widjetti

7.1.17

tavallaan masentaa kaikki

Tänään survoin hiuksiin risiiniöljyä ja kookosöljyä. Kasvakaa nyt jo... nää tuntuu ihan kivoilta, paksuilta ja tälleen, mutta pituus on jossain leuan korkeudella.
Tarttee vissiin olla rahaton seuraavat kaksi viikkoa. Olen maksanut debitillä liikaa, ja kai tuo viimeistään veloittuu maanantaina ja mun velkäjärjestelyn järjestelypalkkio on yli seitsemänsataa euroa. kuun loppuun aikaa maksaa loppuun? pysty nyt osallistuu vuokraan.
Painoakin tuntuu tulevan vaan lisää... ostin viel tänään suklaalevyn ja cokista... tuli oksennettua sitä pois hätäpäissään. Eilenkin illalla oltiin pitsalla ennen kuin lähdin sinne viihteelle.
Mietin jos olisin kuunnellut jonkun the vagina monologues kirjan audiblesta... feminismin vuoks, se oli goodreadsissa jollain emma watsonin lukuringissä,, sikäli kun huvittuisin moisesta.
kertaswappia lähtee helpostikuorellinen espooseen..omatekele slameja.
Melko varmaan hukkasin eilen ostamani askin tupakkaa, ja mietin jos olisi lopettanut siihen... en sitten vielkä lopettanut. nää mun geelilakkauksetki on ollut melko käytössä paljon mm. siivoillessa. joten ne hajoilee. blingit kuoriutuu. huoh. Nukuin tänään oikeastaan koko päivän, tai yritin ainakin. Enkös mä joskus yhden maissa noussut ylös viemään koiraa ja ruokkia sitä, kaupoille tohon saleen.
Tuo vaan ryyppää ja itekseen naureskelee jutuille - tuo mun työholisti... mietin mitä yhteistä mulla on sen kaa, tai ylipäänsä kenenkään. Kuka muu ymmärtäisi mun nukkumista kuin minä ite.,
vähän netflixiä kattelin tms telkkaria, söin tuon tekemää uuniranskiksia ja makkaranpaloi.. latasin jonkun buycott appsin ja tähtäilin kameralla viivakoodeja eettisyyden vuoks/puolesta... oon selannut sähköpostia, plärännyt wokamon peliä ja sieltä hankittu 5xl paitakin nyt päällä harmaa yöpaitanakin sun muuta. väriä ja hymyä, mitä ne on.
ei tajuu mitä risiiniöljy mun nenäs tuoksuu jotenki lakritsalle. pesin pääni ja laitoin säärin tuota hydrokortisonirasvaa. tai no, sheivailin mä kans kaikkialta että ei sikäli. Sain uuden ilmatteeks sellaisen intuition höylän kun laitoin s.postia mun intiimialueen tulehduksista joita nyt oli ollut pari lyhyehköllä aikavälillä, ja sentään ollut asiakas vissii kymmenen vuotta jo vähintään. piirsin sillo 2008 vaginani kuvaa. sillon ei ollut tota pläskiä päällä, että näinkin jotaki. en tiiä onks sitä mulla enää kansioissa.
no voi jee. nysse tarjosi mulle shottilasillisen koskenkorvaa. no eihän mulla tuossa ilmekään värähdä.
ja mitähän vittua taas mä suostuin oikein? kaloreita ehkä pikkuisen lisää taas. mitä ne ees haittaa tässä enää häh. jaa, se on pöhnäs. eli kaiketi saa ittensä hoitaa jos meinaa jotaki eikä mulla kjullah oo seksuaalihaluja sen puolee. raskas olo vaan eikä sillee ees hevimeiningillä.
no huvinsa kullakin. whatever floats your boat / tickles your pickle.

No comments:

Post a Comment

can't balme you

Thank merciful goddess there is no school tomorrow! My feet are killing me. Some idiot decided to wear a size too small ankle boots to schoo...