Translate

torstai 30. marraskuuta 2023

Sisältövaroitus syömähäiriötä ja kaikkialla olevaa hulluutta ylipäätään sorge

 Näin jonkun videon joka väitti lähestulkoon että viikossa on mahdotonta lihoa kiloa. Pyysin että lopettaa ehdottamasta tollasta paskaa koska mä lihon päivässä kilon helposti. Joo ja se on 7000 kaloria ylimääräisiä kilokaloreita huomaamatta. En vaan saa laihdutettua. 

suicide squadissa sukupuolielimiä
Tänä aamuna olin taas 120 kiloa ja äsken oksensin ilta-ahminnat. En edes nauttinut kuin ehkä ekasta joulusuklaa konvehdista ja ekasta puraisusta kalkkunallista vaaleaa paahtoleipää ja tuo muusijauhe kolmella jauhelihapihvillä ei edes maittanut enää. Ahmin siis. Päivällä söin vain karkkia. Pari muffinssia ja 100-200 grammaa minttusuklaita. Leffan aikana kävi käsi pojan karkkipussilla. Sen lisäksi vedin raejuustoa jotta saan jotain suuhuni. Ostin kaupasta kaksi puoleen hintaan suolaisia piirakoita. Tuskin sain kaikkea oksennettua ja sitä paitsi suurin osa kilokaloreista imeytyy toki. Ehkä silmät vähän punoitti, mutta en oo aikoihin saanut itteäni bulimioimaan. Tuli vaan mieleen se vaihtoehto tänä iltana.

 Päivälläkin katsoin youtubea ja olin toisaalta luovalla tuulella. Tein muistiinpanoja ja pienen tarinan.

No strings Attached Fun spans decades


I’m 21 years old. Recently a virgin. On the internet found a site for finding sexual company. I've become a fucker after being asexual so long. Become a woman.

Tonight I'm fucking someone in a hotel. He ls 11 years older. I drink a beer down fast, Then I kiss him in the elevator. We go up to his room.

I'm a whirlwind of "lets do this”. He fucks me for a long time, Marathon Fucks me. I get sore and numb after orgasming to his cock. I can 't move.

Yet he goes on, says I don't have to move. I think he misunderstood my pronounciation. English isn’t my first language. I turn over, saying how I feel, that he can have my ass, He cums. I leave, remember the color of the walls of the hallway as I take my walk of shame, dripping with his cum.

Glad I'm on birth control. We exchange some texts and emails. He says he likes that I breathe. Yes, I breathe a lot. I don't care if he's married. I don't ask. He invites me to London for a week. We go to opera and sleep together. I miss him. He doesn't tell me his name.

I don't know what he does. Something stressful. Seems like a good guy. Grumpy. 8 years later, we chat every days all of a sudden, I'm his babygirl and he’s Daddy. Roleplaying but also he visits me for a week fully intending to introduce himself to me. I don’t bury him. He's too good to fuck. His penis the right length and girth, of which he leaves me a copy that' glows in the dark. Like the love he leaves in my heart.


Mitäs muuta sitä voisi kirjoittaa että tulisi kankeloitua. Cancel. Mainostajat valittaa minusta eikä toistepäin? Koska mulle tulee niitä tarjouksia mainostaa, vaikkei mulla edes ole mitään yritystä. Mainosta viidelläsadalla, saat toiset viissataa. Ja sit kun oikeasti yritän niitä mainoksia laittaa juoksee niitä näkee tasan 0 ketään

TikTokissa oli jollain bbc:llä elon musk haistattamassa paskat mainostajille. Älkää mainostako. Mä luulin et se boikotoisi valtion mediaa. Onko kaikilla nykyään deep feikit muskit?

Olen pahoillani kun lörpöttelen. Kauhuleffa tutun pojan kanssa oli ihan okei. Pidettiin käsistä kiinni salissa ja sain yhden pusun ratikassa. Vähän ehkä pelotti, ei ne jump scaret tai sillee mut jälkikäteen kummitteli mielessä yliluonnollinen sekä ihmisen pahuus. Ihan huvittava se elokuva oli. Lämmintä kättä ja kourallinen haistatusta jos siihen uskoo. Viiden euron päivä leffassa oli taas kaikennäköistä kävijää, oikein yhteiskunnan kermaa mun mielestä?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!