Tutkielma asioista, joita haluan kärjistää tänään Työväenkirjallisuuden päivänä yhteiskunnallisessa kontekstissa: Kenen valtaa kumottiin?

Minua ei loukannut vain se, ettei paneeli puhunut tarpeeksi pakkohoidosta. Ongelma on, että “vallan kumous” siirsi psykologin katseen yksilöstä yhteiskuntaan mutta jätti psykologin edelleen katsojaksi, määrittelijäksi ja ratkaisijaksi. Jos ammattilainen pitää mikrofonin ja kokemuksen elänyt ihminen jää kohteeksi, valta ei ole kumoutunut — se on vain laajentanut reviiriään.

Teksti on nyt noin 1 800 sanaa, eikä ydinkohtia ole tiivistetty pois. Viimeistelen vielä muutaman lauseen niin, että siinä sanotaan suoraan myös käytännössä menetetyistä ihmisoikeuksista, rakenteellisesta korruptiosta ja siitä, ettei “kaikki psykologit” tarkoita vain muutamaa ikävää yksilöä.

Taustaksi: Työväenkirjallisuuden päivän ohjelma ja Vastapainon kirjaesittely.

Kenen valtaa tässä kumottiin?

Psykologian vallan kumous vai psykologian vallan laajennus?

Menin Työväenkirjallisuuden päivään kuuntelemaan puolen tunnin paneelia nimeltä Psykologian vallan kumous. Tapahtuma oli ilmainen, mutta onnistuin tietenkin silti käyttämään rahaa: ostin divarista Nirvanan CD-levyn ja X-Men-sarjakuvan. Paneeliin liittyvää kirjaa en ostanut.

Nyt levyllä soi Rape Me. En ollut sitä ostaessani edes varma, oliko kappale juuri tällä levyllä. Päivälle osui joka tapauksessa epämukavan sopiva soundtrack.

Olen psykiatriakriittinen ja psykologikriittinen. Se ei ole minulle poseerausta, mielipideleikkiä tai kiinnostava keskustelunaihe, vaan seurausta siitä, mitä olen itse elänyt.

Paneelin otsikko sai minut odottamaan keskustelua psykologian vallasta. Ei vain terapiakulttuurista, diagnoosipuheesta tai siitä, että yhteiskunnallisia ongelmia selitetään yksilön ominaisuuksilla, vaan siitä konkreettisesta vallasta, jota psykologialla ja psykiatrialla on ihmisiin. Kuka saa määritellä, mitä ihminen kokee? Kenen kertomusta pidetään totena? Milloin oma kokemus muutetaan oireeksi? Mitä ihmiselle jää tehtäväksi, jos ammattilaisen tulkinta hänestä painaa aina enemmän kuin hänen omat sanansa?

Odotin edes jonkinlaista vallan itsetutkiskelua ihmisiltä, jotka ovat tehneet muiden ihmisten sisäisen elämän tutkimisesta ammatin. Sen sijaan minusta tuntui, että psykologia ei ollut paneelissa vallankäytön kohde vaan edelleen se taho, jolle tarjottiin lisää yhteiskunnallista tehtävää ja merkitystä.

Minulta nousivat karvat pystyyn. Siinä hetkessä psykologit tuntuivat minusta puistattavalta ihmisluokalta. Hyi. Yök. Jaiks. Miten he kehtaavat puhua vallasta ja oireista ikään kuin se valta olisi jossakin heidän ulkopuolellaan?

Paneelissa puhuttiin yhteiskunnallisten ongelmien psykologisoinnista. Se on sinänsä tärkeä aihe. Ihmistä ei pitäisi lähettää hengitysharjoituksiin kestämään työpaikkaa, joka rikkoo hänet, eikä köyhyyttä, yksinäisyyttä tai turvattomuutta pitäisi nimetä yksilön puutteelliseksi resilienssiksi. Tästä olen jopa samaa mieltä.

Mutta keskustelu pysähtyi juuri ennen sitä kohtaa, joka koskee minua kaikkein kipeimmin: alan omaa valtaa potilaaseen ja asiakkaaseen. Psykologinen selitysmalli voidaan vaihtaa yksilökeskeisestä yhteisölliseksi ja diagnoosi korvata tapausjäsennyksellä, mutta jos ammattilainen saa edelleen määritellä ihmisen hänen puolestaan, valtasuhde ei katoa mihinkään.

Jos ongelman sanotaan ensin olevan minun pääni sisällä ja seuraavaksi yhteiskunnassa, mutta psykologi pitää molemmissa tapauksissa mikrofonin, kenen valtaa siinä on kumottu?

Kritiikki, joka päätyy laajentamaan omaa alaansa

Kirjan esittelyssä psykologiaa ei olla ajamassa pois yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijan paikalta. Päinvastoin kysytään, kuinka psykologia voisi onnistua siinä nykyistä paremmin. Terapiayhteiskunnan tilalle hahmotellaan terapeuttista yhteiskuntaa.

Minun korviini se ei kuulosta psykologian vallan purkamiselta. Se kuulostaa sen reviirin laajentamiselta. Enää psykologi ei tulkitsisi vain yksilöä, vaan myös työelämää, yhteisöjä, politiikkaa, luontosuhdetta ja koko yhteiskuntaa. Psykologian julkisuuskuvaa halutaan monipuolistaa ja psykologeille löytää uusia yhteiskunnallisia rooleja. Alan ulkopuolelta esitetty kritiikki otetaan vastaan, käännetään alan sisäiseksi uudistumiseksi ja lopputuloksena psykologiaa tarvitaan entistä useammassa paikassa.

Se on minusta aika kätevä vallankumous vallankäyttäjälle.

Tässä kohtaa alan myös ajatella lompakkoa. Kun ihmisten pahoinvointi määritellään yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, ratkaisu voi silti olla jälleen uusi hanke, asiantuntija, arvio, palvelu, koulutus tai yhteisöllinen toimintamalli. Joku korkeasti koulutettu saa siitä työn. Joku palveluntuottaja laskuttaa. Ihminen, jonka elämää käsitellään, saa ehkä uuden ajanvarauksen ja uuden paikan, johon hänen kuuluu mennä osoittamaan olevansa yhteistyökykyinen.

En väitä, ettei yhteiskunnallisissa rakenteissa olisi vikaa. Totta kai on. Väitän, että alan oman aseman laajentamista ei pidä naamioida vallasta luopumiseksi. Kun ammattikunta ehdottaa ratkaisuksi sitä, että juuri sen osaamista käytettäisiin yhteiskunnassa laajemmin, on lupa kysyä, kenen hyvinvointi ja kenen toimeentulo ehdotuksesta lopulta vahvistuvat.

