Kun aloitin aikanaan masennuslääkityksen, koin ensimmäistä kertaa elämässäni selkeän fyysisen ahdistuksen. Se tuntui rintakehässä voimakkaana puristuksena ja epämiellyttävänä, lähes sydänperäisenä kipuna. Oire helpottui kuitenkin muiden ihmisten seurassa, mikä osoitti minulle, että ahdistus on paitsi psyykkinen myös ruumiillisesti todettavissa oleva ilmiö.
Tiesin jo lukioaikana, että ahdistus on todellista, vaikka silloin sitä ei vielä käsitteellistetty niin laajasti. Nykyisin ilmiö on yleistynyt, ja sen piirteet voivat vaihdella yksilöittäin suuresti — jokaisella on oma laukaisumekanisminsa ja ilmenemismuotonsa.
Silti suhtaudun mielenterveyden nykykeskusteluun varauksella. Mielenterveyden käsitteitä käytetään yhä useammin kevyesti ja asiayhteydestään irrotettuina, mikä osaltaan vahvistaa psykiatrisen vallan asemaa ja normalisoi leimaamista. Liian usein todelliset sosiaaliset ongelmat, kuten kiusaaminen tai syrjintä, typistetään yksilön “häiriöksi” ja vastaukseksi tarjotaan vain lääkitystä — aineita, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei edelleenkään täysin tunneta ja jotka muistuttavat monin tavoin ympäristömyrkkyjä.
En halua vaivata sinua enempää tällä. Älä tunne velvollisuutta vastata. Halusin vain sanoa, että olen nähnyt myös sen toisen puolen: ihmiset, jotka käyttävät henkistä hätää vallankäytön välineenä. Entinen puolisoni uhkaili toistuvasti vahingoittavansa itseään, jotta pysyisimme yhdessä. Se on väärin, ja se jättää pysyvän jäljen.
#ahristuds...
Psykiatriset lääkkeet ja kykyjeni katoaminen:
Olen elänyt vuosia lääkityksen vaikutuksen alla. En saanut niistä mitään “tasapainoa” tai helpotusta – vain sumentumisen, jonka nimissä toimintakyky vietiin. Psykiatriset lääkkeet eivät korjaa mitään todistettua kemiallista epätasapainoa, vaan luovat sen itse, muuttaen aivojen normaalia toimintaa niin, että ihminen näyttää ulospäin rauhallisemmalta. Mutta se on hintana omasta ajattelusta, luovuudesta ja tunne-elämästä.
Minulta vietiin kyky keskittyä, suunnitella ja tehdä päätöksiä. Tulevaisuuden kuvitelma, jonka varaan olin rakentanut, liukeni hitaasti pois lääkkeiden sumuun. Jokainen “annos” vei kauemmas siitä, kuka olin, ja siitä mitä olisin voinut tehdä, jos minua olisi kuunneltu, ei vaiennettu.
Moni kirjoittaa siitä, että psykiatriset lääkkeet eivät paranna mieltä – ne muuttavat sitä. Minulle se tarkoitti, että minusta tehtiin siedettävämpi muille, mutta vieras itselleni.
Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.
kirjautuneena näissä
Translate
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"