widjetti

17.2.15

Olo on hyvä, mutta minkä kiertoilmaisu se mahtaisi olla

Aina kun mä käyn suihkussa, huomaan miten jäässä mun selkä ja varsinkin alaselkä on. Takuulla muuta tee kuin harmia iskiakseen.
Minulla oli pitkään tämä blogin kirjoitussivu tässä auki, mutta mietin ja suunnittelin erilaisia aloituksia, mutta ei sitä juuri muuta voi kuin aloittaa mitä mieleen tulee.
Tänäänkin laitoin taas postia amerikkoihin, ja niistä unohtui laittaa kokonaan tullilaput. Lyhensi kyllä asiointi aikaa, mutta oliko se sittenkään ihan viistasta...
Kauheita kauhukuvia tulee mieleen, miten virallisesti availlaan mun lähettämiä, jutskia.

Juonut bacardia ja colaa tänään. Ostelin kalliita juttuja viimosilla rahoilla. Ihan tarpeellisiakin kyllä, jos saisi katoamaan tuota känsää tuosta sormesta. Kun parantunee siitä siis, koska pureskelin sitä joskus harvoin.

Köhittää sen verran, että uusi drinksu. ->>
Köh! No niin... ajatusteni köyhyydestä taas tänään. Miten lahjakortilla saa myös postimerkkejä. Miten unissa mun ajatusteni yhteydet on selkeämmät kuin valveilla päivällä. Miehekekin on sitä mieltä, että kun olen ollut ottamatta masennuslääkkeitä, niin en ole yhtä ajatuksissani.
Lyökää siis jo lyötyä, jos olen jotenkin inhottava (ruma, tyhmä, läski jne). Argumentti siitä että se olisi itseaiheutettua on erilainen mitä kokemukseni viimeiseltä viideltä vuodelta, jolloin olen jo joutunut taistelemaan lääkityksen alaisena.

Iloista juttua, mutta mitä? Ai niin, laskiaistiistai... oli hernekeittoa ja laskiaispullaa anopin yms luona. Taidan olla niiden sekä koiran suosikki, kun häntä heiluu ja se tulee ensin minua katsomaan... ei se niin muista välitä. Mun piti antaa sille tänään kermavaahdot ja hillo laskiaispullasta nuoltavaksi, mutta se olisi ottanut koko pullan. Hevosille menee näet nuo pullat mitä on syömättä jääneet, kunhan ne kuivahtaa uunissa. Eniveis. Olen muka taas laihtunut, mutta no joo... ehkä mun suurin paino ikinä koskaan ikinä on ollut 118 kiloa, mutta siitä se on laskenut muutaman kilon (eikä tuo 118 ole ollut edes aamupaino...)
Eli laihtumista nolla. Mun lantion sivut oli tänään kipeet kuin minua olisi rutistettu molemmin puolin, mutta jos ne on kasvukipuja, kun mun lantio ei ole koskaan ollut mikään 118cm... nytkin jotakin 108 tai jotain... korkeintaan. Laiheliinina (kun olin normipainon ylärajalla ennen sairaalajutskia) se oli... hmm... 89cm?
Reidetkin taisi olla just ja just 60cm pienemmät. Reidet löytyy mutta lantio... no, missä sekin on. Ja persettäkin on. Näitä parhaimpia geenien puolistoja.
Sain sen piikin eilen joltain harjoittelijalta ihan jonnekin sivuun ja kauas pakarasta, eikä se tuntunut juuri miltään (eli ei sattunut). Kerran näinkin.
Kaipa se lääkitys pikkuhiljaa alkaa sopimaankin, kun tottuu monet vuodet. En mä siitä sen enempää ole huomannut mitä nyt asenteessa korkeintaan. Monet itkut ja mielenilmaisut on sen kanssa tapahtunut, mutta ehkä joskus vielä tämä on ihan normaalia... not.

Midäs muudda... niin kenties jo ilmaisin ajatuksiani tänään joita olen kerännyt hiljaa mielessäni jo tarpeeksi selkeästi... varsinkin niin, että ne myöhemmin myös muistaisin... tästä kaikesta vähäeleisyydestä huolimatta sun muusta verbien puutteesta (vaikka kuulemma joskus ollut liikaakin).

Että kauneus on katsojan silmässä, ja jokainen kuulee vain sen mitä haluaa... niin se oli äidinkielen kirjankin alkusivuilla. Äidinkielen tutkintolautakuntaa ei siiispä hevillä saada ihastumaan.