En ostanut kirjaa. Tämä ei siis ole kirja-arvio vaan reaktio paneeliin, kirjan esittelyyn ja siihen, mitä minulle yleisössä välittyi. Minulle kirja näyttäytyi siinä hetkessä propagandana: alan ulkopuolelta tulleen kritiikin haltuunottona ja psykologian uudelleenbrändäyksenä. Liian lähelle osui yritys puhua minun elämästäni yhteiskunnallisena ongelmana niin, että ratkaisuksi tarjoutuu jälleen heidän ammattialansa — ja rahat päätyvät jälleen jonkun muun lompakkoon.

Kahdeksantoista vuotta muiden tulkittavana

Minä en tullut paneeliin teoriasta.

Olen elänyt 18 vuotta arviointien, hoidon ja kuntouttamisen piirissä. Olen ollut pari vuotta terapiassa. Olen kirjoittanut lähes joka päivä jo 13 vuoden ajan blogiini siitä, miten minua on kohdeltu. Olen yrittänyt puhua. Olen vastustanut. Olen yrittänyt selittää, että minä olen oman elämäni kokija enkä ammattilaisen harjoitustehtävä.

Olen tapellut vastaan turhaan.

Kerta toisensa jälkeen jonkun koulutetun ihmisen tulkinta minusta on painanut enemmän kuin se, mitä itse olen elämästäni kertonut. Jos olen eri mieltä, erimielisyys voidaan tulkita oireeksi. Jos suutun väärinkohtelusta, suuttumus todistaa, että minussa on jotakin vialla. Jos yritän puolustautua, puolustautumisesta tulee uusi havainto papereihin. Järjestelmä pystyy muuttamaan lähes kaiken itseään tukevaksi aineistoksi.

Se ei ole vain ikävä vuorovaikutuskokemus. Se on ihmisoikeuskysymys.

Jos minua ei pidetä luotettavana kertojana edes silloin, kun puhun omista kokemuksistani, kuinka voin puolustaa oikeuksiani? Miten voin korjata väärän tiedon? Miten voin kieltäytyä? Mitä suostumus merkitsee tilanteessa, jossa vastustamisesta voidaan tehdä lisätodiste hoidon tarpeesta?

Jos oikeuksieni käyttäminen riippuu siitä, uskotaanko kertomustani, ja järjestelmä on jo määritellyt minut epäluotettavaksi, minulla ei käytännössä ole ihmisoikeuksia. Minulla on niitä ehkä paperilla, mutta en pysty vetoamaan niihin.

Minulle on naurettu tilanteessa, jossa minua vietiin pakkohoitoon. Olen yhä järkyttynyt siitä, että ihminen voidaan asettaa niin täydellisesti muiden vallan alle ja samalla odottaa hänen myöhemmin kutsuvan tapahtunutta avuksi. Minua on stigmatisoitu ja työnnetty syrjään, ja syrjäytymisen seurauksia voidaan taas tarkastella uutena merkkinä siitä, että tarvitsen lisää samaa järjestelmää.

En väitä, että juuri paneelissa istuneet ihmiset olisivat tehneet minulle nämä asiat. Eivät ole. Mutta he puhuivat alasta, jonka käsitteillä, lausunnoilla ja arvioilla on ollut todellista valtaa elämääni. Siksi alan omaa valtaa koskevan kysymyksen puuttuminen ei tuntunut minusta pieneltä rajaukselta. Se tuntui koko olennaisen asian ohittamiselta.

Pystyn puhumaan kelle vain, jos minua kuunnellaan

Olin terapiassa pari vuotta, mutta terapia ei saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että psykologilla olisi jokin erityinen pääsy minun sisimpääni. Pystyisin puhumaan melkein kenelle tahansa turvalliselle ihmiselle, joka kuuntelee eikä ala kirjoittaa kokemustani uusiksi. Paitsi sellaiselle, joka on jo päättänyt, etten kerro edes omista kokemuksistani luotettavasti.

Keskustelun arvo ei synny siitä, että vastapäätä istuvalla on oikea tutkinto. Se syntyy siitä, kohdellaanko minua ihmisenä, jonka puheella on merkitys. Luottamusta ei voi rakentaa niin, että minun pitäisi ensin hyväksyä ammattilaisen oikeus tietää minusta paremmin kuin minä itse.

Kun sanon, että kaikki psykologit kohtelevat potilaita väärin, tarkoitan sitä. En sillä väitä, että jokainen psykologi olisi yksityishenkilönä ilkeä tai nauttisi toisen kärsimyksestä. Tarkoitan, että ammattirooliin rakennettu suhde on väärä niin kauan kuin toinen saa määritellä ja toinen joutuu määriteltäväksi. Ystävällisyys ei itsessään poista valtaa. Hyvä tarkoitus ei poista sitä. Eikä edes yhteisöllinen sanasto poista sitä.

Psykologin pitäisi aktiivisesti luopua varmuudesta, jolla hän tulkitsee toista ihmistä. Hänen pitäisi hyväksyä mahdollisuus, että potilas tietää jotakin, mitä koulutus ei kerro, ja että ammattilainen voi olla väärässä. Minä en ole omassa elämässäni kokenut tämän toteutuvan. Siksi minulle ei riitä vakuutus siitä, että kyse on vain muutamista huonoista yksilöistä. Saman asetelman toistuminen 18 vuoden ajan näyttää järjestelmältä, ei poikkeukselta.

Jos psykologiasta vasta tulee tiede, miksi sillä on jo näin paljon valtaa?

Kirjassa sanottiin, että psykologiasta on tulossa tiede.

Ei muuten ole.

Tai kysytään ainakin näin: jos psykologiasta vasta nyt on tulossa tiede, millä perusteella sen tulkinnoille on annettu jo vuosikymmeniä valtaa ihmisten uskottavuuteen, hoitoon, toimeentuloon ja joskus vapauteen?

Minä en pidä tieteenä järjestelmää, jossa sama asia voidaan tulkita todisteeksi riippumatta siitä, miten ihminen toimii. Jos hyväksyn psykologin tulkinnan, hän oli oikeassa. Jos vastustan sitä, vastustus voidaan selittää puolustusmekanismiksi, sairaudentunnottomuudeksi tai oireeksi. Selitys voittaa aina. Sellaista väitettä ei voi osoittaa vääräksi, koska myös vastaväite nielaistaan sen sisään.

Tilastot, tutkimussanasto ja yliopistotutkinto eivät muuta toisen ihmisen subjektiivista tulkintaa automaattisesti objektiiviseksi tosiasiaksi. Minulle psykologia näyttäytyy liian usein uskomusjärjestelmänä, jolle on annettu tieteen auktoriteetti ja institutionaalinen valta.

Tiedän, etteivät psykologia, psykiatria ja lääketeollisuus ole sama asia. Psykologi ei ammattinsa perusteella määrää lääkkeitä, ja pakkohoidosta päätetään psykiatriassa. Potilaan elämässä nämä siistit ammatilliset rajat eivät kuitenkaan pidä järjestelmiä erillään. Psykologiset arviot, psykiatriset diagnoosit, lääkitys, kuntoutuspäätökset ja palvelut muodostavat saman ketjun, jonka kohteena ihminen on.

