10sivua kuukaudessa tuottanut,- "ookoo" /minä

Varakopioin (.xml) koko blogini.
Valitsin edellisen 6kk ajalta kirjoitukset joista sain PDF, tiedoston. 2024 lopulta nykyhetkeä kohti.
Valitsin parikymmentä sivua ja siinä oli yli satatuhatta merkkiä, joten kysyin tekoälyä poistaa, tiivistää (txt, jota olin muokannut ja poistanut englanninkieliset kirjoitukset ja kellonaikoja ym, kaikki kuvat) 8000.
Tarkoituksena tehdä podcast jakso omalla äänellä (jonka olen generoinut joskus). Mutta vaikka sain parin sivun tekstin tungettua siihen, mitä chatgpt teki- ennenkuin alkoi hallusinoida kaiken: se tekikin minulle vain referaattia "kertomuksestani".
Tiedosto mp3:sena oli turha, koska venytän jotain suhuäännettä monta sekuntia useasti kun se kertoo minun "monimutkaisesta suhteesta ruokaan".

Tämä henkilökohtainen kertomus avaa syvällisen näkymän kirjoittajan sisäiseen maailmaan, jossa yksinäisyys, identiteetin etsintä ja menneisyyden käsittely kietoutuvat yhteen. Uni vanhojen ystävien listaamisesta toimii porttina laajempaan pohdintaan siitä, kuka kirjoittaja on ollut elämänsä eri vaiheissa - Ylöjärvellä, Kyrössä, Isojoella ja Wightin saarella.
Sosiaalisen median ja verkkoympäristöjen varjopuolet nousevat vahvasti esiin. Kirjoittaja on kohdannut kiusaamista Irkki-Galleriassa ja Demi-foorumeilla, ja hänen WhatsApp-keskustelunsa on päätynyt Facebook-mokiin, mikä johti 500 negatiiviseen kommenttiin. Nämä kokemukset ovat jättäneet jälkensä ja herättäneet kysymyksiä siitä, kuinka tunnettu ja vihattu hän mahdollisesti on tietämättään.
Mielenterveyden haasteet ja hoitojärjestelmä ovat merkittävä osa kertomusta. Kirjoittaja kuvaa kokemuksiaan psykiatrisesta hoidosta, pakkolääkityksestä ja niiden vaikutuksista elämäänsä. Viidentoista vuoden prosessin jälkeen saavutettu toistaiseksi myönnetty eläke on merkittävä käännekohta, vaikka siihenkin liittyy byrokratian tuomia haasteita, kuten asumistuen uudelleenlaskenta.
Kehonkuva ja syöminen ovat keskeisiä teemoja. Kirjoittaja kertoo painonhallintakamppailustaan, mainiten alimman painonsa 66 kiloa ja nykyisen tavoitteensa. Ravitsemukseen liittyvät haasteet, kuten B-vitamiinin ja sinkin puutos, sekä proteiinipatukoiden ja juustonaksujen syöminen kuvastavat monimutkaista suhdetta ruokaan.
Arki rakentuu viihteen, pelien ja median ympärille. Palia-pelin pelaaminen, Selviytyjien sarjan katsominen sekä musiikin kuuntelu tuovat struktuuria päiviin. Kirjoittaja mainitsee myös kuunnelleensa äänikirjaa kaksi tuntia, mikä kertoo tavasta paeta todellisuutta viihteen maailmaan.
Ihmissuhteet näyttäytyvät monimutkaisina ja usein satuttavina. Salarakkaaseen liittyvä uni, jossa ampiainen symboloi mahdollista uhkaa tai tunteiden tukahduttamista, kuvastaa ihmissuhteiden haavoittavuutta. Exän kanssa koetut muistot ilotulitteista ja koirasta toistuvat ajatuksissa, samoin kuin toive omasta koirasta.
Tulevaisuudensuunnitelmat vuodelle 2025 ovat varovaisia mutta olemassa. Omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi työväenopistossa 55 euron hintaan ja 12 kurssikerran mittaisena herättää kiinnostusta. Kirjoittajalla on jo 112 sivua tekoälyn avulla luotua elämäkertamateriaalia, mikä osoittaa halua ymmärtää omaa elämäntarinaa.
