Olen pelannut koko yön Taru Sormusten Herrasta peliä. Rise to War. Se on tuskastuttavaa. Etenen hitaasti. Resurssitkin loppuu ja en saa tarpeeksi mitään voimaa tai armeijoita eikä komentajani tule viisaammiksi. Jos ette usko niin aamupäivällä oli jo melkein 9 tuntia peluuta ruutuajassa.
Katsoin Tolkienin haastattelun YouTubesta. Se oli varsin sanalias, vai pitäisikö sanoa sanavalmis kielten lehtori. Olin kyllä lukenut hänestä elämäkerran joskus. Ja tsh:t kymmenvuotiaana. Hobitin joskus aikuisiällä melkein. Silmarillionia yrittänyt aloittaa mutta en muita teoksia lukenut.
Mulla ei oikein ole mitään tekemistä muuta kuin pitäisi viedä roskat, tiskata, siivota, järjestellä edelleen jne pitää itsestä huolta. Tein makaronia ja tomaattisen soijarouhekastikkeen munavoileivän lisäksi.
Ei ole viikonloppuna mitään. Samat asiat mielessä kun teen ruoan. Mausteista tulee mieleen eksän herkkä vatsa. Lihaliemikuutiosta isäpuolen veljenlapsen lempiruoka Hangossa silloin kun Bumtsibum tuli viimeksi. Ne on vain ajatuksia, mielikuvia, muistoja... samalla leimalla aina uudestaan leimasinta tulee suttuisempi muistikuva... en voi niille mitään. Kun menen parvekkeelle niin erään naapurin haukkumiset tulee mieleen miten kuvottava ja oksettava olen ja mun ruokakuvat instassa ollut.
Luulisi että se on nyt mennyttä elämää, mutta tarvisin tilalle uuden. Uudet muistot, uudet ihmiset, riesaksi asti...
en tiedä muka olenko lintu vai kala ja seuraa saa aina. Jotenkin tuntuu että sellaiset papat jotka kirjoittaa nuorelle kolmekymppiselle naiselle noin, maksavat itsensä kipeiksi huijareille ostamalla krediittejä jutellakseen panopupuilleen joita eivät ikinä tapaa. Miksi mun pitäisi tavata ketään? Olen saanut miehistä niin tarpeekseni. Mun kupeet tyydyttyy muutenkin.
Rakentaisin yhteistä elämää sellaisen kanssa joka sen ansaitsee eikä ekalle vastaantulevalle kusipäälle. Mutta eipä viedä minua treffeille.
Voi miksi laitoin vaatteet päälle ja kuoriuduin yöpaidastani tänään! Olisi pitänyt mennä suihkuun virkistäytymään. Eilen kärsin naapureiden juhlista reilu puoli tuntia huutamista ja musiikkia. Aamulla kärsin työmiesten kauheasta hakkaamisesta jotain perustuksia katolla. Nukkua olisi pitänyt välissä mutta pelasin.
Röökit lopussa ja yritän vähentää. Kaksi askia viikossakin on jo liikaa.
Mä en ole edes ostellut kaupasta herkkuja ja silti paino pysyy, sisäinen kehon ikä nousee jo yli 10 vuotta kohta vanhemmaksi kuin mitä olen.
Olen kyllä tilannut kaikenlaista verkkokaupoista alusvaatteita ja vaatteita. Alkoholia noudettavaksi Alkosta mutta haen ne vasta sitten myöhemmin. En halua juoda yksin. Kemuissa vasta.
Jos pitäisi säästää jotain varten, niin ehkä seuraavia Pokémon pelejä käsikonsolille mutta en viitsi... joskus pitää osata lopettaa keräily ja strategisointi ja seikkailut jos ei osaa pelata vaan mokaa vain koko ajan mielessä aina seuraava iso manipulaatio pelilaudalla.
Jumissa olo vs loputon jauhaminen että pääset eteenpäin
stuck versus grinding