✨ Kitujainen ✨ Kitujainen: Arvostelu elokuvasta

perjantai 4. syyskuuta 2026

Arvostelu elokuvasta

Olen käynyt Kreetalla ja Rodoksella, mutta antiikin jumalten eeppisiä perhedraamoja on aina hauska kerrata. Osasin kertoa että siellä oikeasti on sellaisia luolia missä kyklooppi voisi majailla.
Elokuva oli aivan liian kovalla: laiva- ja taistelukohtaukset tärisyttivät tärykalvoja. Kohokohta on minulle aina ollut se, kun Odysseus jännittää jousen, ampuu nuolen radan läpi ja aloittaa kosijoiden teurastuksen.
Pattinson oli tylsä kuten tavallisesti, ja Hämähäkkimies tyttöystävineen teki miljardiluokan Hollywood-roolituksesta turhankin näkyvää. Luulin Matt Damonia Ben Affleckiksi.
Elokuvan jälkeen ystäväni esitti yhdestä näyttelijästä transfobisen kysymyksen: ”Tehtiinkö antiikin Kreikassa muka sukupuolenkorjausleikkauksia?” Transmiehiä on voinut olla silloinkin – ihmisten housuihin kurkkiminen ”oikean” sukupuolen tarkistamiseksi on minusta väärin.
Luen parhaillani myös Kirkeä, mutta Kalypso piti silti googlata. On Suomellakin oma runoista koottu eepoksensa, Kalevala.
Nautin tästä enemmän kuin odotin, vaikka kolme tuntia on järjettömän pitkä aika. Ja tietenkin itkin sen koiran takia.


Käytiin hesessä ja join M-koon colajuoman jonka olin ansainnut pisteillä. Kotona kävin kaupasta hakee salaattia ja punkun. Porkkanoita ja dippiä, salaattia ja kevykastiketta. Jäi suklaat ja sipsit ja leivonnaiset pois mutta pakkasessa on nyt purnukka jätskiä. Aamupaino oli 117kg eli alhaisin varmaan kymmeneen vuoteen ehkä tai jotain kun aktiivisesti muuttopuuhia ollut koko loppukesän niin ne 3kg tippunut siitä mitä se voisi olla - enkä ole edes ozempicia ehtinyt aloittaa... mutta joo. Melko valmis kyllä sammuu jo, että jos joku meinaa tulla multa tupakin pummaamaan niin olisi käynyt jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"