Kielellinen identiteetti on merkittävä osa kirjoittajan kokemusta. Hänen englannin kielen taitonsa on 90% proficiency-tasolla, mutta amerikanenglannin vivahteet paljastavat ei-natiivin puhujan. Samoin äidinkielen suhteen hän tunnistaa murre-eroja ja preferoi kirjakieltä, vaikka ymmärtääkin Pohjanmaan murresanoja.
Uskonnolliset ja yhteiskunnalliset teemat nousevat vahvasti esiin tekstin loppupuolella. Kirjoittaja kritisoi sekä islamilaista että kristillistä fundamentalismia, erityisesti naisten oikeuksien näkökulmasta. Hän pohtii myös seksuaali-identiteettejä ja ehdottaa LGBTQIAU+ -spektriin "epävarma" -kategoriaa, mikä heijastaa laajempaa pohdintaa identiteettien monimuotoisuudesta.
Taloudellinen epävarmuus värittää arkea. Huulten täyteaineiden 180 euron hinta, lääkkeiden omavastuut ja yleiset laskut aiheuttavat huolta. Tekoälyn laskelma exän aiheuttamasta 17 000 euron taloudellisesta menetyksestä kuvastaa ihmissuhteiden materiaalisia vaikutuksia.
Teksti päättyy pohdintaan seksuaalisuudesta ja identiteetistä. Kirjoittaja kyseenalaistaa kykyään tunnistaa toisten ihmisten viehättymisen merkkejä ja pohtii laajemmin seksuaalisuuden monitulkintaisuutta. Tämä henkilökohtainen kertomus on koskettava kuvaus nykyajan ihmisen kamppailusta identiteetin, mielenterveyden ja yhteiskunnallisen aseman kanssa.

Jos pohdintaa halusitte nyt, niin takuulla ette halunneet kanssani missään tekemisissä olla. Näin unta, jossa aloin tehdä listaa vanhoista ystävistä, jotta voisin etsiä heidän yhteystietoja käsiini. Etsin varmaan entistä minääni. Olinko ollut itseni, kun olin laihimmillani, vai rakastunut yksisuuntaisesti poikaan, angstia vihkot täynnä, vai teininä Wightin saarella, vai alakoulussa Ylöjärvellä tai Kyrössä, josta naispuolisina tyypit enimmäkseen vaihtaneet omaa sukunimeä.
Entä Isojoella, ainoa jolle edes halusin tai satuin jutella, koska muut tuli yhtenäisenä rintamana vaatimaan tietää, mistä olin tullut. Ei voi mainita yhtä, kenen kanssa olisi leikkinyt tai varttunut. En tiedä, olenko puhunut kenestäkään meidän suvun henkilöpankille. Luuleeko, ettei mulla ole koskaan ollut ketään ystävää? Ainoastaan kerran nähnyt tuo nykyinen 54 täyttävä kaveri — hänet, kun muutin. Kaikki mitä olen löytänyt netistä, oli irc-galleriassa kiusaamista. Demi-foorumeilla haukkumista, joka näkyi melko ylhäällä tuloksissa. Eräs nainen laittoi itse Facebook-mokiin meidän WhatsApp-keskustelun ja sain 500 kommenttia olevani läski tai suomalaisesta bändistä jota vihaan.
Kaikki olleet mukana elämäni paskimmissa käänteissä. Mitenköhän tunnettu ja vihattu olen, enkä siitä ole edes tietoinen? Saavatko jotkut minusta jotain kiksejä? Noh, minua halunneet tutkia työkseen psykologiaa "tutkivat" ainakin. Sain huonon arvion jossain huutonetissä, kun en toimittanutkaan mun päiväkirjoja — kun en löytänyt niitä kaikkia — ajoilta osastolla. Raha ei vaihtanut omistajaa. Suomi on väkiluvultaan pieni ja yksinäisyys suuri. Pienet paikkakunnat, joissa tunnetaan toisensa. Ei kiusata muuten, jos pidät puolesi. Kaupungit, joiden väenvilinään hukkuu — vaikkei olisi mikään kameleontti.
