Söin makaronia. Köyhä opiskelija, joten sen mukainen budjetti. En tiedä mistä tämä kaupunkilegenda on syntynyt, että miulla ei olisi varaa edes ruokaan? Eikö Martat opettanut että pitää olla kotivara?? Ei vaan, on mulla sentään asiat hieman huonosti. Teet loppuu. Just hain kaupasta kahvia jonkin halvimman vaan Luomua. Mun teepussit on sellaisessa, tiätteks, lahjaksi saadussa lasipurkissa johon laitoin meemitarran, että "...but, that's none of my business" niinku se Kermit sammakko??
Muisti temppuilee välillä myös. Jokin asia jonka kirjoittanut jonnekin, menee väärin tai puuttuu jotain aivan kuin en tekisi enää asioita ihan täydestä sydämestä? Miksi kaikki on nykyään jossain Internetissä. Ei niitä asioita ketään valvo. Mutta nyt ehkä valvon, koska join just kahvia ja on lauantai-ilta, enkä ole etsimässä mistään ketään seksikumppaniakaan. Mikäs pakko mulla oisi. En silti ole pukeutumassa kumipukuun ja streemaamassa itseäni naisten nähtäville, eiku...
Ehkä tämä hulluus on tarttuvaa... Luulin että ainoa mikä pitäisi mut järjissään, oisi ehkä taiteellisuuteni. Mutta, Na, Natriumia vaan heeeeeeheheeh
Eiku siis mä havaitsin ehkä jotain veritahroja koulussa veritahroja lavuaarissa, ja säikähdin ihan vitusti yksi päivä... Jos jollain on jotain arpia, niin.... kai nekin tota, haalenee ja jää muistoiksi vittu.
Soitteli mulle joku paska sukulainen ja kyseli vointeja pitkästä aikaa. "Joten kuten" kuulin sen äänenkin, kuka lie soitti. Meillä on kuulemma näyttöjä Hervannassa. Juu, jotain Macintosheja on koululla, mutta älä nyt vittu tänne tuu niitä korjaa, tuut tuut!!!!
Vittu-mitä-paskaa tämä saatanan... rättipäivät seuraa toistaan, mutta en ole varma voinko asialle mitään, kun vaan pelottaa kaikki jutut. Tulevaisuus on jotenkin niin vakavaa touhua. Enkä voi asioille mitään, vaikka mulla olisi kenen fiksuus. Elämä ei ole elokuvaa.
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
kirjautuneena näissä
Translate
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"