ihmisoikeudet

että sellaista touhua

Kyynelkanavan alue arka ja vähän turvonnut. En tiedä olenko saanut siihen jotain eritteitä vai johtuiko uniapnea maskista vai mitä. Lonkat t...

Translate

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Päivitys tähän väliin

 Ikeasta tuli paketti. Jouduin kokoamaan pari juttua ja aloin järjestelee pöytää. Sain tämän korokkeen läppärille ruuvattua ja lokerikon papereille napsuteltua kyljet toisiinsa. Vessassa on koroke ja laitoin meikkejä ja lääkkeitä sun muuta sellaiselle pyörivälle alustalle pöydälle. Olen vähentänyt roinaa lattioilta, mutta isoja mattoja ei ole peittämässä lattioita.
Otin ilmaisen kokeilun Prime Videota ja jatkoin Reacherin katselua.
Nyt on jo keskiviikkoaamu ja liotin postimerkkejä sekä kirjoitin postikortin swappiin swap-botissa. Join kahvia vaikken yleensä juo. Kohta tulee toivottavasti mun ruokatilaukseni kotiin S-ryhmästä. Lauantaina pitäisi taas nähdä bestistä. Muuten ei ole mitään menoja sovittuna kai.
Onko järjestäytynyt elämä edes minkään arvoista? Kaaos on hyvää.

Niin joo ja tilasin hesestä kaikkea eilen ja kävin oksentaa. Sattui tielle aikuisten elokuva jonka pääosan naisella oli arvet käden syrjässä, että on enemmänkin aiheuttanut sitä itselleen. Toki halusin sen syömähäiriön mikä hänellä. Paino oli aamulla melko katastrofaalinen. Ja olen siivonnut pöydän hyvin masennuslääkkeistä jotka oli muutenkin jo vähisssä..

Jep, katsoin youtubesta amerikkalaisten tekemän dokumentin suomalaisesta asunnottomuudesta, jota ei oikeastaan ole jos ei lasketa tukea joka annetaan niille jotka muuten olisi kadulla.
Tämä kämppä alkaa pikkuhiljaa muistuttaa jotain sellaista paikkaa jolla ei ole funkiota, paitsi että asun itsenäisesti täällä... Eikun siis miltä näyttäisi kotini jos saisin itse päättää? Tuntuu että se on projekti joka kestää ja kestää