Unet jäi vähän lyhyemmiksi kun aloin pohtia mitä olisi ehkä pitänyt sanoa jos en sanonut. Kaikkea tietenkin mitä muistan sanoneeni, vastanneeni kysymyksiin.
"sometimes you think you've said something, when really you haven't"
Huono tapa minulla, ajatella kovasti jotain juttua ja luulla, että olisin sanonut sen.
Mutta kaveri aamuyöstä ulisi ei ei ei ei ei unissaan ja narskutti hampaita. Vaikea se on sanoa kuka tuntee kipua tai kuka tuskaa, mutta mielestäni annoin melko tarkkaan lausuntoni siinä. Oliko sillä arvoa, jos olen kuullut kaiken häneltä itseltään sen lisäksi miten itse toimisin, kun en olisi turvassa, tai sympatiat siinä... parisuhdeväkivallan merkithän siinä täyttyy vähän kaikista jotakin taloudellisesta digitaaliseen. Katsoin wikipediasta hetki ennen oikeudenkäyntiä. Aina kun mietin jotakin niin muistin vastineen miten minulle se on kerrottu kuitenkin. Puhuin puhelimessa pitkän saarnan, oikeuslaitoksen toiminnasta ja vääristä valoista mitä käski etsiä että voin itse saada rangaistuksen, ja että tuollaiset ystävät pitää jättää ennenkuin ne raahaa oikeuteen sun puolesta puhumaan. Enhän minä tuomitse häntäkään joka muistutti että puhuisin itseni pussiin kymmenessä sekunnissa.
Liero mies jos kiistää. Liero minä jos en muista mitä olen kuullut, lukenut, jutellut, yrittänyt ymmärtää. Liero jos omaa mielenterveyttä ja asiantuntijoiden neuvoja kuuntelee, jotta oppii.
Mikään ei ole pakko paitsi muutos ja kuolema... Pitää tästä lähteä töihinkin. En ole valmis. Yritin laittaa edes pirteät vaatteet. Tuskin ehdin meikata. Haluan näyttää väsyneeltä.
Tein vähän aamukahvia. Heräämiseni kestää kauan. Oikeudentunto ei ole omatunto. Kansalaisvelvollisuuden täyttäminen minun hyväksikäyttöä kun olen niin helposti höynäytettävissä vai miten menikään että mua viedään 1-0?? "Jos kontrollointi toisi mulle iloa niin mulla ei olisi kaikki niin sekaisin."
Vartti ja pakko olla lähtenyt että ehdin. Olen tarkastelija. En ehkä hellan tai kahvinkeittimen. Mukana olisi tärkeimmät. Vitkutan vain tätä lähtöääärrggghhh