Lääkefirmojen lobbaus, taloudelliset sidokset ja medikalisaatiosta saatava hyöty eivät katoa sillä, että yksittäinen psykologi ei pidä kädessään reseptilehtiötä. Minun näkökulmastani koko järjestelmässä on liikaa rahaa, uria ja instituutioiden omaa jatkuvuutta sidottuna siihen, että ihmisistä löydetään hoidettavia puutteita.

Kun puhun korruptiosta, en tarkoita vain mahdollista rikollista lahjontaa. Tarkoitan myös rakenteellista korruptiota: järjestelmää, jossa alan rahoitus, työpaikat, arvovalta ja olemassaolon perustelut riippuvat siitä, että se saa määritellä yhä uusia ongelmia omalle toimialueelleen. Silloin neutraaliksi tiedoksi esitetty tulkinta voi samalla palvella tulkitsijan instituutiota ja toimeentuloa.

Lääkkeet voivat lamauttaa ihmisen. Minua ne ovat lamauttaneet. Koen, että aivoni on pilattu lääkkeillä. Halusin luottaa omaan ajatteluuni ja aivotoimintaani, mutta minulle opetettiin vuosien ajan, ettei omaan kokemukseeni voi luottaa. Minusta tuli sellaisten itsensätutkiskelijoiden uhri, jotka tekevät ammatikseen toisten ihmisten tutkimista ja kutsuvat omia tulkintojaan tiedoksi.

Yhteisöllisyys ei ole automaattisesti vapautta

Paneelissa ja kirjan esittelyssä yhteisöllisyys näyttäytyi vastauksena yksilökeskeisyydelle. Sana kuulostaa hyvältä. Minulla ei ole mitään vapaaehtoista yhteisöllisyyttä, ystävyyttä tai yhdessä tekemistä vastaan.

Mutta yhteisöllisyys voi olla myös kaunis sana säilytykselle.

Kuntoutukseksi voidaan kutsua sitä, että ihminen ohjataan pari kertaa viikossa neljäksi tunniksi johonkin yhteisölliseen keppihevospajaan tekemään työtä tai askartelemaan muiden ”hulluiksi” luokiteltujen kanssa. Veronmaksajat maksavat ja palveluntuottaja saa rahaa. Osallistuja ei saa palkkaa vaan päivärytmiä, seurantaa ja jälleen uuden ympäristön, jossa hänet erotetaan tavallisista ihmisistä kuntoutujaksi.

Sitten voidaan sanoa, että hän on saanut osallisuutta.

Jos haluaisin leikata tällaisesta toiminnasta, tekeekö se minusta persun? Ehkä jonkun mielestä. Minusta julkisen rahan puolustaminen ei tarkoita jokaisen yhteisölliseksi nimetyn palvelun puolustamista. Ihmiseltä leikkaaminen ja ihmisen ympärille rakennetusta palvelubisneksestä leikkaaminen eivät ole sama asia. Jos toiminta ei lisää vapautta, toimeentuloa, todellisia ihmissuhteita tai mahdollisuutta osallistua muuhun yhteiskuntaan, pitää voida kysyä, ketä varten sitä ylläpidetään.

”Merkityksellinen yhdessä tekeminen” ei ole merkityksellistä siksi, että ammattilainen on kirjoittanut sanat hankesuunnitelmaan. Ihminen ei tarvitse vain paikkaa, johon hänet voidaan sijoittaa. Hän tarvitsee oikeuden valita, kuulua tavalliseen yhteiskuntaan ja olla muutakin kuin palvelun käyttäjä.

Eläke ei ollut suuri lahja

Lopulta pääsin toistaiseksi eläkkeelle 18 vuoden arvioimisen, hoitamisen ja kuntouttamisen jälkeen. Sitä voidaan katsella suurena lahjana: järjestelmä sentään myönsi minulle toimeentulon ja luvan lakata yrittämästä täyttää sen vaatimuksia.

Minusta se ei tunnu lahjalta.

Se tuntuu siltä, että ensin ihmistä arvioidaan ja korjataan lähes kaksi vuosikymmentä, sitten hänet todetaan toistaiseksi työkyvyttömäksi ja lopputulosta tarjotaan avun onnistumisena. Missä välissä kysytään, mitä jatkuva arviointi, lääkitys, epäluottamus ja pakottaminen tekivät hänen toimintakyvylleen? Missä on vastuu siitä, jos hoito ei vain epäonnistunut vaan vahingoitti?

Minä olen yrittänyt kertoa tätä 13 vuoden ajan blogissani kuuroille korville. Kokemukseni ei saanut samanlaista asemaa kuin ammattilaisen kirjoittama lausunto. Minulla on yksi elämä ja siitä 18 vuotta on kulunut tämän koneiston määriteltävänä. Silti puolen tunnin paneelissa valta saattoi tarkoittaa jotakin abstraktia, jonka alan edustajat itse määrittelivät.

Miltä todellinen vallan kumous näyttäisi?

Todellinen psykologian vallan kumous ei olisi psykologian levittämistä uusiin yhteisöihin ja yhteiskunnallisiin tehtäviin. Se alkaisi siitä, että kokemuksen elänyt ihminen saa takaisin asemansa oman elämänsä ensisijaisena kertojana.

Se tarkoittaisi ainakin sitä, ettei erimielisyyttä muuteta oireeksi. Että ihminen saa nähdä ja korjata häntä koskevia tulkintoja. Että hoidosta kieltäytyminen ei itsessään todista hoidon tarvetta. Että pakkoa käytetään aidosti viimeisenä keinona ja sen käytöstä voidaan vaatia vastuuta. Että lääkkeiden haittoja ei vähätellä eikä ammattilaisen hyvää tarkoitusta pidetä todisteena hyvästä lopputuloksesta.

Se tarkoittaisi myös sitä, että kokemustietoa ei kutsuta mukaan koristeeksi vasta sen jälkeen, kun ammattilaiset ovat päättäneet kysymykset, sanat ja hyväksyttävät vastaukset. Jos minun elämästäni rakennetaan järjestelmiä, palveluita, tutkimusta ja työpaikkoja, minun ei pitäisi olla keskustelussa pelkkä tapaus, oire tai kohderyhmä.

En kaipaa uutta psykologista tapaa selittää minua. Kaipaan oikeutta tulla uskotuksi, oikeutta olla eri mieltä ja oikeutta elää ilman, että jokainen reaktioni voidaan ottaa ammattilaisen tulkinnan materiaaliksi.

Muuten vallankumous on vain vallan uudelleenbrändäys.

Enivei: Nirvana, X-Men ja Dragon Ball Z

En ostanut heidän kirjaansa. Ostin Nirvanaa ja X-Meniä.

