perjantai 13. maaliskuuta 2020

Väsyneet silmät kauhistuneen katseen ylläpitämisestä

Mä olin oikeesti jo vähän menossa sekaisin kaikesta koronajutuista. Ahdisti suorastaan ja tarkkailin koko ajan pieniäkin nuhatippoja mitä valui nenästä, katsoin tarkkaan nenäliinan. Ihan kuin näkisi paljain silmin. Yskäisin yhden kerran räkää tienposkelle. En ole silti flunssainen. Yhdessä kohtaa oli vähän kuuma naamasta mutta se lähti pois kun makoili sohvalla.
Uskaltanut esim naamaan koskemista ym. käsienpesujen välillä mietti faktoja että altistus keskimäärin 15min samassa tilassa. Että jos vaan kantaa virusta mutta ei ole oireita tai sillee. Onneksi uhrit on enimmäkseen keski-ikäisiä miehiä?
Sitten kun pääsi bussista sieltä niiden köhivien tai niiskuttelevien ihmisten joukosta, ja iski kädet taikinaan ja söi pellillisen pitsaa ja sai cokista, niin parantui olo kun jutteli kaverille ja tolleen oli aurinkoinen loppupäivä... Tulin kotiin ja joku piti hissinovea auki ja toivotti hyvää viikonloppua.
En ole enää niin paniikissa.
Toisaalta onhan mulla nyt <20 rullaa vessapaperiakin.
"Oispa joku jonka kanssa elää tämän pandemian läpi." on toisaalta romanttinen ajatus ja haave. Muistella näitä 2020 aikoja. Eihän ketään selviä hengissä paitsi luonto jolle me ollaan vieraslaji.
Huomenna mut oltaisi kutsuttu yhden sinkkumiehen luokse mutta se vastaa aika hitaasti jos mitään mun viesteihin niin ehkä se ei ole niin innoissaan yökyläilystäni. Kattoo ny. Kärsiiks kattoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena ja asiallisena ja kiinnität huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!

Kannustajajoukot