Lontoon rappuset, joissa kaikki johtaa Roomaan, halki puistojen ja turistinähtävyyksien. High streeteiltä metroissa, maan alla ihmiset töihin ja takaisin korkokengissä ja hautojen yli, eri väestön kaupunginosiin, puutarhoihin ja korppeihin, bussien ylimpien kerrosten etupaikoilta 3 jos ei ole ketään muuta bussissa… onhan sitä nähtävää, jos mielii elää ja hymyillä, tai stressaantuneena heristellä helmikorua Kreikassa. Norjassa täytetyn jääkarhun päällä ottaa kuva lapsena kuin isänsä. Turkissa lavalla näyttää, että kuka vain pystyy keinuttaa lannetta. Eniten mua nykyään kiinnostaa Yhdysvallat, kun siellä tuskin ikinä tulen käymään.
Mun englantikin on 90 % proficiency-tasoa, mutta siitä puuttuu s/z, oh/ah ja muita amerikanenglannin pieniä nyansseja, joista tajuaa etten ole natiivi. Samaa voisi sanoa äidinkielestä. Ymmärrän murresanoja Pohjanmaalta, minuun on tarttunut kerran Turun murretta, mutta mieluiten sitä puhuisi kirjakielen tapaista… nääs moro…
Ajattelen kaikkea sitä, mistä haluaisin kirjoittaa blogiin. Sitten yleensä kirjoitan jotain ihan muuta. Eilen kuuntelin kaksi tuntia äänikirjaa. Katsoin pari jaksoa Selviytyjien 44. kautta. Katsoin Pingviini-sarjaa. Jäi vain finaalijakso.
Tänään joku korjaaja hakkasi monta tuntia hissiä aamusta. Nukuin silti kahteen. En vain löytänyt niitä syitä nousta ylös, mitä yritin pohtia vielä illalla. Huomenna on uudenvuodenaatto ja kaverin luo pitäisi mennä. Voisi vaihtaa kynsilakat. Tiskata ja pestä pyykkiä. Sen sijaan kuntopyöräilin vartin ja kuuntelen vieläkin jotain mitä 90-luvulla oli Music Televisionilla.
En kuunnellut lapsena musiikkia ennen kouluaikoja, vaan lauleskelin itse jotakin. Äidin mielestä hain huomiota. En ainakaan ennen spaissareita. Äiti piilotti kasettinsa aika hyvin minulta. Sineadia ja jotain metsä-luonnonääniä. Väitti Princeä kuunnelleensa, en kyllä muista tulleen vastaan...
Enivei. Pelannut vähän Paliaa, pitäisi ettiä hahmo joka osaa tehdä teleskoopin. Ei se sitten ollutkaan se hahmo joka on kaikista kauimmaisena. Tehtävää riittäisi. Heitin päälle vaan samettisen mustan mekon. Mussuttanut proteiinipatukan ja juustonaksuja. Pakotan itseni rangaistuksena lihomaan, koska onhan se nyt ihan luonnotonta. Ihminen varastoi kaiken ylimääräisen kausien varalle jolloin on vähemmän ruokaa — joita ei nykymaailmassa enää tule.
Jokin b-vitamiinin tai sinkin puutos suupielessä… sitä yrittänyt hoitaa pois tärkeimpänä. Vuoden alusta on taas lääkkeisiin omavastuu paljon. Mun pitäisi ottaa lisää täytettä huuliin vielä toinen kerta. Se oli 180 euroa. Sitten on laskuja ja uusivuosi. Hankin tähtisadetikkuja. Kaveri sanoisi kuitenkin lapselliseksi eikä ymmärtäisi mitään.
Viimeksi hankin jotain ilotulitteita exän kanssa. Meidän koira sammutti tassulla yhden joka kierii maassa. Se oli urhea koira ja tottunut ampumiseen. Sekin varmaan mainitaan joka uusivuosi. Kyllä mä jotain 2025 suunnitelmia oon miettinyt. Tässä on ollut sen verran aikaa vetelehtiä. Kukaan ei ole kaivannut.
Yritin vähän aika sitten ladata versiota MSN Messengeristä mutta ei se sitten ollutkaan helppoa Macilla. Joku kommentti Threadsissa mainosti, enää muista minkä niminen.
