COUPON CODE: kitujainen

17.9.16

"ei huono, mutta sekava."

Pyydystän banaanikärpästä, vaikka tiedän ettei sen elämä kovin pitkä ole, enkä sitä kiinni saisikaan. Enhän minä satuttaisi sitäkään. Mietin kovasti sisältöä surullisenkuuluisaan as:n blogiin, koska kokemukseni siitä ovat melko huonot. Olenhan saanut bannit eliniäksi mm.irc-galleriaan, koska olin sinne liian älykäs tai jotain. Ei se haittaa, vaikka ei-tykkäyksiä tulisikin paljon. (Kirjoitan ensin jotain.) Laitoin panisin -napitkin jo pois, koska enemmän saan negatiivista huomiota, ja jos rohkenen vieläkin blogia aloittaa, leimataan huomiohuoraksi joka haluaa olla pari minuutia etusivulla. Näin sitä en kuitenkaan itse kokisi?
 Minulla on siis uusi profiili... mätiä marjoja eli pahoja bannit ansaitsevia ihmisiä oli listalla jo niin kovasti, että miten jaksaa tämä kieli taipua niin ilkeäksi... tunnistatte itsenne varmaan jos tunnistatte minut.
Yleensä ihminen vihaa toisessa ihmisessä sitä, mitä tunnistaa vikoja itsessään. Näin sanoi eräs pappi minulle, suunnilleen noin sanoin, onhan minun rippileiristä jo aikaa.
Tässä kun täytyän pian 28, niin toivon vähän rauhaa, ettei tulisi takapakkia siitä, että jokin satuttaa taas. Cyberkiusaamista lähinnä, eihän minuun enää nuorison mielipiteet vaikuta, kypsällä iällä. Kaikenmaailman ihmiset on yrittäneet puuttua elämääni uhkaten skitsofrenioilla ja sillä, että häpäisen vanhempani tms (nimiä mainiten). He, nämä tuntemattomat ihmiset, ovat aika hyvin onnistuneet pilata tätä elämää. Kiusaten netissä. Tunkeutuen sivustoilla, joita satuin löytää. Ainaista bannia ja märkää turskaa naamaan.
Vaikea uskoa, miten paljon herätän sellaista negatiivista ympärilläni, vaikka en tahdo pahaa kellekään... en keksi muuta syytä, kuin että näkevät uhkana, ovat kateellisia? Kukapa minulle nyt voisi olla kateellinen. No tuskin enää kukaan koskaan. Saisinkin otettua elämääni niskasta kiinni, mutta heitelty sinne ja tänne ja välillä syrjäänkin. Ekat 10v asuin kylässä Tampereen vierustalla, jolloin ainoa mitä tiesin Tampereesta oli Koskikeskus, vaikka olin kyllä syntynyt tays:ssa... Sitten muutin vielä pienempään tuppukylään, josta taas aina sinne minne en olisi koskaan halunnut muuttaa pohjanmaalla... Olin varmasti kauhea lapsi, mutta mitäpä muuta olisi ajatellutkaan alkoholistiäitini & isäpuoleni... herkkä lapsi kun aisti ettei kaikki ollut hyvin, niin söin mitä sattuu tuomaan, koska olinhan "ronkeli" ja tietysti läski ja laiska jne. Oli vain pakko syödä, saivatpahan mitä halusivat minun olevan...
 Eniveis, ihmiset ovat kauniita minne menenkin. Kaipaan seuraa elämäni loppuun asti, en siis tositarkoituksella, vaan sairaalla ja kipeällä tavalla kuin epätoivoinen lapsi tukeutuu äitiinsä. Joka siis huom. ei lähde baariin sun pyynnöstä, vaan läimäyttää sua naamaan ja alkaa huutaa ja yrität karata. Tai no, yritin minä karata myös toisen vanhempani luota, mutta lähinnä koska en halunnut haravoida. Ei herunut turvapaikkaa mistään silloinkaan.
Mulla on tuossa tuollainen muki, jossa on muutama värssy ja sen nimi on "Rakas"- muki... Mulla ei ole ollut rakastavan aikuisen mallia koskaan elämässäni, lähinnä kun äitikin sen on itse myöntänyt. Mulla on nyt tuo avopuoliso, joka on monen itkun ja riidan temmellyksessä aikoinaan sanonut mm. että rakastaa minua juuri siksi, koska en kuvittele ansaitsevani keneltäkään rakkautta (no suurinpiirtein noin). 
Ehkä olen vain saanut tosi surkeat kortit tässä elämässä. Harvinaiset, jos ei huonot. Äiti opetti aina, että muilla menee paljon huonommin kuin minulla. njaah. onpa ahdistavaa. olen niin epärealistinen... eihän kenenkään blogi voi näin huonosti alkaa. Saahan tästä ne viistoista minsaa huomiohuorausta,, 

No comments:

Post a Comment

Et sä ruma oo?

caricature Suoristin hiukset, laitoin hiusgeeliä, meikkasin, laitoin piilolinssit,.. kuka väittää ettei yhteiskunta vaadi nuoruutta j...