älä muuta avohoitopotilasta aivohoitotapaukseksi

Ei sisällä mainostamista mutta poistan LinkedInistä alkuperäisen englanniksi jos tässä on jotain väärää:?

Olen pitänyt OnlyFansia siitä lähtien, kun korona alkoi, ja seuraava postaukseni siellä on jo viidessadas. Siitä tulee erityinen. En ole tienannut sillä tuhansia, mutta silti kuulun kärkipuoliskoon sisällöntuottajista. Yleensä pidän yli viikon taukoja postaamisesta, mutta vuonna 2021 postasin putkeen 56 päivää. En tietenkään jaa linkkejä tai ohjeita sen löytämiseen.
Olen aina ollut maailman paras ainakin yhdessä asiassa. Nyt aion tavoitella kärkisijoja patenttia odottavalla laitteella, joka hyödyntää wifiä. Kerään palautetta – en pelkästään kiihottuneiden miesten käsistä. Minulla on nyt teknologiaa. Jos asetan kaiken oikein, viidessadas postaukseni voisi olla 45 minuutin esittely taidoistani. En tiedä vielä. Olen joutunut perumaan asioita, joita halusin. Super king size -sänky kahden huoneen pienessä asunnossa. Paljon tilauksia, joihin rahat eivät menneet perille. Säästin lahjoissa.

Asetin tavoitteeksi säästää 600 € käteispuskuriksi, ja huhtikuussa saan kerralla koko työeläkkeen. Makselen pois yhden velan, joka näkyy positiivisessa luottorekisterissä. Ehkä menen yksityiselle silmälääkärille.


Raha ei tuo onnea. En tiedä, mikä tuo. Kirjat, puutarhanhoito, ajatus jälkikasvusta ja perinnön jättämisestä? Luonto ja terveys. Stressiä, baby, stressaa… Poltan yökukkujan öljyäni. Ehkä olisi parempi pysyä anonyyminä. Kukaan ei kutsu minua nimeltäni. Huokaus. Olen blogannut arjestani toukokuusta 2013, mutta en ole online-persoonani. Minulla on rajani. Olen avohoitopotilas. Vihaan kissoja. Arvostan eniten unta. Olen hyvä sängyssä. Olen hyvä ihminen. Ikuinen elämä ja hattarakoneet. En tanssi. Minulla on lupa pysyä ikuisesti sinkkuna ja olla hankkimatta lapsia.

Oli minulla unelmia, mutta kaikki tekevät typeriä virheitä parikymppisenä. Ei sillä, että diagnoosini olisi ollut mikään satu tai pitänyt paikkansa. Psykoterapeutti auttoi vähän, koska kuunteli. Joskus pitää vain postata kivoja juttuja, ja täällä kaikki tuntuvat kannustavan tekemään niin? Ei sillä, että kukaan välittäisi siitä, mitä pitää menettää löytääkseen itsensä – kaikki vain ottavat ja käyttävät resursseja.


Ihmisoikeudet, vapaus lääkkeistä, terveydenhuolto, joka hoitaa itseään mutta pitää potilaat sairaina ja kuolevina. Vuonna 2004 kidutettiin sotilaita, luin siitä enkä nukkunut 24 tuntiin yrittäessäni ”murtaa psyykeä”. Keräsin päärynän siemeniä, pudotin BMI:ni 25:een. Jouduin pakkohoitoon, enkä pystynyt puhumaan, koska olin flunssassa, ja ammattilaiset saivat minut menettämään ääneni vain puolustaessani nettikirjoituksiani.


Menetin turvan tunteen, kun tätini löi hampaani rikki. Minulla oli akne. Suomi takkuili vuoden ulkomailla olon jälkeen. Kulttuurishokki. Naiivius. Parhaat vuodet elämästäni pilattiin. Piti kasvaa naiseksi ja yrittää myrkyttää itseni unilääkkeillä, joille minulla ei koskaan ollut tarvetta, ilman että kukaan ennaltaehkäisi serotoniinin estäjien levottomia sivuvaikutuksia. Avun saamisen jälkeen en ole pystynyt säästämään rahaa – ne menisivät vain lisää “apuun”. Väärät tuomiot terveydenhuollon työntekijöiltä, jotka toimivat pelon suojassa, ettei heidän järjestelmäänsä paljasteta.