Tekstit ovat suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, joissa hän kirjoittaa arkielämästään, harrastuksistaan ja ajatuksistaan. Hän jakaa paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, joista osa liittyy henkiseen terveyteen, elämänarvoihin ja yhteiskuntakritiikkiin. Hän kirjoittaa myös paljon harrastuksistaan, kuten postikorttien lähettämisestä, kirjojen lukemisesta ja peleistä. Tekstin tyyli on avoin, suora ja henkilökohtainen.

Suositut tekstit

Translate

lauantai 20. syyskuuta 2025

Lauvvantaiaamu

Eilen soitto lääkäriltä. Sain laihdutuslääkereseptin 💉mutta nopeella laskemisella 6kk olisi päälle tonnin? Ei halvempaa keksinyt, eikä korvattavuutta. Täytyy miettiä sitä. Kaupasta sain kaikenlaista ruokaa Lidlistä mutsilta. Nyt vedin aamulla pari suomalaista mehukasta kirpeää 🍎omenaa, 💊mutta pitäis kai aamulääkkeensä ottaa. Pelasin yöllä jokusen tunnin taas🎮 Paliaa switchillä striimajan twitch yhteisöineen kanssa. Katsonut vähän televisiosta 📺edelleen 🧛vampyyrisarjaa netflixistä, 🥤juonut sokeritonta pepsiä… puuhastellut peleissä merge mayoria, pokemon go:ta ja mitä sattuu. Kuvia en ole juuri ottanut instagramiin. Tiktokissa poistin seuraajia jotka oli saaneet bännit. 2021 vuodelta asti parisataa feikkijulkkista. Oli monta Leikolaa ja Ylöstä ja Keanua ja Sheerania. On mulla ollut menoja kuten 🥼terapia tai hamsteri 🐹tai salijäsenyys mutta 🏋184€ muutamasta kynästä✒️ on vähän liikaa joka kuukausi📆. Eikä ole varmuutta toimiiko. En ole laihtunut 🦥vuosikymmeneen oikein mitään. Taisin käydä 115:ssä vaikka enimmäkseen 119-123kg. Hoitajan kanssa juttelu latisti mut oikeasti. 🥺Tänä aamuna 121,5.  Njjoo. Nälkä kaivaa sisuskaluja. 🍽️Kehuttiin mun kasveja 🪴ikkunalaudalla. Toi ruusu🌹 oli pidempi kuin hän. Voivat keskittyä kukkimiseen ja kasvaa ylöspäin. Ehkä mulla on niin hyvä ilma ilmanpuhdistimen vuoksi. Synttäreinä saan kuulemma kutsua ystävän koirineen 🐾taas tänne. Sen jälkeisenä päivänä tukiliiton jokin iltama 😋ravintolassa tässä parin kilometrin päässä. 🎂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Kiitos paljon, että otit aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi kirjoitustani! Arvostaisin, jos voisit pitää kommenttisi ystävällisenä ja positiivisena. Kiitos myös, että tarkistat oikeinkirjoituksen ennen julkaisemista!"