Ohi on. Sisustamista ja pöydän paikkaa ym hyllyjen voi vielä miettiä, mutta nyt oon valmis kaivaa puhtaat lakanat, käydä suihkussa, ja mennä nukkumaan. Herään varmaan aikaisin kun ei ole verhoja vielä. Sain makaronilaatikkoa ja munkkeja ja sillä pärjäillyt. Aamun join pelkkää teetä. Kaiken teen ja hunajan. Poltin käden kun valutin suodattimella kahvia. Kauhean rääkin ne teki mun lisäksi... pesi lattioita, uunin takaa, uuniritilöitä, pölyjä ja ikkunat... minä lähinnä orkestoin mitä menee varastoon, ja mitä tulee tarvittua jo tänään.
Tiedän suunnilleen kaiken olevan tallessa ja ehjää mitä nyt voi ehkää olla. Ei voi väittää että olisin saanut mitään endorfiinejä suorituksesta, lähinnä murehdin ja häpeilin roinan määrää. Kaverini oli onneksi hilpeä, roolit päinvastoin mitä yleensä. Nyt väsyttää... lähikauppa olisi auki vielä 1,5 tuntia... en tarvitse just nyt mitään paitsi mitä jo mainitsin tekeväni ensin. Muistaakseni sinne kävelee 700 metriä...
Kaksi pakettiautoa tuli joskus puoli viiden maissa ja lopetti kahdeksalta. Ne jotka tuli jo aiemmin, lähti myös aiemmin. Yksi 15 min ajo. Tekonaurua ja päänpudistelua ynnä muuta ihmettelyä. Tapasi ensi kertaa mun parhaan kaverini. Sillä kyllä leikkaa ja kieli on terävä. Lähes puolusti minuakin jossain mitä piti laittaa suoraan... on ne kyllä<3
Pää särkee vähän ja on puhunut vähän kovaan ääneen ym.
Jalat on dööd. Tarkoittanee vaan että nousee se aurinko risukasankin takaa...
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
Translate
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"