Sitten olen miettinyt peruskurssia omaelämäkerran teosta työväenopistossa. 55 euroa, 12 kurssikertaa. Sinnekö? Minäkö? Ja mun tekoälyn avulla jo luotuna sekalaista 112 sivua elämäkertaa saada jotain selkoa miksi edes lähtisin saada järkeä elämästäni. Uudelleenkirjoittaa monesti.
Haluaisin löytää nahkakantisen day-to-page -kalenterin, jossa kullatut sivut ja joka neljälle päivälle tila raapustaa. Kuten löysin 2008 vuodelta tuollaisen. Sivut kellastuneet vain vähän. Ymmärrän itseäni täydellisesti vielä ennen kuin määräsivät lääkkeitä.
Kerroinko että mä pääsin vihdoin 15 vuoden jälkeen eläkkeelle "toistaiseksi"? Toivon että laskevat asumistuen takaisin ennen kuin menin töihin päiväksi kahtena vuotena peräkkäin ja laskivat viisi euroa kuussa. Vaikka piti saada tehdä töitä 0 % veroprosentilla johonkin 300 euroon asti. Päivääkään et saa tehdä mitään…
Näin jotain unta että jos saisin säästettyä kolmesataa niin voisin ottaa koiran. Pöh. "Never dream" -exä. Tekoäly laski että menetin sen suhteen vuoksi jotain 17 tonnia rahaa. Ihan mahdollista. Elämäni on kyllä muutenkin jo loppu. Josko se vihdoin olisi?
Mulla on ollut kaulan ympärillä pari viikkoa vahattua mustaa nyöriä jokuseen kertaan ympäri. Kukaan ei ole sanonut siitä mitään. Lääkäri saattaisi varoittaa etten vaan tukehtuisi. Ihan sama… en ole kyllä niellyt mitään niin syvälle että olisi haitannut vielä hengittämistä. Mun hengellinen panta.
Kai sitä voisi kohta taas syväkurkuttaa jotain ja elää pelkällä siemennestedieetillä. Juo jotkut virtsaakin seksuaalisessa tarkoituksessa. Mikäs maksullinen minä olen? Syrjäytynyt taiteilija joka ei jaksa oikein taiteillakaan edes ateljeessaan. Möisin muutamat litografiikat. Ät miuku et mauku piste ai tä? Jòó.
Toisaalta ihmiset on niin tyhmiä että ne kirjottaa nimeni Kaijsa. Onko tässä elämässä edes millään väliä? Onko mikään pyhää?
En tarvitse tinaa tänä uutena vuotena. Tiesitkö, etten ole koskaan nähnyt unta salarakkaastani? No, hän tuli unessani ruokalaani, kun söin pizzaa ja harjoitteli suomea muistikirjaan vieressäni. Näyttäen sormilla jotain dildoon liittyvää, jonka olit nähnyt minun kanssani. Luin ääneen, mitä hän oli kirjoittanut, sen jälkeen kun olin halannut ja tullut lähemmäs. Käsiala oli kuin isoäitini, mutta selkeämpää. Myönsin, että opiskeluni sujui huonosti, koska en pystynyt ajattelemaan mitään.
Joku tyttö tuli makaamaan viereemme. Hän näytti nuorelta Emma Robertsilta. Ampiainen lensi nenääni ja heräsin. Kirjoitin tekstarin herätysvalolampun valossa ennen sen herättämistä, kertoen unestani. Ei nukuttanut enää.
Ehkä jätän koko ihmisen menneisyyteen ja 2025 on jotain muuta. Ei voinut olla hyvä enne. Ampiainen symboloi jotain kontrolloimista, tunteiden tukahduttamista tai mahdollista uhkaa… tai ilmeisesti tuo nenään lentäminen tarkoittaa rakkautta?
5.1.2025 — tammikuu. Mä oon flip flop -sandaali ja sä oot crocsi, mutta ainakin voin antaa sulle kenkäkoruja sun reikiin kautta perunankokoisten isovarpaitteni.
Kaverin koira nukkui koko yön mun jaloissa. Heräsin kerran aamuyöstä vaihtaa asentoa. Laittanut päälle suihkun jälkeen tämän F&F-paidan, joka on signeerattu "To Fucking Kajsa Blom". Eräs fani Ranskasta on uhannut mua itsemurhallaan tässä koko päivän tai jotain yksityisviesteissä, mutta en mä voi auttaa sen enempää jos toinen on niin onneton.
