Musta tuntuu et ne haukkui ylilaudassa mun tissejä vaan koska ne ei ole nähneet naista ilman rintaliivejä. (Eikä mun ryhti siin videossa ollut kovin hyvä.)
=Eli ihan paska foorumi.
Mä en oikein pysty kirjoittaan ...käsi tuntuu jotenkin raskaalta ja lisäksi kyynärkuopat on ihan kipeet.
Rahtasin taas jotain kauheeta pakettia kotiin kaupungilta... vaiks mulla oli jo tehosekoitin. Kai ne sen saa vaihdettua tmv
Ja ei mun äiti oo kyl koskaan tehnyt mulle kaakaoo.
Onpas tärkeitä pikkuseikkoja (not). Ihmiset ei kyl tajua sitä lannistamista mitä sosiaalipsykiatrisessa kuntoutukses on. Ei pääse salille eikä uimaan koskaan mitään omaa aikaa kun on joko keittiössä tai siivoamisvuorossa ja jotain vastuuta ja sitoutumista joka hetki... ja ruoat on kaikkien toivomaa lihottavaa ranskalaisia ja paisteja ja lihaa ihan sairaasti ja pastaa ym rasvaista hampparia ja lihapiirakkaa ja makaroonia ja keittoon ja kaikkeen triplakermat ja siinä ei paljon salaatit auta kun päiväkahvilla joka päivä jotain pullaa tai donitsia ym paskaa paskaa paskaa........... jäätelöitä ja kaikkea mitä sit toivoo paitsi se mikään ei oo hyväksi. Toki sairaalassakin lihoin kun siel on kaikki kiisselit ja hyveet ja sit kauppaan jos pääsin niin toin sieltä suklaalevitettä jota levittää juustosämpylöille tai sit sipsiä... toki mummu toi mulle sairaalaan kans kaikenmaailman herkut ja siellä on liikunta tasoa nolla. Jos käytävä on 100 askelta ja sieltä ei pääse pois muualle kuin omaan huoneeseen, niin kuntoutuskoti on melkein samaa tasoa paitsi askeleita on ehkä 50 yhdessä talossa.
Nii et ei siel oo muuta tekemistä kun syöminen. En mä voi syyttää itteeni jos kerta ei päästä irti otteestaan tollainen valvonta ja huolenpito tms... toki en oo nyt 1,5 vuoden aikana kotona laihtunut sit grammaakaan mut toisaalta lihonut en oo paskaakaan.
Ää miks vittu näit vanhoja asioita mun synttäri-iltana. oon ehkä neljä tuntia ollut 25... mutta kun on niinkin se, että joku yhtäkkiä sata kävijää ja sit miks, niin sit mietin et onko se näitä jotain vanhoja juttuja taas :/
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.