ihmisoikeudet

Hyvein rajojen makujen rajoissa ja vähän normatiivisten ajattelujen ulkopuoleltakin

Paskanhajua sekä iltalehtien artikkeleita. Ei voi mennä ulos, ei voi tulla sisään. En saanut tietoa, vai onko joku naapuri vain lannoittanut...

Translate

perjantai 15. syyskuuta 2023

Kahden tunnin yöunet ja kumminkaiman kumppani oli etäinen ensirakkauteni toisella luokalla toiselta nimeltään (tätä kysytään kohdassa 5)

 Mono-lol-logia.
Uneksin päivisin joten öisin/illalla olen levoton, naureskelen itsekseni, puhisen, huokailen, näppäilen puhelinta jne... mutta en sentään keskittymättä mitä teen!!!
Ruudun valo on suuri häiriötekijä, joka läpivalaisee aivot luulemaan ettäkö olisi päivä–

Ihan sama, aina mä oon tällainen ollut jos ei saa nukuttua? Silloin tosin keksin monologeja joita esittäisin syystä tai toisesta.
Syndrooma energisyyttä, ja ahkeruutta ja lähestulkoon kävisin järkeen jos 2+2+5=9
mutta tavallaan elän kuin 2006 olisi ollut eilinen. 
Poltin vähän itseäni kun paistoin typeriä kananmunia pannulla.
(Se palanut kohta, toimi tekosyynä miksen ole nostellut punttia tänään)
Sen reuna oli liian korkea. RIM, EDGE, HIGH, PAN(seggsual)
En edes pitänyt voileivistäni. SAMMIE
Äsken söin omenan, se vei nälän isossa omenuudessaan. Vihtori kun lisäilen muoksien tätä jälkikäteen (toisaalta aina jossain joku pieni virhe jää, lue silti vaikket välitä)
Rojaltissa gaalaudessaan pinkeröisessä ompun synninpunassansa.
En mä hauko henkeä oikeasti näin. 
Elän kyllä liikaa internetissä. Liiaksi, enkä tarpeeksi silti ollakseni olevinaan (vihapuhe somessa somea vastaan on kuin, leikkiä että vettä saappaassa)
Koukuttaapi näytöt. Etkä sä tiedä toisesta mitään. 

Kaikki voi olla ties mitä pimeää webbi omaa hauskaa huvitusta, koska et oikeassa elämässä "saisi" ketään (joiden ego rinnakkaistodellisuus-internetin-jatkeena on hiottu kuin kalatarinat on tosia)
Mutta hei? 
En osaa: norjaa, saksaa, kiinaa, tosin ranskani on melko simppeliä. 
Enkku tappaa 100% käyttäjistään. 
Osa vain on iloisia olevansa elossa, vaikka asuisi hautausmaan vieressä. Tai no, ei se runoilija ole enää mutta kelle mä puhun edes.
Kirjallisuushistoria ei ole tiede. Se on kuin palauttaisi mieleensä kuvia ihmisiltä jotka on kuolleet satoja vuosia sitten, vaikka tekoäly kirjoittaisi sun esseen nopeammin ja ehkä jopa "hiilineutraalimmin", heh?
Discordissa yhdessä reippailuryhmässä. 
Jaoin Kesälahti biisin Portion Boysilta. Liitty uimiseen ja erityisuimakortteihin, viitsimiseen kehtaamiseen jaksamiseen kykenemiseen pystymiseen ja ylipäänsä lapsettamiseen sotanorsujen taipaleella kohti... 
Niin, minne kaikki päätyy? Lohduksi eläville. Niille joita oma napa yhä kiinnostelee, kun voi ja on varaa arvoihin ja muuhun filosofisteluun, neurologiaan ja metafyysiseen astrofysiikkaan kuin olisit vielä 25v...
Kyllä se tästä elämä yhä paranee. En väittäisi etteikö pitäisi luottaa, vaan lähinnä että varautuu menettää! Ihmisiä. Vitun ihmiset oikeesti! Mitä te edes syötte. 

