Päivitys saatavilla macOS Monterey 12.7.1...
Söin pitsan (kinkku-ananas, ranut 3.täyte) ja katsoin telkkaria vähän. Juonut hiilihapotettua makuvettä. Aamupalaksi puuroa, lounaaksi yrttivoipatonki. Sähläsin ne viimeiset rahat, tilille jäi ehkä sentti ja olen jo äidille velkaa ruoasta 50. Mutta eilen illalla sain bisset ihan ilman mitään. Tarjonnut eräs vankilakundi. Veropetoksista eli istunut tosiaan pidemmän aikaa. Harmaa talous pitäisi kitkeä. Samoin kuin tässä mun rakennuksessa joku kuivattaa hemppua kämpässään, ei saisi. Näin ulkoa uv valot ja haistan sen välillä, kuten naapuritkin ja se intialainen pariskunta lapsineen joka muutti pois tai jotain. Täällä pitäisi partioida se poliisi niin näkisivät itse ulkoa miten avoimesti täällä sitä kasvatetaan ihan sisätiloissa huumeita. Jotenkin se haju oli olevinaan pyykeissäkin niin pesin kahdesti 30° ne jotka nenään osui.
Soitin Seetheriä YouTubesta niiden uusinta akustista levyä sekä Evanescenceä mutta loopilla soi myös Daniel Radcliffen She's Coming Down the Mountain esitys. Poltin pari pikkusikaria mitä se tarjosi ja rapsuttelin koiraa siellä itsetehdyssä baarin omaisessa. Siitä on kauan, mutta olen ennenkin ollut vastaavanlaisessa luolaa, hah. Häntä kiinnosti mun eläke. Kerroin että se oli shokki enkä oisi halunnut mitään sellasta.
Huomenna kaverin luo keskustaan ehkä ja sitten ylihuomenna lääkärille jutskailua. Kerron miten stigmatisoitu perusterveydenhuollossa enkä ole päässyt silmälääkäriin. Se nyt tärkein kai. Geelimäistä kyynelnestettä kuuluisi olla niin paksua jotenkin, eikä mulla ole varaa yksityiseen. Joten sorsikaa.
En mennyt sinne käsityömessuille. Välttelin sitä loppuviimein ja hyvä niin, koska olisin ehtinyt hävin tuskin kääntyä siellä kun mun uudet kengät olisi hiertänyt ihan helvetisti.
Tutkittu tosiasia on, että ihminen löytää musiikkimakunsa siinä 16-17 vuotiaana ja mä ihastuin Seetheriin abouttiarallaa 2004 yahoo musicissa. Olen jokuset vuodet kuunnellut niiden musaa sen verran, että ollut top1% spotify kuuntelijoiden joukossa mutta he tuskin edes tietää mun olemassaolosta.
Mutta joo. En voi tehdä mitään. Rahatonna siis. Köyhäillä. Kituuttaa. Nukkua. Lannistua. Odotan että saan vähän takuueläkkeestä nipistettyä että pääsen elokuviin sitten ke. Alkuviikko melko rasittava jos ottaa huomioon etten mitään ikinä tee enää nykyisin. Työstän itseäni. Omituista että "jotkut ei tee" itsensä parantamiseksi mitään toisaalta mun mielestä se on yksi homma jota tehdään hiljaa itsekseen, eikä call-outata muita siitä että he tarvii terapiaa traumoihinsa. Mutta mä olenkin narsistien paras kaveri. Suitsutan niiden egoja silittämättä vastakarvaan ja hihittää ihmettelen mielessäni miten ne uppoo mun manipulointeihin. En silti koskaan muiden kustannuksella.