ihmisoikeudet

Se mikä örveltäen tulee, se viheltäen menee eiku

 Otin 45 päivää ilmaista Storyteliä. Aloitin kuuntelee Dyyni kirjaa. Kuuntelin myös Harry Potter ja Puoliverinen prinssi kirjasta yhden jutu...

Translate

perjantai 5. heinäkuuta 2019

En ole aloitteellinen vaan itsenäinen ja siinä on vissy ero

Olin kaverin seurana eläinlääkärissä. Käytiin syömässä sushi/kiinalaisessa, ja asioilla. Sattuu niin perkuleesti taas munasarjoihin. Ostin silkkisprayta paljaille jaloille sekä hiivasienipuikon. Täytyy lukea käyttöohjeesta saako sen laittaa kuukautisten aikaan. Oli vaan niin kokkareista taas, eikä lääkäristä ollut apua vaivoihin.

Nyt pelailen. Olen, elän, hengitän. Enimmäkseen hengitän. Ei ole mitään apua kipulääkkeestä näihin.

Piti mennä jollekin tyypille seuraksi mutta se lähti baarikierrokselle. Olen vielä selvinpäin niin ei innosta tyyppikään.

Perjantai oli sateinen, hieman hiostava. Kuljin Burberry sateenvarjoni kanssa kaupungilla. Ei sillä että olisin mikään hieno pimpula sudittu ja föönättu, neitonen hienostunut tai silleen, sellainen vain sattui käteen Lontoosta.

Kävin Sokoksella syömässä aamupalan. Kolmiovoikkuleipä ja pillimehu. Sitten hese oli matkan varrella kun odotin kaveria niin hain sille hampparin mukaan ja itse imin pirtelön. Söin jotain 10kpl sushia ja riisiä+nuudelia jokusen friteraatun patukan ja kastikkeiden kanssa, juomaksi pepsimaxia 2 lasia. Olin ainoa joka söi puikoilla. Eikö kukaan tiedä että niillä saa enemmän ruokaa ahdettua suuhun
...olisin kuulemma pelkkä iso suu ja lisänä jalat jos mut pitäisi piirtää, sanoi kaverini. Sen koira oli taas ihan lööv muhun ja pussaili, antoi tassua, ja halusi sykkiin.

Hohhoijaa. Mun tarvisi ladata bussikorttia. Mihin oikein on hukkunut se 50e jonka voitin instagram kilpailusta?? Muutenkin pari viikkoa tammerfesteihin ja pitäisi säästää rahaa. Ihan älyttömiä ostoksia jos mietti. Greippimehua jalkahien tilalle tuoksuksi niin voila. Ehkä lopetan röökaamisen. Naapurista on kuulunut taas 0 tekstaria kun se lähti viettää synttäreitänsä veljen mökille tjtn.

Forever alone. Kyllähän mä hain pornhubiin malliksi. Saisi mainostuloja videoilleen. Kröh höm.