Ja miksi vihaa kaikki ne minua. En tuu koskaan ymmärtää miksei ystävyys, luotettavuus, huumorintajuni, ja läpeensä vietteleväinen kävelevä lainattu tekijänoikeusrikkomus muistamaton vihamielinen passiivinen auktoriteetti niin tota... Mullako se persoona-härö olikin
*pyörii tuolilla ja kuulostelee musaa* Kovin on ollut kappaleet lannistavia sanoituksia tänään täys. Verissä ja läskeissä pysyn. Kellun, paranen, mutta en lennä... kuivun, vuodan. 
Nousen ylös kuin kirkonrotta Matin kukkarosta lennellen taliperhosia tyhjyyttään kalisten merirosvoaarteen arkun kuminalla xDDD
Olen oppinut enemmän äidinkieltä Twitteristä kuin alkusoinnut ja metaforat yhteensä. (tarkoittaa kai että bloggauksesta voisi joskus luovuttaa)
(löllöysin jo, ei mitää)
Olen melko varma, että kirjoitin vielä jotakin. Jäin miettimään turhan kauan, eikä läskisormet pysyneet ajatuksien vauhdissa! 
Toisaalta päivät on nyt toistanut toisiaan niin paljon, etten ole edes muusta kirjoittanut.
Vihaan niitä jotka esittää olevansa: mitä heidän kannattaisi välttää, ja toivon että oppivat siitä! Syrämmellisesti kai,
tämän blogin unohtaja, pitäjä ja työtilan haltia -joujou
Kaikki on hallinnassa ja okei mutta täydellisesti ja fiiniä etikettiä noudattelevaa, yhteiskunnasta syrjäytyneiden hyväksymää kauheeta en mä valehtele, enhän? Paljoa samaistu. Minä minusta minuun, sairaudestani kertomalla kuin unen läpi remissiossa, tuntematta nautintoa, joutuen derealisoimaan psykosomaattisia vaivojansa koska liike lääke vanhemmista voitehista™
tahdoit ehkä tietää mitä joutuu sepittää Kelalle joka vuosi ettei ne ajattele että olisi jotenkin hyvä nostaa eläkettä vuodessa kymppitonni ja sillä muka eläisi.

ÄO=125 tai vähintään 89 nyt kun maitomaiset nesteet kankkuun on jo pilannut aivojen toiminnan vastaa sitä mikä mulle diagnosoitukaan 2009?2008? Sivuvaikutukset väliaikaiset, lääkkeenvaihdokset, krapulayöt suljetulla... psyyken rikkomisen yritykset, päärynänsiementen "keräilyä" ja lähipiirin valitusvirsi ettei eläisi nuoren naisen elämää. Nettikirjoitukset, seksuaalisuuden herääminen, avunhuudot ja turvallisuudentunteen menetys. 

Mainitsinko jo sivuvaikutukset, bännit, onnen teille omille ja rintamaitoakin ja feromoneja ja tota, auto- ja luontohommia, kieltäytyminen hyväksikäytöstä ja sen kuvaamisesta. Itsesuojelu viime hädässä kun prinsessan persereikä venyy käytössä ja "tunnistaa" anonyymit jotka tahtoo kusta sun suuhun.
Näin mietin että mätäpaiseet(: olittekin mätämunia :) hulluus on niin monimuotoisen inhottavaa, että sen ymmärtäisi tyhmäkin- jos näkee psykoosin? Vaikka minkäänlaista en koe mitä muu tilanteessani ei sattuisi tuntea nähdä jne odottaa aikaani kun historia on tuomittu toistaa... kohtaloaaaaa

Sarja%toistot&:tulokset*hulluuden_määrä_on_vaki0_#en.koodaa//P°®№♽✰♎︎


***~~~