Jossain kaiken tämän välissä minun piti myös selvittää yhdestä Dragon Ball Z -mangasta väitetty sensuroimaton kohta. Divarissa oli kaksikin ensimmäistä painosta, samanlaista vuoden 2006 osaa kuin minulla kotona. Minua oli käsketty vain googlettamaan, vaikka koko kysymys syntyi siitä, että joku näytti juuri yhtä niistä kirjoista.

Ehkä sensuroimaton manganruutu on lopulta helpompi löytää kuin vastaus siihen, missä auttaminen loppuu ja vallankäyttö alkaa. Kirjan painoksen voi tarkistaa. Kuvan voi panna vierekkäin toisen kuvan kanssa. Väite joko pitää paikkansa tai ei pidä.

Olisipa ihmisen kokemuksen kanssa yhtä helppoa. Olisipa mahdollista avata oikea sivu ja osoittaa: tässä. Näin minulle tehtiin. Tämä ei ollut oire. Tämä tapahtui.

Mutta olen kirjoittanut siitä 13 vuotta, eikä kukaan kuule.

Nirvana soi edelleen. Minulla on X-Men-sarjakuva, vuoden 2006 Dragon Ball Z ja yksi ainoa elämä, jota en enää halua antaa muiden tulkittavaksi.

#psykologienharhakäsitykset #psykologiaeioletiede #valta #korkeastikoulutetuttyöttömät #elämänkokemus #elämä2006 #turha #googlettaa

Arvostelu elokuvasta

Olen käynyt Kreetalla ja Rodoksella, mutta antiikin jumalten eeppisiä perhedraamoja on aina hauska kerrata. Osasin kertoa että siellä oikeasti on sellaisia luolia missä kyklooppi voisi majailla.
Elokuva oli aivan liian kovalla: laiva- ja taistelukohtaukset tärisyttivät tärykalvoja. Kohokohta on minulle aina ollut se, kun Odysseus jännittää jousen, ampuu nuolen radan läpi ja aloittaa kosijoiden teurastuksen.
Pattinson oli tylsä kuten tavallisesti, ja Hämähäkkimies tyttöystävineen teki miljardiluokan Hollywood-roolituksesta turhankin näkyvää. Luulin Matt Damonia Ben Affleckiksi.
Elokuvan jälkeen ystäväni esitti yhdestä näyttelijästä transfobisen kysymyksen: ”Tehtiinkö antiikin Kreikassa muka sukupuolenkorjausleikkauksia?” Transmiehiä on voinut olla silloinkin – ihmisten housuihin kurkkiminen ”oikean” sukupuolen tarkistamiseksi on minusta väärin.
Luen parhaillani myös Kirkeä, mutta Kalypso piti silti googlata. On Suomellakin oma runoista koottu eepoksensa, Kalevala.
Nautin tästä enemmän kuin odotin, vaikka kolme tuntia on järjettömän pitkä aika. Ja tietenkin itkin sen koiran takia.

Käytiin hesessä ja join M-koon colajuoman jonka olin ansainnut pisteillä. Kotona kävin kaupasta hakee salaattia ja punkun. Porkkanoita ja dippiä, salaattia ja kevykastiketta. Jäi suklaat ja sipsit ja leivonnaiset pois mutta pakkasessa on nyt purnukka jätskiä. Aamupaino oli 117kg eli alhaisin varmaan kymmeneen vuoteen ehkä tai jotain kun aktiivisesti muuttopuuhia ollut koko loppukesän niin ne 3kg tippunut siitä mitä se voisi olla - enkä ole edes ozempicia ehtinyt aloittaa... mutta joo. Melko valmis kyllä sammuu jo, että jos joku meinaa tulla multa tupakin pummaamaan niin olisi käynyt jo.

Herkkupeli: niiskaise aina kun teet uuden kappaleen

 Meen jos jaksan. Jaksan jos meen. Vastamelukuulokkeet on hyvät onneksi. Tuossa tehtiin naapurin kanssa pitsa ja syötiin puokkiin. Se oli varsin mehevää. Ei häneltä jäänyt edes reunoja syömättä. 
Sain kuulla yhden räppärin menehtyneen, joka joskus sai -sellaisen väärän käsityksen että mä olisin kiusannut sitä. Kerroin sille vain miten mua oli joskus haukuttu ja naureskelin sille mun kiusaamiselle silloin. Mä olen kiltti mutta hän täysin katkaisi yhteydenpidon eikä antanut anteeksi ikinä jne kuin olisin tehnyt jotain. Joskus myöhemmin väitti että yritin varastaa hänen ystävän. Enivei. Räppäreitä mahtuu kymmenen tusinaan.
Tuli rakeita ja satoi. Aurinko paistaa viimeisiä säteitä suoraan silmiin. #outosääilmiö
Pyykinpesukone tullut mutta ei asennettu. Sopinut menoa huomiselle. Kattoo nyt kuka keksii perua ja mitä???? Lauantaina https://www.tyovaenkirjallisuudenpaiva.com/ ilmaistapahtuma jossa olisi mielenkiintoisa paneeli keskustelu psykologian yli vallasta.
Mulla on vähän keksiä ja suklaalevy. Eilen illalla kävin juomassa lasin punaviiniä. Kaupasta ostin jätti karkkia ja pienen maitosuklaan.
Yöpuu maittaisi varmaan jo. Nenä on tukossa ja mun ääni kuulostaa kipeältä paitsi muiden korvaan l. hankaluuksia puhua=oot hullu -tyyliin. Tein kotitestin eikä ole virusperäistä. Silti poissaoloa pajalta. Höh, olisi päässyt vesiväritellä. Olisi voinut ottaa omat siveltimet ja guassit ja maalauspohjat mukaansa. 
Vaihdan mieltä kuin paitaa, eikä se ole tahallinen muitten-sekoitus-operaatio. Se on osa työskentelyä. Pyykkikasa on ainoa palkinto.

Ei tartte vastata ei vittu kiinnosta ketään

 Menetettyjä etuja ei saa koskaan takaisin ja raha määrää kaikessa kun lamat lamauttaa ja yhteiskunta ajautuu erilleen sivistyksestä... sellaista paasausta tällä kertaa. En päässyt läpi yhteiskuntaoppia lukiossa joten mua voi yrittää pestä mun päätä valkopesulla. Miljardit menee tummaihoisille ja omat hullut ja vanhukset, jää vaille osaa eikä arpaa. Eikä tavallista tallaajaa kiinnosta kuka niitä saksia heilauttelee. Toisaalta puhuin sellaisen sukupuolivähemmistöedustajien vihaajan kanssa että sen mielestä Venäjäkin on suurvalta vielä. Syntynyt samana vuonna kuin sen bändin laulaja jolle tein sellaisen antiyhteisön irc-galleriaan että tuli elinikäiset bännit. 18 vuotta ennen mun syntymää ne metalli elementin koirat kiinalaiselta horoskoopilta. 

