abc jota ette lue kumminkaan, niin miksi vaivautuisin keksimään taidokasta upeaa, otsikkoa kaikenkattavaa

Suhtaudun, ihan väärin, saamiini kommentteihin, tähän blogiin, siis. Aina jos luen että mulle on tullut kommentti siis sähköpostia, odotan että se avautuu ja latautuu, niin minulla on aikaa ajatella, että voi ei päiväni meneekö se taas pilalle?!

Sehän se suurin pelkoni on, kun kommentteja saa, tai se vaihtoehto on päällä...

Kuitenkaan kukaan ei osaa kirjoittaa ilman kirjoitusvirheitä ja jokaisella on jokin väärinkäsitys/pakkomielle yhdestä mun elämän osa-alueesta kuin jollain viksahtaneilla. Eihän sellaisesta minulle henkilökohtaisesti ole haittaa, jos kommentoijat on henkisesti sairaita tai vajaita. Kunnioitan ihan liikaa ihmisiä näköjään, jos oletan että joku pystyisi pilaa mun päivän (siinä olen itse varmasti paras).

Netissä on jotain perusteellisesti vikaa, tai ehkä ihmisen luonnossa, kun a. joutuu ensin odottamaan liian kauan että jotain latautuu näytölle tai ruudulle b. kun olet jo vihdoin saanut sen ruudun siihen auki johon näpytellä jotain, niin olet niin raivoissasi siitä lataamisen keston aiheuttamasta suutahduksesta ettei kaikkea saa läpi heti, niin c. soppa on valmis, oli se sit trollaus tai nettikiusaus tai muu toisen loukkaaminen.

Raamatussa oli tarina pojasta jonka piti hakata naula seinään aina kun haukkui jotain ja vähitellen se lopetti sitä neulojen hakkaamista seinään, kunnes Jeesus tuli sinne ja käski sitä ottaa ne naulat pois seinästä, niin samoin on ne pahat sanat jättäneet reiän niihin ihmisiin joita se poika oli haukkunut!

Mutta joo, taaskaan ei tullut sellaista kirjoitusta mitä piti?

Postissa tuli muutama postimerkki ja paperisälää sekä liiton lehti. Koulussa tein taittokoneella harjataittoja ja ikkunataittoja makkelista sekä aamun kun sijaista tai sijaisen-sijaista ei ollut, niin tein työelämätaidoista kokeen ja lopetin luovan kirjoituksen jutut yhteen opintopisteeseen vielä yhteiseen jatkotarinaan lisäämällä pari seikkaa päähenkilön osastolla oleilusta.

Sitä on niin erilaisia kirjoittajia. Kaikille yhteistä taisi olla että ne eli ja olivat syntyneet. Suomalaiset on yksilöitä, joilla on vain suomilasit päässä. Se ilmiöistä, mä oon vaan hiiltä suurimmaksi osaksi ja hiukkaseni poukkoilee muista, joten miten voin, sanoa että mikään mitä omistan olisi omaani...

tähtipölyä, ennaltamäärättyä, pohjatonta, kylmää, etäistä ja avaruudessa pienellä kivellä leijailua vaan? Voisin lohkaista vitsin, mutta se möhkäle ei irtoa...

vierivä kivi ei sammaloidu ynnä muuta kirjoittajien perus mottoa...

Niistä kolmestakymmenestä ajatuksesta jotka äsken lähti liitelee liittyen Hemingwayn pääverenvuotoon kun hän alkaa kirjoittaa ym, mutta en ehtinyt kirjoittaa ylös, ennen kuin ne muodosti kuvia ja muistoja ja visuaalisia triggereitä niin, paras jos nukkumaan menisi.

Nukkuessa on vielä irrallisempia ja omituisempia ajatuksia joita miettii hetken kunnes unohtaa ja olankohauttaa koska ne on unenomaisia. Satunnaisia sähköpurkauksia.

Kyllä mä tiedän ettei kukaan oikeasti lue mitään eikä ymmärrä mitä meinaan sanoa. Moraali tarinassa varmaan tänään liittyi jotenkin noihin kommentteihin mutta en keksi: missä minusta pyörii jotain huhua, rahankäytöstäni? Tai, no, miksi pitäisi uskoa niitä kommentteja kun en välitä niitä julkaista edes, että mieti sitä ja aivasta. Terveydeksi.