seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

15.6.16

korkeasti koulutettujen vastaisku sortamiseen

Voisinko tätä jotenkin pohjustaa...


Se on aika harmi, että ilkivalloin voi laittaa kenet tahansa pakottamalla hoitoon, jota hän ei tarvitse. Avohoitokin on olemassa, jos jotakin sairautta on. Mielisairaus on aina aivoissa jokin sairaus, eikä huomionhakua.
Ja ei voi valittaa enää, kun on valituksen tehnyt asioissa. Voitaisi kulkea vapaasti täällä ilman että täytyy pelätä vahingontekoja. Ilman, että täytyy saada näkyviä vammoja, kunnes puututaan jonkun toimintaan... koska ainahan voi pamputtaa jalkapohjat?
Mut on ainakin laitettu työkyvyttömyyseläkkeelle 7 vuotta sitten, ja niiden tahto on toteutunut, multa on mennyt viimein kaikki veronmaksu halut. Velvollisuus ei saisi olla, että nielee kaiken uhrauksia tehden, vaan meillä on oikeus, kulkea omia polkuja ja pitää niistä kiinni. Meitä ei saa pomotella, vaan on otettava vastaan myös valituksia. Olisi tunteiden täyttymys päästä negatiivisista tilanteista eroon, mutta konflikteja on. 
Vaihtoehtona ei saisi koskaan olla uhriksi tulleen sanojen vääntely, suora valehtelu, ym keinot hallita, vaan ihminen pitäisi kohdata. Jokainen meistä pystyy toimimaan jotenkin tarvittaessa, huolimatta sen päiväisestä voinnista. 
Minutkin lukittiin mielisairaalaan 4kk käytävään joka oli 100 askelta pitkä. Sen jälkeen en saanut lähestulkoon poistua kuntoutuskodista, ainakaan neljäksi tunniksi, joten miten olisin jatkanut uimista, kävelyä, salilla käymistä, kun psykiatrikaan sanoi harrastuksistani että "tuo ei ole nyt ihan totta", vaan olin vain ollut huoneessani tietokoneella, saatika käynyt kaupungin tarjoamissa työkokeiluissa...?
En nyt sanoisi että meitä sorretaan, mutta ehdottomasti latistetaan, passivoidaan, vieroonnutetaan yhteiskunnasta sun muuta. Kuka tahansa voi syrjäytyä, ja heti oletetaan että ongelmat ovat jatkuneet elämässä jo pitkään, vaikka yksikin tapahtuma voi muuttaa vaikka mitä.


Kansalaisaloitteen otsikko
Virkavallan toiminta kurinpitoasioissa
Aloitteen päiväys
14.6.2016
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Aloitteen sisältö
Usein huomaamme tulevamme uhrin sijasta tulleemme kohdelluksi itse pääpukarin asemassa, mm. Poliisin ja järjestyksenvalvonnan toiminnan jälkeisesti. Väkivalta jos kohdistuu sinuun itseesi, eikä asiaa hoideta heti, jää oikeus toteutumatta ja virkavalta tekee omat päätökset. Esim. sukulainen käy kimppuun ja teet parin vuoden jälkeen netissä rikosilmoituksen, ja he tulevat hakemaan ovelta kysyen onko tämä henkilö väkivaltainen ja päätyy mielisairaalaan (Suomessa on 16 kertaa enemmän pakkolähetteitä kuin Tanskassa). Tai jos sulkeutumisajan lähestyessä on järjestyksenvalvojalla ollut paha päivä, ja hän käy rinnuksiin kiinni, eikä saa edes varoitusta vaikka asian voisi hoitaa toisin, eikä poliisin tutkintaan otettua asia enää kiinnosta työnantajaa.
Perustelut
Myös virkavallan täytyy lakia noudattaa. Vaikka kuinka reklamoisimme niin muuttaa väkivallanteko uhrin elämää.
---
Laittakaa s.postinne jos haluatte edustaa tätä ehdotusta. 

No comments:

Post a Comment