Kun et saa mielestäsi pinnalle noussutta muistoa niin siirrät sen eteenpäin

 Kajsa täti kertoo lapsuudestaan tarinan, jolloin hän olisi tappanut jonkun. Asuimme rivarissa Pöytyällä. Isäpuolen veljen naisystävän kummipoika tai kukalie ällöttävä Dudley Dursleyn tapainen ilkeä, kyllästynyt, ja pilalle hemmoteltu typerä kertakaikkiaan paha lapseroinen oli autossa siinä pihalla ja mun käskettiin viedä sille leluni, ettei sillä olisi yksinäistä. Kieltäydyin ensin. Sitten mut pakotettiin antaa sille mun GameBoy Color käsikonsoli peleineen käteen. Olin pelannut sitä ehkä 600? 800? tuntia. Tämä Saatanan kätyri tallensi sen pelini päälle. Nauroi vain, oletti ehkä että alan itkeä. Meni piiloon tätinsä helmoihin. Sanoin sille, että tapan sen. Naamani vääristyi. Jos olisin tiennyt miten tappaa, niin olisin varmaan tappanut sen jäpiskän.

Sitten jossain vaiheessa aloitin uuden pelin ja olen pelannut sen läpi reilut 300 tuntia...

EI IKINÄ ENÄÄ.