unlock the traffic jam in everybody's head

 Aamulla kävi vähän hassusti. En saanut jalkoja hereille. Olisin lähtenyt työkokeiluun sinne oikealle työpaikallekin. Puuttui enää kengät jalasta ja että lähtisin. Laskin ulkotakin pois päältä ja meninkin nukkumaan. Laitoin töihin tekstiviestin, että olen tämän päivän pois. Nukahdin ja nukuin melkein yhteen asti vaatteet päällä vain sängyssä.

Että sellainen mielenterveyspäivä. Se on mahdoton, tuntea itseään arvostetuksi, kun koulutuksen on maksanut valtio ja sitten kansaneläkelaitos pakottaa kuntoutumaan vaikka ollut poissa työelämästä nuorelta aikuisiältä saakka. Ehkä olisin jaksanut jos olisin vetänyt aamupalaa.

Ei nyt kannata enää jossitella.

En mä sentään mitään pahaa ole tehnyt. Paremmin mulla olisi mennyt kun olisi saanut taas ilmaisen lounaan. Kaapit on melko tyhjät. Rahaa tulee huomenna ja siitä laskuihin suurin osa. Mä olen itsenäinen, mutta en niin itsenäinen. Harmittaa vain kaikki. Tuhlaan aikaani aina.

Muoks. 

Ai niin, unohdin että kuntoutusrahasta menee vielä 40% veroakin joten mulle ei jää tästä noin niinku mitään käteen edelleenkään. Alle kaksi euroa päivä.

Olen lopettamassa joka mahdollisuuden tullen mun kuntoutusta. Olisi pitänyt sanoa että olen kipeä ja poissaolo oli saikkua. Yksi vapaapäivä. Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä.

Kun herännyt joskus ennen 6-7 aamulla että ehtii kahdeksan jälkeen lähtevään bussiin pysäkille tai jos lähtee puoli 9, niin myöhästyisi. Mulla kestää herääminen jo muutenkin, ja siinä sit ehtiä kasaa ittensä ja ajatuksensa. Kotona on kolmelta ja sit vielä syö jotakin siinä ehkä tai katsoo jonkun sarjan jostain. 

Eilen katsoin ihan huonoa elokuvaa. Siinä oli jollain pikkutytöllä harhaluulo että hän tappaa jättiläisiä, vaikka se oli jotain mielensairautta kun oli menettänyt äitinsä. Tuollaiset on aina raskaita katsoa.