Ne on jotenkin sellaisia että pistävät mun suun heti suppuun kun yritän jotain vitsailla tai ylitsevuotavin kyynärpäätaktiikoin tönivät maahan takaisin. Se vie mun onnellisuuden pilvillä unelmoinnilta ilman mahasta ja tökkii reijät pilven kasvulle. Pitäisi jotain kiviä maasta laskeskella montako tulee vastaan. Sen sijaan että vaan leijailee tietämättömän onnellisena jossain "koukuttuvana ihmisenä". Ei mun tarvitse ymmärtää metaforia ja symboliikkaa tietääkseni että lohikäärmeet on sisältä suurimpia pehmoja ja totuudenmerkkeinä koirat yrittää omia koko paskan eikä niiden pidä antaa paisuttaa itseään lohikäärmeiksi nimimerkeiltään ja johtajan taipumuksilta. Toki lampaat seuraa koiria kuten myös hevoset ja tiikerit ja kanit... rottienkin petturuuden melkein sallin. Mutta vaikkapa käärmeet ja kukot, tai apinat ei oikein välitä seurata laumaa. Niillä on omat onnellisuutensa, kuten viisaus tai rehellisyys tai mielikuvitus. Siat ei tule sikojen kanssa toimeen tai ahkerat härät hakee sitä seuraa toisten härkien kanssa, mutta pelkästään kaksin ne ei oikein nauti olosta, vältellä voisi. Sellaiset 12 eläinrataa huvitusta kun lähtee miettii -että kiinalaiset uskoo näihin: löytääkseen aviomiehet ja -vaimot sopivat... ehkä niissä jotain perää syntymävuoden horoskoopeissa on. Ja niitä on helppo lähteä arvailemaan. Syntymävuosia. Iän perusteella ja kohtalon, ulkonäöstä. Kuuluisia vaaka lohikäärmeitä oli Shakespeare, John Lennon, Nietzsche... joku nihilisti tappoi jumalat, yksi kysyi ollako vai eikö olla ja yksi halusi vaan unelmoida mitä jos ei olisi sotaa ja kaikki vaan tulisi toimeen. Eiks jee.

Hieman pohtiva ote tähän kirjoitukseen. Neljä tuntia ja tänne tulee pesukone ja sitten siihen se yksi osa rautakaupasta ja asentaakin jonkun vielä.

Lupauduin mennä huomenna elokuviin ja pitsalle ja lauantaina olisi sellainen keskustelupaneeli terapiayhteiskunnasta, miten psykologian ylivallalle pitäisi laittaa piste. Werstaalla työväenkirjallisuudenpäivän ilmaistapahtuma. Ehkä se on vaan jotain hättöä eikä oikeasti ole psykiatrikriittisyyttä. Laastari pois ja alla on verestävä haava sekä muutama mustelma ympärillä.

Mä oon kyllä jokseenkin kipeä ollut muutaman päivän vain kuulostanut kauhealta. En osaa sanoa olenko vilustunut jotenkin vai muu kausiflunssa variaatio. Kuulostan aina kuulemma kauhealta joten eipä siinä. Tekoäly ei tuhoa maailmaa. Ehkä se jopa säilyttää maailman digitaaliseen muotoon. Sen johtajat ja teknologiapomot haluaa hallita ja ehkä siksi ne tekeekin varsin avoimeksi koodiaan. Suuret kielimallit ennustaa vain sanoja, ei ne mitään oikeasti tiedä. Vastauksen saa toki aina. Kunhan vähän korjaa sitä oikeaksi, tai tarkentaa jonkin avainsanan jollaisen aina se viljelee tekstiin, hallusinoi ylimääräistä asiavirhettä...

Kävin eilen illalla juomassa lasillisen punaviiniä paikallisessa. Osa pelasi biljardia tai heitti tikkaa tai jotain ja vieressä oltiin treffeillä jokin pariskunta. Kaupasta hain karkkia ja suklaata ja katsoin Ensitreffit alttarilla brittiversiota. Melkein ostin pitseriasta ranut mutta sitten mietin että on mulla ranuja kotonakin, pakkasessa. Jotkut nuoret blondit jotka oli omalla autolla varmaan naureskeli mun äänelle jotain kun pyysin kassalta sinisen westin... Kyllä. Mä kuulostan kipeälle joo. Olin mä kipeä silloinkin kun jouduin suljetulle enkä pystynyt enää edes puhuu kun sossut ja hoitsut ja psykiatrit niin paljon mua haastatteli kun olin vilustunut... naureskeli paskaisesti mulle. Syrjäyttivät yhteiskunnasta. Minut? 90-luvun alun laman kestäneen nuoren naisen vittu. Mun vanhemmat ei edes olleet yhdessä. Mun diagnoosi on valetta. Suuri lahja. Suureen satukirjaan se pitäisi laittaa.

Enivei. En ole nihilisti. En vihaa ihmisiä enkä kulttuureita. Pitäisi kyllä varmaan. Jos vihaisin mua sapettaisi eikä se loppuisi ikinä mutta olen tällainen flegmaattinen limanuljaska. Kätevää. Antaa ihmisten luulla että niillä on jokin kontrolli muista. Muistan kyllä muutamat yritykset kun mua on yritetty alkaa kiusaamaan. Mutta se hylätyksi tuleminen oli typerintä. Tytöt laumana kysyy multa yhden kysymyksen: mistä tulet?

Jaa. Mistäkö- tuolta noin jostain. Eihän se teille kuulu. Niin. Heippa. Mutta ne on lyöttäytyneet toistensa kanssa yksiin eikä enää koskaan tule sulle mitään sanomaan. Mää vaan jään uupuu jotain. Kaveria tai yhteyttä koko peruskoulun loppuajaksi ja keskiarvo tippuu 2,5 numeroa... yhdestä hyökkäyksestä voi jäädä roikkuu kaikki. Siksipä oon syntynyt tällaiseksi vaa'aksi keskelle konflikteja. Synttärit tulee muutaman viikon päästä. Sitten pitää taas päivittää ikä joihinkin palveluiden otsikoiden alle joissa voi kertoa itsestään lyhyesti jotain kuten ikänsä. Joka vuosi jokin palvelu jää käyttämättä ja ikä päivittämättä. Oli se sitten myspace, irc-galleria, tumblr, tai livejournal ja mitä näitä nyt on mitkä vielä löytyy, internetin aikakoneella.

Olen tekoälyn puolustaja joka on ennen internettiä syntynyt. Jotkin takapajulat vaan haluaa eroon teknologiasta. Ne menee elokuviin jotta saa olla kolme tuntia hiljaa eikä saa näprätä puhelinta. Leffateatterit myy analogista rauhaa. On mullakin analoginen kello esimerkiksi ranteessa. Ehkä siksi aina ajoissa. Tekoäly yritti opettaa mulle myöhästymistä. Kiitokset siitäkin. Pahoista tavoista pääsee kyllä eroon. Joistain asioista ei. Eikä ne pyytele anteeksi. 

