Se, kun valtava rauha valtaa sun kehon kun saat orkun, mutta heti kuulet kun joku naapuri karjaisee ja jotain lentää päin seiniä. Sukupuolten väliset syyt runkkaamiseen taitaa olla vähän eri... enkä edes pornoa katsonut, ja mulla on jotain näppyjä välilihassa taas. Että niinku plaaplaa ja pää sekaisin motto vallitkoon. Eihän tässä elämässä kukaan tiennytkään, mitä ne tekee. Älyn määritelmä meni jotenkin niin, että pystyy soveltaa taitojaan ja tietojaan.
Pitäisi hakea postista yksi juttu, siellä on kegel pallo, kiinasta. Samalla voisi varmaan keksiä muutakin menoja kun lähtee kävelylle. Maksanut kaikkea laskuja kuten vakuutus ja vuokraa ym, kun oli rahapäivä, ja ei mulla ole sit oikeastaan varaa mihinkään elämiseen tai muuhun. Jos säästän siihen hattaraan Särkänniemessä lauantaiksi.
Kaveria pyysin makselee velkoja ja se idiootti haukkui että mun pitäisi asua palvelutalossa kuten se ja että pitäisikö sittenkin edunvalvoja olla jne punaista vaatetta mun nenän eteen. Ei vaan pitäisi yrittää olla kiva niille iilimadoille jotka vaan koittaa hyötyä susta.
Tänään olisi niin hyvä päivä vältellä kotiaskaretta ja muutenkin olla olematta somessa.
Söin keittämiäni loput, perunaa. Yöllä vedin aamupalat ennen kuin nukahdin. Järjestyksessä jos yrittää saada kaiken aikaan, niin ei tule muuta kuin sutta ja paskaa? Jehovantodistajat ovelle. Ei minusta tule jäämään mitään testamentattavaa heille. Ehkä se kuolema on lähempänä mitä luulisi.
Vittu. Tärkeitä asioita kerran vuodessa vaan. Vittujen vitut. Ei paljoa voi stressata enempää mikään, kun kela viivyttelee päätöksiään vieläkin. Aivot haluaa eroon kaikesta lääkityksistä, mutta toisaalta ehkä se mun pakkolääkitys pitää mut hereillä. Antaa potkun perseelle. Kutittaa esiin mun kykyjä. Puolustan itseäni kaikkia toistenkin, hoitsuja vastaan, joiden tehtävä on pälättää sun pää täyteen kaikkea potaskaa. Lannistumis kaakkimus. Gluteus maximus. Tulkoon valo ja täyttäköön se tämän laajenevan universumin.
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
kirjautuneena näissä
Translate
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"