ihmisoikeudet

Ken lampeen kurkistaa, se kuvajaiseensa rakastuu tai ainakin Narkissoksella näin

Eskaloitui. Olen froggy lover

Translate

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Anteeksi tarjoilija mutta pikselikeitossani on kärpänen

 Ajattelin siirtää tiedostojani ulkoiselle kovalevylle. Mutta täällä on niin paljon kaikkea roskaa enkä löydä kaikkea, ja Lataukset kansioita monia... ajattelin luovuttaa hetkeksi.

Sain myös tilaukseni RedBubblesta, uuden hiirimaton. Printattu briteissä mutta tehty Kiinassa.

Ai niin mulle soitti joku GreenPeacesta. Kertoi jostain häpeällisestä sopimuksesta joka aiheuttaa Amazonin sademetsien tuhoamista EU:n luvalla kun ne helpottaa kaupankäyntiä niihin maihin. Lämpöennätys Lontoossakin ja kukaan Euroopassa ei välitä maapallon lämpenemisestä sun muusta ihmisen aiheuttamasta globaalista tuhoista. Jos Suomi vetäytyisi siitä sopimuksesta edes.

Tilillä kolme euroa ja loput koiranhoitorahat vielä jossain pankkien välillä. Ylihuomenna tulossa takuueläke josta yli satanen menee näihin mun laiteostoksiin. Ensi kuusta eläke nousee kuulemma ja katsoin ja ihastelin että kolkyt euroahan se siellä. Ihan kuin ei ruoka olisi kallistunut ym. jos eivät ota ulosottoon näistä pienistä tuloista, niin maksan silti edelleen eksän niskaani aiheuttamia vuokrarästiä 2016 satasen kuun alusta koko ensi vuoden alkuun

Kaksi päivää ollut taas savuton. Savuton koska ei ole rahaa, ei siksi että haluaisin olla tupakoimatta tai jotain kröh kröh. Onnistun siirtää varat aina muualle, kelatkaa.