Meni ajatuset ihan hajalle... Piti mainita että nukkumaan olisi tieni, mutta sitten kun mietin aikaisempia runoilujani, ja... no, sitäkö tämä blogitus olikin. Vihaan runoja muutes. En osaa kuin riimitellä, en tajua lyriikkaa, ja runot ei juuri nouse päähän.
Sitaattien ja lainausten komiikkaa ymmärrän välillä.
Paitsi että jos mitään tarkoitusta ei olekaan, ja elämä on itse tarkoitus...

niin no. juu niin tai näin. Filosofien juomaa on punaviini, mutta runoilija taitaa vetää spurgu-kännit?
Täällä maassa taas ja näin pois päin.
Aika loppuu... taas tästäkin fyssan kokeesta... jatkaa ei voi seuraavalle oppitunnille. Aika lopettaa, Kajsa. Hyvä, Kajsa.
Fysiikka oli muuten lukiossa 9. Pyöreä kymppi oli vain kuvis, mutta 8,05 keskiarvolla nyt ei pääse edes kampaajaksi opiskelemaan.

Miksikö kaikkea tätä koulujuttua? Unet koulussa jäämiseen vuosi toisen perään ilman mitään päämäärää, siis joko menee tai ei mene, aina olen lopettamassa, mutta kun pitäisi kirjoittaa jokainen oppiaine uudestaan, ja jokin jäi puuttumaan ja en pääse mihinkään... se on se mun painajaisuni, koulun penkillä istuminen, mutta pois ei pääse ja jokin jahtaa minua, mutta mikä saavutus se siellä jahtaa ei tiedä. Ehkä tajusitte mitä unta näen, ehkä ette. En ole varma ollenkaan kuvailu kyvyistäni...
Mutta jos osaatte kuvitella sitä koulussa istumista. Ehkä se jo saa synapsit välkähtelemään kauniisti.

Menin eilen 8:lt nukkumaan ja heräsin joskus 9:n jälkeen (torkahtelin ja vätystelin sängyssä vielä aikani). Minulla riittäisi unta ihan paranormaalisti joskus. Akkujen latailua se vain... kenties, unissa on parempi elääkin, kun mikään tosielämässä ei johda niin kauniisti toiseen asiaan. Uni kun liikkuu.
Minun aivoyhteydet tuskin ei. tai siis, normaalia kiertoa mun mielihyvähormoneilla ei ole enää, kun lääkkeet estää jotain tarttumasta siinä toiseen synapsiin, ja... vittu, jokos mä unohdin sen nimen mikä niillä aineilla oli... oukhei, google helppas... dopamiini ja serotoniini! Kun estetään jablokataan minua saamasta ruoasta niitä kuten normaaleilla ihmisillä (minulla on siis koko ajan samat lääkkeiden synnyttämät horminit) niin... tulisiko siitä jokin aukko minun sielunelämään... kai ruokakin korvaa hetkellisesti sen... mutta liian myöhään elämässä aloitettiin tällainen hoito, siis... koska syön kaiketi ylen ja lääkkeistä... no, tuleeko niistä mitään iloa sitten.... masennuskin on "liittyvä" diagnoosiini, vaikka mulla on aina ollut masennus viba (asteikolla vähän alle tai yli normaalin masennuksen, joskus pahakin). Tarkoitan että, elämässä kaikki ilo tulee ruoasta lopulta (en nyt tarkoita mitään oraali vaihetta freudilaiset)
ja koska tämä on minulta hylätty vaihtoehto, niin... en ole kyllä ennenkään nauttinut ruoasta, se on vain tuntunut ainoalta tavalta kapinoida, ja syödä salaa, ja aloitin bulimisen käyttäytymisenkin siitä mitään sen enempää tietämättä kuin dokumentin nähneenä, että rankaisin tavallaan muita vaikka minähän siinä itkin ja oksensin keksejä muovipussiin ekaa kertaa... (eihän sitä kukaan tietää saisikaan ,mutta uhmasin henkilökuntaa ja.)
Mutta mitäpä minä tietäisin ruoasta. En osaa kastikettakaan tehdä. Kiisseliä kyllä olan takaa ja sain köksästä numeron 10, kunnes keskiarvo laski ~3 numeroa kun muutin pieneen kyläpahaseen...
mutta aina olen kapinoinut ruoan kautta. Ja koko elämä on paskaa, kun ei pysty edes passivoiduttuani niin pahasti oikein tekemään yliurheilu suorituksiakaan... joihin ei uskonut psykologini edes...
Mutta kuitenkin. Olen aina halunnut luottaa aivotoimintaani, siis omaani, ja jos jokin mielialalääkitys vaikuttelee tuolla jossakin minun psyykessä niin se on melko mahdoton tilanne...
Onko tuo ihme jos en ole tyytyväinen tai usko totuutta.
Eikä se viha avarra mun maailmaa yhtään.
No kuiteskin tuli jo nyt niin tekstiä, että kohta tulee toinen kirjan aines tästä blogista. Periaatteessa tätä mitä kirjoitan nyt, niin voisi melkein tiivistää koko viime vuoden ja sitä edellisten jutut.
Mietin paljon, mitä on normaalius kun olin aluksi Pitkässäniemessä... toki en ollut normaali, mutta en sitä alkanut siellä selittää... kaiketi kuulivat mitä halusivat, ja puhuivat kaikesta mistä en halunnut keskustella joten pattitilanne kuten tämä nykyinenkin tilanne...

