Otin juuri nettitestin tai quizin rakkauden kielestäni. Tietenkään kukaan ei ole ikinä kehunut tai antanut minulle lahjoja ja läheisyyskin on ollut ehkä eniten seksiä eikä julkista hellyydenosoitusta. Ainoa poikaystäväni oli törkein ihminen maailmassa mua kohtaan ikinä raiskaten ja käyttäen hyväksi sossua että oli mun puolisona, eikä ikinä maksanut vuokraosuuksiaan. Kun eläköitynyt terapeutti kysyi meiltä, miten me voitaisi helpottaa toistemme elämää, niin se muistaakseni keksi että mä voisin useammin ladata astianpesukoneen. Sille ei kelvannut mikään mitä tein, annoin, jne täysin kusipää.
Kukaan ei ole ikinä halunnut seurustella kanssani. Ihan niinkuin mä vaatisin yhtään rakkautta, kun en sitä ole saanut. Joskus sitä vain sivuuttaa hetkeksi, että kukaan ei tule pelastamaan sua. Koska se olisi kai tekojen aika rakkaudesta eikä velvollisuudesta.
Pilaa mun elämä yhtä monumentaalisesti kuin ne jotka mua on rakastanut, pääset hyvien ihmisten joukkoon... et.
Kaikki paneminen ennen avioliittoa on syntiä, mutta avioliitto on kuolema kuulemma. Halusin aina kirkkohäät, mutta en enää. Pitäisiköhän erota jo vihdoin kirkostakin. Mun puolesta ei kukaan ole kuollut, se oli vaan niin pelkuri se Jeesuskin.
