Illaksi aivojumppaa, sänkyjumppaa
Ostin äänikirjan (Aivot työssä) aivotyöskentelystä. Kaivoin cpap laitteeni, tungin airpodsit korviin. Venyttelin haaroja lopuksi ja ne oli kireät. Tiedä sitten jännitänkö lisää vielä kun mulla on se ihosairaus, joka jättää arpia nivusiin. Muistan kun joskus olin ketterä aasinsillan tekoon, ja siihen miten lääkkeet poisti mun jäntevyyden kun kaikki asennot alkoi sattumaan fyysisesti täysi jäykkyys tuli tilalle. Maha on tiellä että pystyisi joogaa mitään istumisasentoja tai halata jalkoja. Ryhti on huono, että voisi tehdä seinäenkeleitä. Ei tosin niin huono mitä voisi luulla! Yletän toki lattiaan sormenpäillä, kun kumarrun.
Toisaalta kaapit täynnä "ruokaa" ja toisaalta pitäisi jotenkin laihduttaa. Ei ole rahaa ostaa lisää, joten ensi viikon kuluessa varmaan syön nuo hävikki suklaat viidenkympin arvosta mitä nyt on edelleen. Toisaalta olisi tuoretta hamsterinruokaa. Parsaa, sokeriherneitä, omenoita, salaatinlehtiä jne mutta en mielellään tee ruokaa. En nauti siitä että suunnittelen aterioita. Mieluummin nopeaa helppoa...
Siedän lihavuuttani. Ei ikinä päästettäisi lavalle esiintyy. Eikä mulla ole muusikoiden, ihannoituja, aivoaineksia. Tämän kirjan mukaan heiltä vaatii vähemmän aivokapasiteettia napsutella sormia kuin verrokeilta esimerkiksi.
Pitäisi pelata käsikonsolia. Keräillä pokemoneja. Se on mulle samalla muistitehtävän apuväline. Strategiaa. Peli aukesi mulle keskiyön jälkeen, mutta pidin vessatauon enkä palannut enää tehtävään. Jännittävintä oli tavata pokemonjumala.
Pitäisi lopettaa tuo ikää naamaan lisäävä tupakointi joka tervaa keuhkoni mustiksi. Jos vaikka sen sijaan mussuttaisi imeskelykarkkeja, mutta nekin muuttuu ravinnoksi kun niitä alkaa olla kiva pureskella.
Paranoidisuus on leikkimistä skenaarioilla -tämä kirja
Kävin ostoksilla eilen äidin kanssa. Noutamassa touhotin.fi paketin. Varmaan teen vkloppuna uunissa lohta. Olisin halunnut sushia. Merilevä on terveellistä. Omegakolmosia, aivoruokaa, ilman välieviä ja kalan henkiä. En silti kehtaa tehdä onigirejä. En edes pidä riisistä. Korkeintaan intialaisen ruoan kanssa. Olen nuudelia. Se on toisaalta huumoria, koska keitetty nuudeli nyt vaan on heikkoa. Toisaalta olen heikko mieleltänikin varmaan. En koe olevani enää fiksukaan. Kukaan ei arvosta mun älyä. Lohduttavat jos kerron etten varmaan edes osaisi tehdä älypulman pulmaa enää, ja väittävät ettei älytestit kerro mitään sun älykkyydestä. Sellaisia sitte. Onhan ne vain opittuja juttuja. Mikä ei olisi opittua? Miksi oppiminen, työ, on niin pyhiä Suomessa? katuviisaudellani en osaa vastata retorisiin kysymyksiini