- Vähän häpeällistä mutta olkoon kun ei mua kuunnella muutenkaan.
- Tein vähän graafista suunnittelua katsoattuani elokuvan Harvardin käyvästä Elle Woodsista. Aamuyöstä heräsin ja oksetti unessa käyty ahdistelu. Söin ehkä liikaa nachoja.
- Yritin kaivaa kaikki sähköpostit ja kuvapalvelut kuvia itsestäni 2007-2011 mutta huonoin tuloksin. Vähän yhtä kadoksissa kuin eksän aikoihin ettei löytynyt minusta kuvia. Yksi podcast ennen kuin podcastit trendasi joltain 2011-2012 vaihteesta.
- Ja minä olen nettikirjoituksistani joutunut ongelmiin ja eläkkeelle.
Kuntoutuskotiin elämäni parhaiksi vuosiksi. Niin, kauanko siitä on. - Ehkä löytäisin mun sekokansion muistikortille sitä nokia sport pikselimössöä.
- Söin kanaburriton tiktok stooreissa ja tuli hikka joten siirryin pois. Annan puhelimelle latinkia.
- Särkänniemeen, Särkänniemeen. Pitkäänniemeen, Pitkäänniemeen.
Toista rallatteli tamperelainen työnohjaaja sahalaitoksen hissillä ja toista ylöjärveläinen hoitsu kun jouduin puolustelemaan kirjoituksiani livejournal sivulla.
...olisi minusta voinut tulla seuraava Zuckerberg jos eivät olisi pitäneet liian vaarallisena. Vai osaanko koodata, häh.
Siinä ne tuntikohtaiset tapahtumat abouttiarallaa ...koska kello on vasta vähän yli
9. Tekee mieli tupakkaa. Niksat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!