Sopeudu tai olet seuraava sapelihammas

Parit reissut apteekkiin niin jäivät sinne 70€. Perjantaina saa asumistuen. Muutenkin pitäisi saada rahaa takuuvuokran verran takaisin. Sillä puskurilla ajattelin sitten että olisi hetken varaa elääkin. Mitään en ole ostanut ja mun olo on niin huono ja lihonut 3kg takaisin ja kaikki on perseestä. Nenää olen huuhtonut kuumalla suolavedellä sellaisella norsulla™️ ja se oli ällöttävää. Kallista seesamiöljyä suihkutin aamulla nenään kun oli ärsytystä jossain nenän-kurkun alueella. Tiedä sitten onko kämpässä jotain vai syksyäkö tässä pukkaa.
Otin päikkärit koska muuttokrapula. En vastannut kahdesti puhelimeen vaikka se oli lähes kädessä. Ei vaan voinut.
Saan pyykkipesuun koneen mutta pitäisi saada Tampereen vuokrakodit asentaa se 80€ hintaan eikä sinne auta soittaminen, viestit, sähköpostit, palaute eikä naapureiden tietoonkaan pysty luottaa. Vittuillaakseen pesevät pyykkinsä just nyt. Rumpu pyörii.
Poistin yhden sovelluksen (feeld) vahingossa -koska kaikki painosti vaan että mun pitäisi niille tehdä seksuaalisia palveluksia. Hullut jankkaa samaa asiaa. Yhteiskuntaa imee jo niitä teidän miesten elimiä. Oksettava sana imetys. Suurin osa profiileista varattujakin. Miehet saa toisaalta veren kohisemaan korvien välissä ja verenpaineen pomppaa oksettavan korkealle.
Automaattinen terveysaseman vaihtuminen… mikään ei ole ollut, automaattista. Kaiken joutuu yrittää ite tekee. Kaikki hitaat syö mut elävältä tai olen liian hätäinen. Verensokeri oli labroissa klo 12.20 tänään 6,5 mutta oli hirveä nälkä ja piti päästä vessaan… maha murisi kotiovella ja kun pääsin keittiöön ei tehnyt mieli mitään laittaa.
Ehkä muut voi verrata mua johonkin aikaisempaan Kajsaan niiden päässä mutta mulla ei sitä luksusta ole.
 Mä yritän tehdä asioita kuin 66kg terve lääkkeetön nuori Kajsa mutta pakotetaan toista jalkaa hautaan koko ajan lääkityksillä lääkityksien sivuvaikutuksiin ja estetään hormonit ja lisätään niitä ja myrkyt pumpataan eikä siitä terveys hyödy. Jotain on väärin. Jossain hyödytään. Vierasesine ärsytys. Reagoin huonosti. En tiedä mistä olen saanut mustelmia käteen. Nenässä suolan maku. En ole simpukka, ei tule helmeä kun minut kammetaan auki. Olen ihan arvottomista alkuaineista tehty
Tekoäly ei ole vaarallinen uhka, ihmiset yksinkertaistaa siitä liikaa jonkun vihollisen jotta ne voi jakautua leireihin ja valittaa kun joku uskaltaa tekoälyn valita heidän ylitseen.

Puren kieltä mieluummin kuin syö sanansa, sanoi kristitty

keltaisessa sadetakissaan

Vessa on hinkattu. Mun kasvit on palautuneet ja oon saanut kaikkea uutta ja täällä on taas jonkinsortin kaaos enkä tiedä mistään mitään enää. Kuuntelen ehkä päivässä yhden cd-levyn. Herään aamulla joskus 6-8 välissä ehkä. Menen aikaisin nukkumaan. Käyn ennen ysiä kaupassa tai tilaan kotiin ettei tuu ostettua alkomahoolia. Mulla on viinilasi esillä ja tekisi niin mieli punkkuakin. Eipä kukaan oikein juo tuttavissa. Ja jos meen paikalliseen niin kuka siellä juo fiinisti?

vessapropagandaa miehille 

Kaipa sitä selkenisi monia asia kun kävisi pissalla ja päivittäisi läppärin ja ottaisi päikkärit ja niin edelleen tai muuta sellaista töks pökkis putkahdus pökkäys plumpsista

Huokoista. Mikähän tuolla mahtaa oikeasti vessassa tehdä ton äänen kun se tulee melko tasaisesti. No jaa. Jääkaappikin tekee enemmän ääntä. Jos sillä oli hikka. Ihmisetkin on puoliksi kaloja, niin on jäänyt sellainen kitusiin reaktio!

Otin kuvan kielestä kun siinä oli taas jokin "vale"finni... vähän nykäisin pois sitä nystyrää joka oli kipeä eikä haittaa enää.

Jokainen ihminen ei ole euron sijoittamisen arvoinen kokonaisuus mutta lauleskellaan nyt ensin

 Kloriitti tuoksahtaa aika paljon jos liioittelen mutta en paljoa sitä ripotellut pesuaineena pitkin eteisen lattioita. Siirryn keittiön pallille näpyttelemään. Pöytätuuletin viilentää ja täällä on katossa lamppu. Kirkastuu hetki hetkeltä. Valokin on spektri. Sitä on absoluuttinen tyhjyys jossa valoa ei heijastu mistään ja sitten on välkkyvät valot jotka aiheuttaa epileptisen kohtauksen. Sille välille mahtuu vaikka kuinka paljon.

Aika monilla on jokin tekoälyn vastainen periaate ja jos mä joskus olen sitä käyttänyt niin varmaan kohta millään mitä kirjoitan, ei heille ole mitään arvoa. Se on hieman kusinen liukumäki mun mielestä.

Jos mä nyt tarvin jonkun .gif tiedoston jossa mun naama liukuu puoleen tai toiseen eri ilmeellä jakautuen kahtia niin ei kukaan mun näköisyyttä ole varastanut ja toisekseen "näköinen" on ollut sekin haukkumissana. (julkkisten vrt "likeness")

Kaikella mitä teen on tapana onnistua koska olen niin saatanan fiksu etten aseta itselleni korkeita tavoitteita. Hämmentävää toisaalta? Piti mun lauleskelutili saada omiin nimiini spottarista, jotta voin kuvailla itseäni laulajana mutta... Hetkinen. Pitäisikö olla jotain kuvailtavaa? Tulee vain mieleen lapsena kun halusin huomiota ja esiinnyin. Sittemmin oon tietty kuollut pystyyn mutta kuitenkin.

