ihmisoikeudet

että sellaista touhua

Kyynelkanavan alue arka ja vähän turvonnut. En tiedä olenko saanut siihen jotain eritteitä vai johtuiko uniapnea maskista vai mitä. Lonkat t...

Translate

lauantai 7. lokakuuta 2023

Ajattele itsesi takaisin siihen mitä sinulla olikaan tapana olla

Tylsä viikonloppu. Menen huomenillalla eli sunnuntaina katsomaan kauhuelokuvaa. Tarjoan liput, kun hän tarjosi jonain, jouluna kun käytiin katsomaan joku toimintakomedia joulupukista. Kovin montaa päivää ei ole enää siihen, että salarakas tulee käymään. Mua vaan masentaa ja nukkuisin. Mun kämppä on ihan kauhea enkä voi sille mitään? Täällä on pimein ja rumin vuodenaika melkein myös. Paskin ruska.

Tein wokkivihanneksia, nuudeleita, tofua ja kookosmaitoa. Ei siitä oikein nälkä lähtenyt kuten eilen kun tilasin burriton ja ranskiksia jostain meksikolaisesta olevinaan. Olin ainakin viisi tai kuusi tuntia ihan täynnä, enkä syönyt iltapalaakaan. Telkkaria ja disneyplussaa katsellut ja unia. Unissa olen vapaa ja onnellinen vaikka tekisi virheitä ja noloja juttuja kärsimättä mielihaluistansa

Tilasin ruokakuljetuksen maanantaille. Piti kai tehdä jokin pitsa yhdessä ja öö, mietin tekisikö omenapiirakan. Täytyy olla wanhanajan vanilja jäätelöä koska se on parasta. Ja sit mietin jos hän söisi mustaa makkaraa ja öö, purkkaa hän on kehunut.

En tiedä miksi kaikki on niin kamalaa ja tunnen oloni myös huonoksi ja lihavaksi ja laiskuuden huipuksi. Sokerittomat limsat on loppu nyt jo. Viikossa 24x0,33 litrasia pulloja vetänyt. Ehkä kannattaisi juoda kahvia sittenkin. Typerä olettaa että muut tykkää samoista asioista. Työ on pyhää joillekin. Toiset haluaa nauttia. Itsestäni en oikein saa selville mikä mun elämäntarkoitus olisi sitten. Hyvä tasapaino bakteereja vatsassa ja pystyy toteuttaa intuitiotaan. Siinähän olisi jotakin jo. Ja voisi toteuttaa myös mitä tulee selkäpiistä jossa on hyvä.