Heräsin ja menin uudestaan nukkuu otettuani aamulääkkeet. Söin sen verran joulusuklaita että olo oli jouluinen. Jalatkin oli kylmät ja sujautin peiton alle. Puhelimessa ei oikein ollut mitään uutta tullut yön aikana. Kuvia äidiltä kasviskeitosta mitä oli tehnyt. Sähköpostissa Quorasta useampi kysymys liittyen alkoholisteihin ja alkoholiin, mikä tuntui hieman vihjailevalta ilman syytä. Mietin jotain että pitäisi olla emoji siihen, kun joku tumma mies tulee ja vie jalat alta, vähän kuin ennustuksessa joka on kulunut klisee.
Kuuntelen yksityisetsivää jonka Rowling kirjoittanut salanimellä. Tämä äänikirja kestää 30 tuntia ja vähän yli. Kaiken järjen mukaan pitäisi mennä 16 vuotta ennen kuin olen saanut tämän luettua, jos vertaa paljonko kuuntelen jotain muita kirjoja mitkä hankkinut 2012 esim. Mutta tämä on sellainen. En tiedä mikä. Tätä voi jotenkin kuunnella. Toki jos käy vessassa eikä kuuntele hetkeen niin voi mennä ohi kuka on kuka.
Huomenna pitäisi olla jokin synttärijuttu sekä maanantaina. Perheen ja ystävän kanssa kemut. Ei täällä kauhean sotkuista ole mutta toki järjestellä voisi aina. Ja koska tässä on su-ma-ti jolloin mulla on menoa niin pitää ehkä miettiä vähän mitä vaatetta laittaa päälle. En ole miettinyt yhtään.
Illalla oli kai livenä pitkästä aikaa… se mun julkkisnäyttelijä kaveri Losista. Sitä innosti kauheasti ne, overlord, lätsät. Mä tilasin kans yhden. Tägäsin hänet jossain kuviini. En tiedä mitä se on nähnyt, mutta oli nähnyt kuitenkin ja mainitsi siitä alussa kun saavuin Super fanina siihen tiktok liveen. Nolo nimitys. Jotkut on kateellisia- mutta olisiko he ite voineet samaan? 2016-2017 asti ainakin olen katsonut ja lahjonut sitä sen liveissä taukoamatta. Ollut kummitustutkimuksissa joku kummitus. Useimmat tuntee sen 2001 leffasta Fast and Furious. Yksi nainen, jolla on perhe Lapissa-kysyi mun f&f signeeratusta hatusta ”ai se pedofiili fast and furiouksesta?” Jotkut jotka rakentaa autoa siitä elokuvasta, jopa Suomessa joskus otti muhun kateellisena yhteyttä mikä fani minä olen. Sillä on ollut tyttöystäviä mutta minä olen pysynyt. Outo hahmo sen elämässä. Olen ystäviä joidenkin sen hmm stalkkarihtavien fanien kanssa. Muutamat puhelinnumerot vaihtanut ja viestittelyä. Tyyppi itse on niin asiallinen. Business up front party at the back
En mä tiedä. Ehkä mun love language on lahjominen. Edustan niitä jotka seuraa lempparijulkkiksiaan. Käy joka keikalla.
Mulla on vähän heikko huono olo. Kirjoittamiseen keskittyminen häiritsee vähän huomiota pois olosta. Ei oikein mikään tunnut olevan oikein. Join loput aspartamiini litkut vahvalla rommin lorauksella. Silti mieluummin päihteenä polttaisi röökin, kun saisi edes partsilla raitista ilmaa. Käsille tekemistä. Katsoa kaunista maisemaa.
Sisäänpäin tuijotus on outoa. Jotkut ihmiset ei ehkä koskaan tutkiskele sisintään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"