Leikin tekoälyllä tunnin sängyssä maaten. Se ei tunnistanut koiraa vaan näki siinä kasvot jotenkin. Kurkkua kuristi kun katsoin laihaa versiota itsestäni. En ole ainakaan vielä osoittautunut kipeäksi että olisi tarttunut pikku flunssa.
Mun uudenvuodenlupaukset on varmaan säästää 300 euroa, pudottaa 20 kiloa painoa. Eli ihan mahdottomia. Olen jo antiikkinen teinityttö. En pysty samaistumaan keikoilla pomppiviin ihmisiin. Olisi kyllä kiva aloittaa parikymppiset alusta... olla taas normaalipainon ylärajoilla. Mun alin paino oli 66 kg. Siihen piti ihan sairaasti tehdä hommaa eikä mun saavutusta huomioitu muuten kuin väitettiin valehteluksi. Fyysisesti kuntoni oli paras.
Kunnes tunkivat mömmöjä täyteen pakko-injektioita. En saanut käydä salilla ja uimassa, enkä oikein missään. Kyllä silloin kuntoutuskodissakin kävelin koko yön jostain turhaan monta tuntia. Piti aloittaa neljältä yöllä jos aikoi tehdä mitään salaa ilman puuttumista.
Enkä tajunnut silloin että hyvät luottotiedot olisi olleet mun puolella, olisi päässyt minne vaan vuokralle. Se väliinpuuttuminen katkaisi kaiken uskoni että pääsisi vielä töihin, mutta silti en saanut mainita sitä nettiin stigman takia. Ainoa sairauteni oli akne.
Ei ollut normaalia vihata sitä yhtä bändiä yli kaiken... en saanut päättää edes musiikkimaustani. Ei ollut reilua. Neitsyytenikin menetin jollekin rastapäiselle kielikorun omaavalle, joka sanoi myyvänsä huumeita tai jotain… eka suukko oli jokin ihme helikopteri-pusu Patarouvassa, jonne menin yhden anorektikon kanssa joka yllytti jotain poikaa ja tilas jotain shotteja.
Mun kynä rikottiin pieniksi puunsäleiksi jolla yritin kirjoittaa elämääni. Annoin niille pyyhekuminkin. Jos joku huutaa mulle naama punaisena muslimien naisten raiskaamisesta ja tyttöjen sukupuolielinten leikkelemisestä koko uudenvuodenyön, niin mä sanon myös asiat niin kuin ne on. Ei tarvitse laittaa luuta kurkkuun, mutta kyllä se pelästyi ja löi mua kun pamautin kämmenet pöytään ja huusin TURPA KIINNI.
Tottakai miehet tekee väärin alistaessaan naista, peilaten omat himonsa naisen syyksi että oltaisi saastaisia. "Panopuuna" 9-vuotiaat pikkulapset ottaa vaimoksi leikeltyinä tietenkin, ettei he saa itsekään tuntea mitään. On ahdasmielistä, äärimmäisen islamistista.
Mutta ei se ole jotain mistä haluan olla tietoinen, kun se on laitonta ja asiaa seurataan jos epäillään. Niin lapsia ei päästetä ulkomaille siihen operaatioon Suomesta. Siis mitä voin tehdä? Muslimit levittäytyy — ihan kuin kristitytkin. Molemmissa uskonnoissa on perustavanlaatuinen ongelma. Käännytystyö.
Ei se auta jos yrittää katoliseksi ryhtyä. Maksaa aneet, tekee parit ihmeet ja pääsee nykyajan pyhimykseksi. Ei ihan jokaisen puuhaa. Vittu mikä idiootti, mutta en mä usko ateistien olevan sen parempia skeptikkoja. Seksuaalisuuden lipun alle pitäisi lisätä U eli unsure.
En ole varma mun LGBTIAU+… kokeeko ihmiset viehätystä toiseensa vai ei. En mä näe onko sun pupillit laajentuneet, en mä kuule sun tihentynyttä sykettä tai tunne jos sun veresi ryhtyy laajentaa sukupuolielimiä. Hyvä jos huomaan jos jonkun niska on häpeästä punainen.