Romanttinen draamaelokuva jossain toisessa ulottuvuudessa, eli lue omin spoilerivastuin

I cannot make this shit up.

I don't even want to make this shit up, because then people might think I'm exaggerating. Unfortunately, people are just this dumb.

I was finally peer-pressured into seeing *Obsession*. Tickets were cheap, so naturally the entire city's crème de la crème showed up to enjoy culture for five euros. I got seated next to two little girls who had brought those plastic booster seats for kids so they could see better, then immediately abandoned them. They spent most of the beginning giggling through what was actually some pretty solid psychological horror.

The worst part wasn't even the movie.

There's a moment halfway through where the atmosphere suddenly shifts into this weird "I love you" territory, except it's absolutely terrifying. Genuinely gave me chills. Goosebumps. Whatever. Not ideal.

Then the movie ends.

I can't get past the girls because they're now barely capable of standing upright, so I end up trapped in the slow-moving herd heading toward the city centre. And because God enjoys practical jokes, I overhear at least three conversations I never wanted to hear.

One group was discussing the ending. Apparently someone didn't realize the guy was dead after taking the pills. Someone else had to explain it. Maybe they missed the giant pile of expired oxy tablets. Maybe they missed the cat dying from them. Maybe they missed literally everything. The guy is euphoric because he's dying, for fuck's sake.

Then one woman says she wishes something like that would happen for real.

This was the biggest "what the fuck did I just hear" moment of the evening.

It does happen for real. It's called psychosis, you absolute walnut. There is nothing supernatural about it. How much internalized misogyny does one person need before they start romanticizing a complete mental break?

Also, practical question: how much money did the movie's wish-granting whatever-it-was actually create? If the guy who wished for a billion died, did the billion disappear too? Asking the important questions here.

Then I heard one girl rate it 4/5.

There was also a dumb blonde discussing it with her boyfriend, but either their conversation ended abruptly or my hearing finally gave up. My ears had suffered enough by then.

I left a review on Letterboxd. Possibly a dumb review. Mostly about how I'd rewatch the scene that gave me chills.

There was also some weird energy drink giveaway before the movie. I almost won a *Scream 7* thing because my seat number was 7. Unfortunately my row was 13, which apparently ruined my destiny.

Fuck my regrets.

Fuck dumb people.

Fucking stupid movies.

I've seen probably a thousand of them by now, plus an ungodly number of TV series and books, because apparently consuming stories is what I've chosen to do instead of developing normal human hobbies.

Sad.

Siistitty mutta ei steriloitu. Sävy ärsyyntynyt, sivupoluille harhaileva, vähän itsetietoinen ja lopuksi eksistentiaalisen surkea eli /Sama suomeksi:

En keksi tätä paskaa omasta päästäni. En edes haluaisi keksiä, koska sitten ihmiset luulisivat että liioittelen. Valitettavasti ihmiset ovat ihan oikeasti näin typeriä.

Minut saatiin lopulta vertaispaineella katsomaan Obsession. Liput olivat halvat, joten tietenkin koko kaupungin kerma saapui paikalle nauttimaan kulttuurista viidellä eurolla. Viereeni istutettiin kaksi pientä tyttöä, jotka olivat tuoneet mukanaan sellaiset lasten korokeistuimet nähdäkseen paremmin. Sitten ne hylkäsivät ne siihen. Alun ne lähinnä kikattelivat läpi, vaikka kyseessä oli oikeasti ihan toimivaa psykologista kauhua.

Pahin osa ei ollut edes elokuva.

Puolivälissä tulee kohta, jossa tunnelma vaihtuu yhtäkkiä sellaiseen "rakastan sinua" -meininkiin, paitsi että se on samalla aivan helvetin ahdistava. Sain ihan oikeita kylmiä väreitä. Kananlihalle. Miten sen nyt haluaa sanoa. Ei hyvä merkki.

Sitten elokuva loppuu.

En pääse edes kunnolla poistumaan, koska ne tytöt ovat nyt tuskin kykeneviä seisomaan pystyssä, ja päädyn valumaan muun yleisön mukana kohti keskustaa. Ja koska maailmankaikkeus vihaa minua henkilökohtaisesti, kuulen vähintään kolme keskustelua, joita en olisi halunnut kuulla.

Yksi porukka puhui lopusta. Joku ei ollut tajunnut, että se tyyppi kuoli niiden pillereiden jälkeen. Toinen joutui selittämään sen. Ehkä ne missasivat sen kasan vanhentuneita oxyja. Ehkä ne missasivat kissan kuoleman. Ehkä ne missasivat koko elokuvan. Se jätkä on euforinen, koska se kuolee, herranjumala.

Sitten yksi nainen sanoo toivovansa, että jotain tuollaista tapahtuisi oikeasti.

Tämä oli illan suurin "mitä vittua juuri kuulin" -hetki.

Sitä tapahtuu oikeasti. Sitä kutsutaan psykoosiksi, sinä idiootti. Siinä ei ole mitään yliluonnollista. Kuinka paljon sisäistettyä naisvihaa ihmisessä voi olla ennen kuin täydellinen mielenterveyden romahdus alkaa kuulostaa romanttiselta?

Ja muuten käytännön kysymys: paljonko rahaa se elokuvan toiveita toteuttava mikä-lie oikein loi? Jos se miljardin toivonut tyyppi kuoli, hävisikö se miljardi samalla? Kysyn niitä oikeasti tärkeitä kysymyksiä.

Sitten kuulin yhden tytön antavan arvosanaksi 4/5.

Jossain oli myös blondi poikaystävänsä kanssa keskustelemassa elokuvasta, mutta joko heidän keskustelunsa jäi kesken tai kuuloni vain luovutti. Korvani olivat siinä vaiheessa jo kärsineet tarpeeksi.

Jätin arvostelun Letterboxdiin. Mahdollisesti typerän arvostelun. Lähinnä siitä yhdestä kohtauksesta, joka antoi ne kylmät väreet.

Alussa oli muuten joku energiajuomajako. Olin melkein voittanut jonkun Scream 7 -jutun, koska penkkini numero oli 7. Harmi vain, että rivi oli 13, joten kohtalo päätti taas kusea muroihini.

Vitut katumuksistani.

Vitut tyhmistä ihmisistä.

Vitun typerät elokuvat.

Olen nähnyt niitä varmaan tuhat. Sen lisäksi käsittämättömän määrän sarjoja ja kirjoja, koska ilmeisesti yksinäisen äpärän harrastus on kuluttaa fiktiota teollisessa mittakaavassa.

Surullista.