seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

31.10.17

no kirjoitanpanhan nyt taas. à voila: unipäiväkirja osio

Näin kivan halloweenunen. Se oli varsin karnevaalia, mutta kauppoja ja pubeja ja vahakabinettia ja kaikkea makeaa taideteosta oli kaupan... etsin illaksi paria pulloa siideriä, mutta en ollut ehtinyt enää ruotsinlaivalle, niin se oli vähän vaikeaa. Mun kaveri tykkäsi kovin kaupasta jossa oli kaikkea käsintehtyjä vaatetta, ja siellä oli myös suomikamaa. Siis ihan lappalaista ja jotain kelloja jotka oli kuvun sisällä. Äitini ilmestyi sellaisessa villavaatessa sitten unen loppua kohdin myös. Oli siellä mäkkärikin rannalla, palmut taisi olla ranskiksia. Olen ehkä ennenkin ollut tuossa unessa, mutta nyt kaikki oli jotenkin koristeltua? Myyjä joka teki cokispullon muotoisia sokerikeppejä kieltäytyi myymästä yhtä mulle. Cokikset oli muutenkin jotenkin haluttua, kun niistä oli kauhea käsirysy yhdessä kaupassa. Sitten eksyin jonnekin ikean tavaravaraston tapaiseen, ja lupasi etten mene sinne kaupaan enää ikinä (juotavaahan mä etsin). Sitten halloween tavaroita oli jossain tiimarimaisessa kaupassa, kuten käsineitä jne mutta pikarit maksoi 2e ja oli jotenkin liian halpaa muovia ja epäkäytännöllisiä joten suosittelin paria ostajaa ettei ota niitä. Kaikki juomat kahviloissa porisi, oli jotenkin vihreitä kahveja ym ja taikasauvoille oli oma kauppansa. Ei siis mikään hokkuspokkus teenpä taikatempun, vaan jotain potteraiheista. No mutta joo, se oli melko seikkailua. Kauppoja enemmän kuin yleensä mun unessa? Maksoin mä jostain kortilla, mutta en muista mikä. Se pankkikortti meni johonkin muoviläppään (oli normaali pienempi) siru väärinpäin tai jotain. Lopuksi tein jotain inventaariota mitä mulla oli mukana, ja soittelin mä whatsapilla kun neuvoin sitä mun kaveria löytää tiensä takasi, niin että pääsikö se turvallisesti. Unessa on yleensä kännykän kanssa ongelmia, koska täytyy ulkomailla olla paikallinen simmi. Olen mä käyttänyt ihan suomalaista sim korttia, mutta sitten mietin miten iso lasku tulee kun pääsee takaisin Suomeen tms. yleensä olen jossain ihme Wightin saarella kait, tarpomassa mäkiä ja etsimässä paikka jossa en ole käynyt, mutta ihan liikaa Lontoomaista ollakseen toi. Jees. Mutta sellaiseen heräsin. over and astronaut.


No comments:

Post a Comment