Eniveissön epäreiluus, olettekos siinä silmänurkassa

Unohdin käydä apteekissa. Kävin vain postissa ja alkossa ja lähikaupasta cokis koska ostin rommia ja tein rommikolaa. Ja australialaista chardonnayta löysin myös

Ei-oo-elo-kuvat! Vaikka kuinka generoisi uusia vastauksia tekoälyltä mitä katsoisi, niin niitä ei joko löydy tai en voi niitä sijainnistani katsoa tai sitten olen nähnyt ne jo tai sitten en vain halua... Suositukset meni muuten ihan ookoo, olisi vain löytänyt katottavaa (turhautuminen)

Kerroinko että värjäsin eilen hiukset? Punajuuren pinkki taas jälleen... huoh. Ruutuaika pomppii varmaan kun vain tuhoudun kun skrollaan kaikkea. Facebookin videoita, joo tosi opettavaa ja mielenkiintoista ja söpöä. Äänikirjoja hetki. Pokemonien nappailua ja näytöllä pyörii pokepallo kun viskaisen sen kohti otusta. Yöllä ostin välimiehen kautta yhden pokemonin peliini että sain sivutehtävän tehtyä. Niitä on kauhea lista tehtyjä, eivätpähän härnää...

Lihoin kilot varmaan takaisin mitä mun piti laihduttaa tänä kesänä kymmenen kiloa. Se ei ole helppoa kun kymmenen vuotta ei ole onnistunut mitään tekemään koostumukselleen. Takapakkia tulee koska sabotoin varmaan itseäni. Ei tarvitse paljoa edes tuntea syöneensä, ettei tapahtuisi laihtumista. Voi vaikka juoda kalorinsa. Tai vetää pullaa vaikka vedän pullaa pelkästään kahvipöydässä jokusen kissanristiäisen kerran vuodessa. Voi ostaa sipsiä ja jäätelöä. Olisin niin monet kerrat voinut tilata hampparia ja pitsaa. Ei sillä että olisi varaakaan. Olen lakossa koko kesän. Kaikenlainen yrittäjyys on liian vaivalloista. Hikistä puuhaa! Siis jos harrastaisi jotain toimintaa... aseksuaaliksi joka ei koe nautintoa paljoa mistään nykyisin lääkkeiden takia (en ole vielä myöntänyt tätä itsessäni) olen liian tuhma, mutta sitten ei mua pysty edes kukaan... vaikka olisi lelut ja asusteet... näytän niin surulliselta kai. Väsyneeltä. En tiedä se on niin omituista joskus ymmärtää mikä niiden päässä liikkuu. Olisi edes vähän ilmeikkäämpi, minä siis. Elävöityispä. Sen sijaan että makaan kuolleena sohvalla tai sängyssä lataamassa puhelinta jne tässä lyhyessä kesässä vähin vaattein. Oikeasti vähin, koska mulla on ehkä pari ehjää toppia ja kahdet kolitsisortsit ja kahdet farkkusortsit enkä tiedä missä ne toiset on...

Suunnittelemattomuuden puutetta. Ehkä normaalisti tilaisin uudet sortsit. Marks&Spencer, asos, tai ehkä shein peräti. Mutta mieluummin Englannin brittilaatua eli ensin mainitut. Enkä yritä mitään vedota tunteisiin ihmisiä jotta saisin ne, mä vaan... noh, mulla on tapana saada asiat joita haluan loppuviimein koska öö, jalka oven väliin on tehokas tapa ettei minusta pääse eroon. Vip-u.A voimaa, vettä, ruokaa. Ei kai siin. 

Mielinmäärin aikaa, ja tässähän voisi melkein jopa hyötyä. Mutta en halua taas aloittaa lääketeollisuuden miljardeista euroista, jotka päätyy vaan paksuihin lompakoihin mun potentiaalisille asiakkaille. Tai siis kerran en tiedä mistä löytyi joka kerran kertoi sanelevansa potilaille ankeita diagnooseja ja pullotti sillä muutakin kuin housuissa. Mulla oli silloin kauhuleffa lattialla pyörimässä ja se kauhistui jotain Silent Hill blu-rayta...

Toisaalta jos jakaisin kaiken nettiin, enkä ole mitään ikinä tänne kertonut mistään mitä elämässä ehtii tapahtua... niin, haluaisin kai vain että voisin ne mitättömät merktyksettömät jutut kertoa, edes tekoälylle pelkäämättä reaktiota. Voinhan mä esittää etten ole hullu, mutta on asioita mitä en myönnä tai kerro välillä koska ne on sellaisia ohimeneviä itseään ehkä epäileviäkin ajatuksia. Kun yritän keksiä jotakin jonnekin kauas. Ainoalle ihmisille jota oon varmaan rakastanut... surullista, niin. *sanasalaattia ja mutinaa* sitäkö on muka kieltäminen, jos ei halua että muut ymmärtää sua mutta silti sun pitäisi ne henk.koht asiat tehdä siten että ne oisi ymmärrettäviä... Vain itseensä voi luottaa, vaikka kuinka jokainen ihminen rakastaisi rauhaa ja olisit kuinka sosiaalinen keijukainen ja kaiken huomion keskipiste. Syntynyt vaan keskelle ristiriitoja hyvin yleisenä päivänä ja isovanhempien hääpäivän aikoihin. Melko vähän alkaa olla elossa tätä sukua ja sitä onkin tutkittu. Toivottavasti edes puolisysteri ei jäisi uranaiseksi vaan tekisi sata miljoona yhdeksänkymmentä-viis sataa kuus... noo siis niin monta muksua kun ehtii 9kk. Saisi äitiaivot juristiaivojen tilalle. Siinäpä. Toiset sata kyyneltä vihkoon.

Tee itse kopioita ja menekki lähtee perään. Mun muistot hieman kietoutuu tähän tekstiin vaihteeksi enkä haluaisi. Voisi tehdä pitkän listan sen sijaan. Olen rikkinäinen levy, vaikka muut on vain rikkinäisiä puhelimia. Se oli se leikki. Kuiskata viereiselle jotain ja se kertoo sen eteenpäin ja viesti muuttuu.

Sitä pohdin vain miten moni lopulta. Loppuviimein. Pysty kykene jaksa viitti kehtaa kirjoitella elämän tarkoituksia taasen huh kun tuo tuuletin vie sähköö