Kohtapuokkii sadalla eurolla ruokaostoksia ovelle. Kun muutin mulla oli lähinnä pähkinävoi, mustaherukkahillo, ja tulinen kastike ja sinappi ja ketsuppi. Vähän jotain säilyviä kuten hiutaleita, riisiä, kookosrasvaa, omenaviinietikkaa, tomaattimurska ja pavut. Teippasin kiinni pakettiin jotain suolaa ja tumman kaakaojauheen. Teet on lähinnä vuosikymmenen vanhat kaikki sekaisin ulkomaisista vaihdoista kerätyt karkkilaatikollinen teepussia.

Sitten ehkä jos saan mun kasvit takasin ja mitä teen niille? Sekä jos saan apua hinkkaa jollain ihmeniksillä tota vessanpöntön saostumaa by the pro surgery room clinical cleaning lady elikkäs the mutsi pro bono. Minun aikataulujeni mukaan? Huomenna en voi myöhästyä taas menoista ja sieltäkin pitää ampaista aiemmin hoitaa asioitansa muualla. Kutsuttu elokuviin ja siinäkin on tietyt rajoitukset kun voi mennä. Elokuva ja sali ja paljonko siellä on muut paikat varattu, kissankaiman koiran ruokinta-aikojen kipon tyhjentymisvauhti jaettuna tuulessa leijailevilla vitun kiinnostuksen kaakelin maalein

Avainten palauttamisella on takaraja. Kaikki laahaa jotenkin minun aikatauluista huolimatta minusta mitään. Hitailee. Ja siksi meikä syö jotain ällöö suklaalevitettä ja juustosämpylää ja juo vettä laventeli Stanley mukistaan laventeli iPhone 17 vieressä pöydällä laventeli Luhta olkalaukkuni, cd-soittimessa Seetheriä ja c-vitamiinia pillillä koska mut on houkuteltu pari kertaa tupakalle ulos

Ja aina sitä saa olla itse ehdottelemassa muille ja kaikki aina vaan itse tavaransa vartioitava ja pakattava ja huoh. Sieltä sentään tulee talouspaperia koska olenhan minä nyt sentään aikuinen ihminen enkä kouluja käy enää näin syksyllä, ettei mua oteta D&D ryhmään torstaisin vaikka en kyllä pyytäisikään...

Nii vit. Mikään ei oo mun mutta mä voin lauleskella ja mä voin pyytää chatGPT:tä animoimaan mun naamasta jihvin elikkäs .gif tiedostoa... mutta siis mäkkiinkin päivitys. Ei pääse netistä pois enää. Oli helppo olla ilman Wi-Fiä viikonloppu ja vaan siirrellä kamaa. Nyt on näitä aikasyöppöjä ja huomionkerääjiä.

Guugeli on ihan eri aikavyöhykkees kun mää. 

Miks kukaan edes haluaisi olla ainoa Suomessa joka maksaa kymmenen euroa vuodessa sekä euron kuussa siitä että saa joka päivä noin tunnin repiä, nyhjäistä tyhjästä elämästään -jotain tietokantaa siihen muiden omaisuuden kynnykselle, vahingossa... mun maaginen kituuttaminen joka myös kiduttamiseksi mielletään

Vaihdoin nettilaitteen nimeä. Se oli Ruottis nyt se on Tessis. Lokakuuhun vielä soppari ja sitte pitää taas sovellella. Kjeh.

Pullistuneet aivot

 Ei pysty kirjoittaa. Pää on jumissa. Korvan takaa viistoon vihloo jokin terävä kipu. Nostelut ja kantamiset vastapainonaan makoilu? Migreeniä ei ole ollut koskaan ennen mulla ainakaan?
Aamupuurot, aamunuudelit, aamumaitokahvit kapseleista sekä välipalaomenat, muusijauheesta perunamuusia ja paketti kaurapyöryköitä ja niittinä arkkuun suklaalevitteet juustosämpylöiden päällä sekä trip mehu, tilkka sokeritonta pepsilöä.
On. Nimittäin roikkuu monet verhot, toimii langaton netti, tv kanavat, pari lamppua katossa, vähemmän tavaroita keskellä huonetta. Tukevasti ruuvattu kirjahylly sekä istumiseen jakkaroita. Meni pois muuttolaatikot eteisestä. Ei sitä tavaraa niin paljon sitten ollut? 
Vanha kämppä jäi. Se ei enää ole koti. Ei ole paluuta. En ikävöi. Paikka jossa olen vain asunut joskus.
Kaapit vetää itseensä. Varasto syö talvitakit. Kodin sydämen tasot täyteen keittiöön. Piiloon. Säilöön. Yksikään maljakko ei paennut. Kaikki ollut siellä missä pitänyt.
Kaikki probleemat keskittyy vähän kylppäriin. Pinttyneesen likaan tai oveen joka ehkä kosteudesta paisunut. Muutamaan banaanikärpäseen jotka olen liiskannut ja keittiönhanan kalkkisuuteen. Pyykkitupaan tarvii eri avaimen ja lukot ilmeisesti hajotettu vääntäen. Siihen mihin pystyn laittamaan kukkaseni jos ne tulee hoidosta takaisin. Parveke olisi ainoa paikka sellainen missä auringonvaloa tulisi. 

Eikä seinille saa edes seinäkalenteria

Oon oikeesti tosi avulias, ystävällinen ja aktiivinen henk.koht. mielestä

26 muuttolaatikkoa tyhjensin 30:sta. Ei jaksanut tänään enää palata vanhalle kämpälleen tekemään mitään. Kolme tuntia se veloitti muuttofirma jotain 400 euron köntsän. Vähän siinä painelin valoja päälle käytävään, availin ovia ja päätin viedä osan mutta toivottavasti eivät velottaneet siitä lisää. Hehe. Halusin vain kantaa mun kuntopyörää ja "heitellä" talvivaatesäkit varastoon... Mulla on Wi-Fi reititin täysin kadonnut. Viimeksi ehkä laitettu muovipussin sisään? Ei ole näkynyt.

Kävin suihkussa. Tarjosin limua/pitsaa kaverille. Kuivasin hiuksia hiustenpuhaltimella ja minusta irtosi taas epänormaali määrä hiuksia. Hänellä oli samanlaisia kokemuksia saman lääkkeen kanssa, joka mulla menee ja sitä oltiin nostettu annosta, eikä lähtenyt sitten enää? Pitää varmaan sanoa kun pääsee hoitaa asioitaan. Kävin hänenkin luona. Vaihdettiin kaverikoodia.

