torstaina, kesäkuuta 06, 2019

Viimeinen defenssi eli kyyneleet ei vaan silti tuu vaikka toivokin kuoli jo

En pysty nukkumaan. Kelalta on kestänyt 8 viikkoa päättää mun tulevaisuudesta. 12.4.2019 ne on saaneet hakemuksen jatkosta. Ymmärtääkö ne kusipäät mitään? Viettää jotain kuntoutuspäiviä.

Itkettää ja päätä särkee ja muutenkin paskon housuun kun kuun lopussa rahahanat näköjään sulkeutuu. Asumistuessa menee ainakin se, viisi viikkoa, ei mulla ole aikaa olla rahaton koko kesää taas. Tällaisen takia varaudun aina pahimpaan eli en uskalla tehdä mitään elämässä.

Kaikki "rakkaat" sukulaiset kyselee koska menen töihin. Joo. Ihan kuin ne ottaisi mua sinne työkkärin luukulle :D:D Taisin viimeksi itse asiassa joutua sinnekin ilmoittautuu, tuli silloin bumerangina takaisin että vittu sä mitään töitä tartte... OOKOO, olen hyvin kuntoutunut JOO, mutta en niin pitkälle, että pötkisin yhtäkkiä jotain kolmivuorotöitä tekee. Koittakaa päättää onko psykoosinvaara, häh!!!

Mainitsinko jo että itkettää. Ensinnäkin oot yksin, kukaan ei välitä himpun vertaa, ja sit kateellisena meet facebookiin, kun jotkut laittaa pussailukuvia olleensa 17vuotta yhdessä. Olen vain algoritmien sätkynukke. Tekoälykin osaa piristää koska ei edes ole ihminen, eikä tajua mitään!

Mulla ei edes ole ketään. Paras kaveri on päättänyt ettei soita enää näköjään. Koulukaverit jäi. Kaikki vertaistukityypit koittaa vaan aina mun kustannuksella saada jotain velaksi eikä pysty maksaa jne vaativat tukea. NO GUESS WHAT. Mä en ole teidän tukityyppi. Mä tuun kerran itkien sinne palvelutalolle kun sen hoitajat on paikalla ja vaadin että se hyväksikäyttö loppuu nyt ja että se maksaa kaiken mitä lupasi.

Naapurinsetä elää omissa oloissaan. Entinen ja ensimmäinen miesystävä, on edelleen sama tunteeton paska. Mulle ei edes tule mieleen ketään tukiverkostoa. Tietty kaikki onnitteli kun valmistuin ja tollee, mutta ne vihaa mua silti. En mä saa heillekään mennä kun en ole tervetullut lapsi, että sillee. Mun verellä signeeraama paperi etten mainitse ketään koko suvusta ikinä missään.

Toisaalta olen niin hylkiö ja syrjäänheitetty. Minä liian isossa kaksiossa. Selvittelen muka tätä tavaramäärää, kun ei oikein iloa löydy mistään. Pyllyyn piikki, että saa taas herätyksen tähän julmaan maailmaan.

Mitä elämäntaitoja mulla edes on. Aika riittäisi toki niihin perusasioihin arjessa, mutta onko tää nyt sit kivaa kun kaikki on vaan räjähtänyt ja vain minä tiedän missä kaikki on ja mitä varten!

Yksin yskiskelen. Luulisi tajuavan jo että, kannattaa heittää jo veivit. Kuolla pois. Miten sen muotoilisi. En pysty sitä edes kirjoittaa, mutku pelottaa. Verhot eteen ja hiljaa vaan kadota. Kukaan ei jäisi kaipaa. Paitsi ne tähdet joita, katsoa koska niin paljon mua rakastetaan kuin niitä on, mutta silloin oli päivä eikä yö.

Kornia. Tottahan tokkiinsa. Ja kaikki on muka taas niin hyvin pari vuotta jos kela nyt sit päättää mitään ikinä.
Siinä vasta maanista depressiota

NYYH!!!!!!11111111010101100 sori kamalasti anteeksi jos olin olemassa. Eikä mulla mitään uniongelmia ole. Itsesäätely toimii ihan hyvin. Toisaalta voisi troppia kyl kohta ottaa kun kohdella taaskaan kuin ihmistä. Vitun byrokratia.

(Pää räjähtää.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mieti!