Olipa kerran kolme puuroa.
 |
| puurot 1: ilman zoomia 2: zoomilla 3: zoomilla mutta kauempaa |
“Toiset kutsuvat minua epätasaiseksi”, se sanoi, “mutta minä kutsun itseäni tekstuuriksi.”
Kukaan ei tiennyt mitä se tarkoitti. Ei edes puuro itse. Ihmiset vain sanovat sanoja itsevarmasti ja muut nyökkäävät. Sivilisaatio perustuu pitkälti siihen.
Toinen puuro, Kakkonen, oli tasaisempi. Se oli lämmin, pehmeä ja vähän ujosti kiiltävä.
“Mielestäni olen juuri sopiva”, se kuiskasi.
Kolmas puuro, Kolmonen, oli lähes täydellinen. Silkkinen pinta, hyvä rakenne, rauhallinen olemus. Se tiesi olevansa kaunis mutta ei tehnyt siitä numeroa, mikä tietenkin teki siitä vielä ärsyttävämmän.
Hän näki kolme kuvaa itsestään.
“Ensimmäinen kuva on liian varjoinen”, hän sanoi.
“Toinen kuva on juuri sopiva.”
“Kolmas näyttää siltä kuin olisin dronevalvonnassa.”
Sitten hän näki kolme puuroa.
“Ensimmäinen puuro näyttää siltä että kuu suli siihen.”
“Toinen on hyvä.”
“Kolmas… tämä on juuri sopiva.”
Ja niin Kultakutri valitsi kuvan numero 2 ja puuron numero 3, koska elämä on jatkuvaa optimointia pienissä asioissa samalla kun maailmantalous huojuu kuin ostoskärry jossa yksi pyörä vinkuu.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"