiselta vesi+heppa ja myönsin stalkanneeni sen facebook profiilia minuutin eikä siellä edes mitään julkista ollut. Toinen heppa on terästä ja toinen tulta, yksi puuta tai maa merkkiä, mutta tuolla vielä elämä edessään nuorella. Käyn sudokua mielessäni ihmisten horoskoopeilla edelleen. Useammin täytyy kysyä syntymävuosi varmuuden saadakseen. Eikä ne horoskoopit ole kuin hupia ja hauskuutta, mutta että tietää varoa apinoiden rakkautta ja rottien rakkautta rahaan ja lohikäärmeiden ihanuutta ja sillä viissii. Lempparibändini laulaja on muistaakseni hevonen, joten jaksan sydän kiitollisena kuunnella sitä grungea. Ihmisen musamaku kehittyy tietyssä iässä ja mulla se oli silloin 2002??

Enkä edes muista bloggasinko eilisistä citykaneista ja ketuista. Ajatuksia on niin paljon, että sydän jaksaisi jakaa –mutta silmän verkkokalvot on jo palanut loppuun. Sitäpaitti ihminen pystyy vähän säätelee ruumiinlämpöään vaikkei nyt mikään vaihtolämpöinen, mutta asteen pari, alle puolitoista. Luin hoitsun kirjasta eikä se uskonut mua ja löysin vielä kohdankin. Sen pituinen se. En tiedä... pitäisikö ehkä olla jokin varoitus blogissa etten ole oikeasti mikään, öö, neuvonantaja kellekään missään asioissa. Oikeasti nämä ei ole kenenkään mielipiteitä. Ne vaan sopii kuin kieli rautakankeen pakkasessa. Oi, rakas sulatusuuni suomenkieloiseni jota ihan liiiiikaa jaksa edistää sivistää keksiä uutta mutsis oli

ynnä muuta semmosta ilmaiskappaletta sitten sivukaupalla :/ uusia lakeja on kyl säädelty.. kuka säätäisi meitä olemaan kansalaistottelemattomia?