Translate

torstai 18. huhtikuuta 2024

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato

 Voi hitto *lennähtää suun eteen käsi* 1 miljoona kävi rikki että heilahti! Eilen oli vielä ainakin sata vaille ja nyt on jo sata yli miljoonan vieraskävijämittarissa lukua koko ajalta, huh huh.

Mulla meni eilen kaupungilla liikaa rahaa. Puolet siitä mitä sain mun berliiniläiseltä kirjastosedältä rahulia kun majoitan sen loppuviikoksi. 

Toisaalta, nyt on meikin ja kynsilakan -poistoaineita, meikin päälle aurinkosuojasuihketta, vaalennusaine, vanupuikkoja, hammastikkuja... 
Sain alennusta viskikolasta kun osasin puhua baarimikolle. Niillä ei ollut jackia, eikä päärynäsidukkaa myöskään. Lähdin sitten syömään juustoaterian bk:iin johon tilasin turhaa väliin lisäjuustoa jne. Sain kuitilla kahvin. Se laittoi kahvia täyteen isomman kupin, lisäsin itse maidot ja sokerit -mutta sitä litkua ei tehnyt enää mieli viskikolan jälkeen eli se päätyi roskiin. Ettei olisi ollut suolaa sokerin sijasta... sitä paitsi join jo cappucinon normalin kahvilasta. Päädyin hätäripuleille yleiseen veskiin
Mulla oli aikaa niin kävin antaa käsihoitoa jollekin nuorelle miehelle jonka löysin badoosta joka kertoi asuvansa keskustassa. Paha tapa olla ajoissa minulla aina joka paikkaan. Kaikki kysyy miten niin paha tapa. On se hyvin epäkätevää odotella ikuisuus kaikkea kun ei osaa ajoittaa menojaan
Nukuin paremmin. Mainittavan arvoista että olen yskinyt paljon ja nukkunut huonosti kun olen luullut olevani kipeä, mutta olisi vain pitänyt käyttää CPAP joka yö uniapneaan. Epäilin itsellä jotain gerdiä kun googletin oiretta. No jaa, seurailee sitä. Jos ei oksenna. Aamulla heräsin kasin jälkeen ilman herätyskelloa.
Kahvit vieraalle, aamupuurot. Se lähti vähän aikaa sitten lounaalle tuttujensa kanssa sekä näyttelyyn katsomaan Muumeja.

Mä voisin ehkä leipoa omenapiirakan tai tehdä kaalikeittoa. Käydä apteekissa tai jossain talletusautomaatilla samalla -jos menisin kaupungille. Kirjoittaa kirjeen Italiaan. Siinä mun menot tänään! Eli eipä oikein mitään. Olen jutellut mun uuden parhaan kaverin kanssa messengerillä lauantaista saakka melkein joka päivä ja tietty salarakkaan kanssa snäpissä. En oo yksin yksin. Tulee niin vähän puhuttua kenenkään kanssa. Kerrankin näin ja silläviisuria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että ajattelit kirjoitustani ja ajattelit jättää kommenttia, mutta pidäthän tyylisi positiivisena. Kirjoitat asiallisesti ja kiinnittäisit, huomiota oikeinkirjoitukseen, kiitos!