Maanantai minkä teit. Yksi pieni vodkapullo jäi Alkoon kun noudin tilaustani. Tulin kotiin ja juttelin hetken naapureille röökipaikalla.
Kävin äidin kanssa ensin kaupoilla. Hamsterille uutta ruokaa. Käytiin pitsabuffetissa. Ostin vähän kaikkea. Ei siinä, mutta tunti menee kun skannaa kaikki ostokset kuluttajapaneeliin, varsinkin kun ne pitää saada ensin jääkaappiin että saan kyydin. Sitten yksi nainen palauttaa hyppynarun kun chillaan äidin kanssa kotona. Sopivasti.
Sain tahranpoistoruisketta ja pesin pyykkiä. Tuolla se hamsteri yrittää saada vettä uudesta juomapullosta.
Joo ja sitten tulikin tauko taas kirjoittamiseen kun olin hamsterin kanssa. Akku oli lopussa ja laitoin lataukseen ja sijoitin LoTR peliin 15 euroa ja sain komentajia kaksi lisää eli mulla on nyt 9 komentajaa armeijoineen. Uuh. Eikä edes ole pay to win? Ne oli mun päivän aikana vallinneet lisää yhden alueen. Go Rohan! Tonight we ride!
Join vähän calvadosta mutta se oli melko pahaa joten enemmän join omenamehua.
Uutta hammastahnaa ja suuvettä. Sokeriherneitä. Ei oikeastaan mitään syötävää mutta söinhän mä jo päivän lämpimän aterian. Ja siksi lähdinkin täydellä vatsalla marssiin Sokokselle. Teki mieli ostaa Adventtikalenterikortteja mutta sain oikeastaan halvemmalla netistä jo kaksi. Tai siis 2 yhden hinnalla mukaanlukien postikulut joten kylläpä kauppa on se mikä kattaa eiku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!