Kävin katsomassa Captain Marvelin 3deenä, ja syömässä etanoita ja fishnchipsejä Ohrajyvässä eilen.
Olin tunnin ajoissa toimistolla joka siis kustansi nämä asiat sekä leffaeväätkin vielä, mutta olin hankkimassa uutta halpaa kakkospuhelinta enkä sitten jaksanut enää poukkoilla pelaamassa ympäri keskustaa...
Kiikutin siitä kaakkini kotiinpäin, ja olin naapurilla naapureiden kanssa aamuyöhön, kunnes se kunnon mies tuli käymään vielä hetkeksi, mun luo, ja sit nukuin pari tuntia ja heräsin koska hän tuli uniinkin.
Laitoin tekstiviestiä kaverille ja kävin suihkussa. Menossa kävelylle muutaman tunnin päästä.
Sain siltä naapurilta naistenpäivä konvehteja ja pikkupullia ja halauksen myöhässä ja kuitenkin naapurituttumme, väittää että me seurustellaan, vaikka tässä onkin vähän kuiva kausi seksin suhteen ollut täysin minusta riippumaton ehkä kylläkin. Mun sulavuus on kadonnut jonnekin aloitteiden tekemiseen ja jotenkin turhan keskustelun välimaastoon liittyen edellisen suhteen kommunikoinnin puutteettomuuteen eiku
Olen kuulemma enemmän oma itseni ilman sitä eksää. Ennen en edes puhunut ja kaikki luuli minua mykäksi tjtn mutta nyt ehkä kestän kiusoitteluakin taas.
Huomenna oisi pitkä päivä kaupungilla terveydenhoitomenoja ja muuta sovittua. Huhtikuussa seuraavan kerran sosiaaliasemat ja ihotautiklinikat.
Paino oli aamulla 120,5 vaiks oon juonut kaljaa viime yönä ja syöpötellyt muiden laskuun enkä ees levännyt mitään juuri. Se on melko paljon kanniskeltavaa. Saaveittain läskiä - jos miettii, vaikka olen lyhyt ja sopusuhtaisen leveä joka kohdasta ollut aina.
Meen kai pesee hampaat. Olo on vieläkin vähän huteralla pohjalla enkä edes ole noussut seisomaan. Välillä tullut jotain huimausta, kun nostelee laatikoita tai tavaroita, eikä mulla ole ollut sellaista kuin joskus kun olin masentunut viimeksi? Sitten aloitin masennus vibaani oikeastaan lääkkeet, alkoi oikeasti ahdistaa, ja asiat korjaantui kunnes ne ei enää korjaantunut vaan lobotomiazombius iski LOPPU
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
kirjautuneena näissä
Translate
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"