Kivi kengässä
Eilen käytin pitkän ajan kuvatakseni videota kengistäni. Tarkoitus oli esitellä kokoelma, kertoa tarinoita parien takana ja ehkä saada aikaan jotain, mikä näyttäisi myöhemmin kiinnostavalta muistona. Kuvaus venyi pitkäksi. Asettelin kenkiä, mietin kuvakulmia ja puhuin kameralle enemmän kuin ehkä olisi ollut tarpeen.
Sitten kävi ilmi, ettei video ollut tallentunut.
Siinä vaiheessa tuntui siltä, että koko projekti oli valunut viemäriin. Tuntikausia käytettyä aikaa ei ollut missään. Jäljelle jäi vain muisto siitä, että olin yrittänyt.
Tänään tapahtui jotain paljon pienempää.
Kävelin kadulla vanhoissa feikki-Converseissani, kun tunsin pienen kiven kengässä. Se ei ollut erityisen suuri eikä erityisen kivulias, mutta juuri sen verran ärsyttävä, ettei sitä voinut sivuuttaa. Pysähdyin keskellä katua, riisuin kengän ja ravistin kiven pois. Jalassa olivat kirkkaanvalkoiset sukat, mikä teki tilanteesta vielä hieman näkyvämmän.
Koko operaatio kesti ehkä puoli minuuttia.
Ja silti juuri siitä hetkestä jäi mieleen kuva.
En muista enää kovinkaan tarkasti, mitä sanoin kengistä videolla, jota ei koskaan tallentunut. Muistan kuitenkin hyvin sen, miltä asfaltti näytti jalkojen alla, kuinka kenkä tuntui kevyemmältä kiven poistamisen jälkeen ja miten absurdi näky olin varmasti ohikulkijoille: aikuinen ihminen seisomassa yhdellä jalalla kadun reunassa pelastamassa sukkaansa pikkukiveltä.
Usein ajattelemme, että muistettavat hetket ovat niitä, joita yritämme tehdä muistettaviksi. Kuvaamme, dokumentoimme, järjestämme ja suunnittelemme. Todellisuudessa monet parhaista muistoista syntyvät vahingossa. Ne eivät ole näyttäviä eivätkä erityisen tärkeitä. Ne ovat vain pieniä kohtauksia, joissa sattuu olemaan jotain aitoa.
Kadulla kengästä poistettu kivi ei ollut sisältöä. Se ei ollut projekti. Se ei ollut julkaisu.
Silti juuri se jäi mieleen.
Ehkä siksi, että elämä ei useimmiten tunnu elokuvalta silloin, kun kamera käy. Se tuntuu elokuvalta silloin, kun jotain pientä ja naurettavaa tapahtuu täysin suunnittelematta. Silloin kun huomaa seisovansa keskellä katua valkoisissa sukissa, kenkä kädessä, ja ajattelee:
Tästä olisi tullut paljon parempi video.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"