Paitsi että hei. Kello on noin vitun paljon ja onneksi en ole sentään sairaalassa laskemassa minuutteja. On sentään enemmän virikettä kun on yhteys ulkomaailmaan (?) ja enemmän kuin 100 askelta kävellä lukitussa käytävällä, koska Luoja Minä Olen Yrittänyt
ja se ei vain ole totta yhden psykologin mukaan joten koko elämäni on täysi turhuus.
Mitä vitun väliä mun saavutuksilla. Nyt kun, no, liekö minua kukaan rakastanutkaan.
Välittäminen ok, tykkäys... ei.. seurustelu? Jotain mihin tähdätään...
no, se minun listastani mitä ennen kuolemaa pitäisi "tuntea"... tunteminen. no.. eikös se ole robbie williamsin biisi toi Feel.
ei mitään hajua miten kyseinen biisi menee enää ainakaan. aikanaan kun kaikki unohtuu.
mullan alla jo olen puoliksi. Ei sillä, että tekisin töitä kuolleiden kanssa, mutta tuskin ne kuolleetkaan minusta välittää. Inhoa siellä, inhoa tuolla.

Ja zombie tapauksissa, minä kyllä kamppaan sinut zombien ruoaksi.
"ruoaksi" heh hee.. vittu sitä zombie elämäähän tämä on (jos saitte sepustuksestani mitään selvää niiden hormonien kiertämisen osalta)
ja säikähdinkin tänään yhtä zombieta, kun jokin karjui ja oli piilossa parvekkeen oven takana ihan lähellä verhoa.
Kuulin sen ensin, näin jonkin hahmon sitten, ja pelästyin ihan kamalasti lopulta. Miettikää jos elämä olisi yhteensä sellainen kiertokulku, että joka hetki tarvisi pelätä....
niin, että!

ihan jees nyt kun sormenpäätkin turtuu kun hakkaan tätä näppäimistöä välillä tuplasti (ei haittaa, käytän melkein joka sormea ihan välillä mitä milloinkin ei nyt niin kymmensormi järjestelmää)

muttah... nykyistä puutumistilaani sen kummemmin lisäämättä, niin...
unitilaan kohta. power saving mode.
Jotakin tekisi mieli ihan vielä hetki vituutella, että voi voi... paitsi että! Loppuu ajatukset kesken. Enkä tiedä sainko edes tähän mitään sellaista, että joku voisi ymmärtää että en ole a) tyhmä b) läski tai muu c-vaihtoehto joka saattaa olla oikea, mikäli uskotaan neuvoa Johnilta, joka oli eräs mies Englannissa erään Sandran mies, joka oli IC eli eff:n koordinaattori jokin.

mitälie ja kuka cares.
jos... luit tämän... niin, en nyt tiedä... jos mun kannan otat siihen mukaan, ennen kuin mietit mun haukkumista NIIN stereotyyppisellä tavalla, että se vain tyhmentää sun omia aivoja.

huoh. kaikki mitä minä luen, on oikeassa, ja kaikki mitä sinä luet... no, se saattaa olla myös väärin.
Puhdas pöytä olisi vaikea aloittaa siinäkin tapauksessa, että missään ei varsinaisesti lue, että olisin kuullut tai nähnyt mitään omiani....
onhan minusta jo tehty lääketehtaiden narri. Eli kova koukutus ja pelotellaan romahduksella, jos en (jotenkin jos se olisi mahdollista) ottaisikaan lääkkeitäni.

eat your medicine.
peoples.

No comments:

Post a Comment

nukkusin lattialla taasen

Kokeilin tätä ekaa koulupäivää edellisenä yönä. Nyt taas kohta nuksimaan. ötyä kaikille ! (laittakaa youtubeen floor sleeping, n...