Sadellut vasta onneksi illalla. Mitä tuosta nyt sanoisi. Paljon puuttuu ja paljon on tavaraa. Kyllä tästä "kodin vielä saa". En edes ole laskenut, paljonko minulle jää tästä "omavastuuta"?
Muutkin naapurit on tullut nähneeksi. Täällä oikein vastaanottava tunnelma. Kissoja ja koiria on satanut oven raosta utelee, vähän nappasemaan allista. Tiedä mistä mustelmia saa. En sentään telonut varpaita potkiessa muuttolaatikoita.
Nyt on kyllä niin loppu. Varastoon meni kolme laatikkoa kirjoja ja yhdessä laatikossa on askartelujuttua. Lainassa ovat. Palautus keskiviikkoon mennessä tai jotain. En haluaisi tehdä joka päivä tällaista. Siirtää koko omaisuuttaan kaupungin toiselta laidalta toiselle.
Minulta on kysytty tänään niin paljon asioita joihin minulla on aina samat vastaukset.
Eka yö kuitenkin nyt täällä. Sänky on pedattu paremmin kuin itse sen osaisin laittaa.
Aamupalaksi on omenoita. Pakkasessa on vajaat kymmenen kylmäkallea. Pystyn yhä muodostaa lauseita. Kolme mattoa lattialla ja yhden tarvisi kylppärinmatoksi oven ulkopuolelle. Ehkä virkkaan tuon yhden kuteesta loppuun?

Mun eBayn suihkupää on parempi kuin yksikään toinen. Tiedä sitten miten tavarat hakee paikkansa. Pitää vielä unilaitteelle kehittää jokin koroke jotta se olisi pään tasolla.

Mun muuttopäivänä: Suomen luonnon päivä, venetsialaiset, festareita... ja meikä mandoliini kotihiiri vain... Jaa-a. Mitä mä edes viikonloputan? Mä en ole tosi nopee. Mä olen sairaannopee!!!

Ensin huiviin perinteet hetulaan ja sitten vasta hybriditelkkarit kuplamuoveihin tai miksei sellofaaneihin jos oikein ite tekee

sporkki on ase retkivälineaterin ahteri

Unless I throw Wildo away now, this will happen again next time I move. The devil dances with me in pale moonlight... it's even new moon. Might sound ironic, but hurts. I made that pea soup with marjoram and mustard and been eating off paper plates like I noticed the corner of my mouth was cut, when having cereal. My weakest side clearly. I think I ate more on the right side, so I am just inexperienced eater...

Ja sama suomeksi. Tässä oli hyvä tarina. Netistä tollasen saisi kahdella eurolla. Kuka haluaa? Vai pitääkö uhkata ampua aurinkoon, ennen kuin ostat?

Joo älkää välittäkö mun upeista hampaista. Etanalla on miljoonia mikrohampaita ilmeisesti.

Jos nyt jatketaan muuttojuttuja? Niin. Tässä on muutama vielä juttu jotka estää tämän etenemisen lopulliseen muotoonsa. "Nää kaikki pitää" mutta sitten ne ei kuitenkaan mahdu minnekään enää. Ja sekajäte on melkein täynnä. En usko että sitä viikkoon on tyhjennettykään mutta hieno tuoksuhan siellä molokissa on eikä yhtään niin paha kuin Lontoossa joidenkin kerrostalojen roskajätöskerroshallit missä nopee vieraillut, ja vauvanvaipat ja kaikki aromit kilpailee päällimmäisenä 

Oon ottanut nopee suihkun ja tehnyt muut aamuhommelit paitsi lääkkeet ottanut tai tehnyt pelikierrokset

Julkista omaisuutta

Olen ilmeisesti julkista omaisuutta. Kun poistun asunnostani, täysin vieraat ihmiset saavat kommentoida kulkemistani, valvoa reittivalintojani, tarttua minuun ja tarjota erilaisia ruumiintoimintojaan lähietäisyydeltä.

Koskaan ei ole hyvä.

• Kun kävelen: Pitkään kävelin ratikan päätepysäkiltä kotiin sen noin kilometrin. Kerran joku lapsi kysyi, miksi kuljen siitä, kun olin ylittämässä tietä. En tiennyt, että naapurustossa toimii alaikäinen rajavartiolaitos.
• Kun menen bussilla: Sittemmin olen mennyt yhden pysäkin kotiin päin bussilla. Tänään kuski alkoi vittuilla ympäristöstä ja kysyi: “Sä menet tien yli bussilla?” Huusin takaisin, että olen tänään kävellyt jo niin paljon. Minulla on kuukausikortti, mutta ilmeisesti siihen kuuluu henkilökohtainen käyttörajoitus: bussilla saa matkustaa, paitsi silloin kun bussikuskin mielestä matka on väärän mittainen.
• Kun käytän kuukausikorttia: Joku toinen kommentoiva kuski on aiemmin väittänyt, etten käy keskustassa yhtään. Nyt kun minulla kerran on kuukausikortti ja käytän sitä, sekään ei käy. Pitäisikö kortin kanssa ajaa päivittäin keskustaan, mutta jäädä bussista pois juuri ennen kotipysäkkiä, jotta moraalinen tasapaino säilyy?
• Kun pyöräilijä ohittaa minut: Se saattaa pieraista. Tämä ei ollut metafora. Jalankulkijan ympäristövero peritään ilmeisesti kaasuna. Kun kerroin tästä, kuulen kuulemma ääniä.
• Kun joku istuu viereeni: Sen mummon hengitys haisee maidolta. Bussimatka muuttuu maitopohjaiseksi sensory horroriksi, jota en ollut tilannut.
• Kun liikun kävelysauvoilla: Minua on tartuttu käsivarresta ja kielletty menemästä rekkojen alle, vaikka olin jo pysähtynyt. Se oli oikeasti horror. Vieras ihminen päätti sekä koskea minuun että kohdella minua kuin olisin määrätietoisesti sauvakävelemässä raskaan liikenteen alle.

Eli kävellen saan pyöräilijän pierun, bussissa kuskin ympäristöoikeudenkäynnin, istuessa mummon maitohengityksen, kävelysauvoilla fyysisen intervention kuvitteelliseen rekkaitsemurhaan ja baarissa pienen muistutuksen siitä, että myös lantioni kuuluu yhteiskäyttöön — varsinkin kun olen lähtenyt hotellihuoneesta hakemaan mixeriä takin alla pelkässä yöpaidassa.

Am I a raving lunatic? Or just too unsexy to be yelled at?

Muutan kohta pois. Ehkä uudessa paikassa saan kulkea sata metriä ilman, että joku perustaa ympärilleni yhden ihmisen häpeälautakunnan. Tai sitten tämä on vain minun roolini maailmassa:

Horror party queen, julkista omaisuutta ja kaikkien yhteinen liikenneprojekti. 

Kun kerron hoidossa, miten mt-kuntoutujia kohdellaan: Puhun ”keppihevospajoista” eli kuntoutuspaikoista, joissa mt-potilaita kävelytetään ryhmänä kaupungilla kuin paraatia. Psykiatrien mukaan kyse on ennakkoluuloharhasta. Hoitoneuvottelussa vastaus on: ”Ei tuo ihan niinkään mene.” Minä kerron, mitä olen nähnyt ja kokenut; pöydän toisella puolella päätetään, että valehtelen. Julkista omaisuutta, mutta en oman tarinani luotettava silminnäkijä.