seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

17.11.14

intohimosta ja rakkaudesta K18

Tämän blogin kommentit pilasi mun koko eilisen päivän. Ei ehkä miten nyt yleensä voisi odottaa, mutta kuitenkin. Olin väärästä päästä märkä. Mulle ei ole sattunut sellaista ennen.
Kuulemma mun kirjoitukset kerjää vittuilu kommentteja. En saanut ajatella koko asiaa kunnolla, vaan mieheke alkoi selittää taas siitä, miten mulle ollaan kateellisia jne, ja oli pientä riidanpoikasta. Katsoin pokemonin loppuun ja tyyppi nosti mut sohvalta, menin sänkyyn (luulin, että pääsisi vielä nukkumaan) ja raiskasi, kun olin väsynyt vielä. Haukkuikin vaikka oli luvannut, ettei enää sanoisi sellaisia mulle. Läimin sen kasvoja siinä. Se oli tyhmintä mitä se tyhmyrien tyhmyri voisi tehdä. Tavallaan itku puhdisti taas oloa, mutta aika hinta kärsiä siitä. Olen kyllä nähnyt kun mies itkee, mutta se ei ollut nähnyt kun mä itken. En tiedä miksi edes kirjoitan tätä teille.
Oltiin loppupäivä melko normaalisti käytiin sen porukoilla, kaupassa jne. Lupasi, että saan hakata sen, mutta mun huitaisut on kuin jotain kärpästä huitoisin. Löin mä sitä vähän mun xxl dildolla.
Se kertoi itsestäänkin juttuja sitten nuoruudestaan. Miehillekin voi sattua 100 harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa kirjan tyyppisiä kohtauksia. Onneksi mulle ei ole sattunut mitään, mitä nyt eilen oli kyllä pahin juttu koskaan. Mietin, että jos sitä miettisin vielä joskus uudestaan, niin alkaisin kaiketi itkemään uudestaan. Eikä se nyt kaukana olekaan.
Ei kannata lukea aamulla kommentteja. Opin tästä.
Mutta siis, onhan mun äitikin pilannut mun elämän tavallaan, että ainakin sai sitten vittuilua, jos ei muuta osannut kerjätä. evvk.
Ja miksi kukaan haluaisi tähän maailmaan sitten tehdä lapsen.
No mutta mä olen hypännyt vähän narua, ja olin pari minsaa kuntopyörällä ja nostelin tassua toisen eteen steppilaudalla, ja kutonut kaulaliinaa ja katsellut Bates Motel:ia netflixistä. Tein köyhiä ritareita.
Mä en ole koskaan painanut näin paljon. Vaikea sanoa enää mitään. Voisin näyttääkin ihan muodokkaalta, jos pudottaisi 50kg. Vaikea sanoa, miksi ihmiset vihaa mua niin paljon, vaikka mä en edes tee mitään(!)
No mutta onhan se sitten niinkin, että pitää pystyä lukemaan mitään vaan.
Bates Motel on siitä hauska, että kertoo psykosta ennen kuin se täytti äitinsä ja alkoi niitä naisia tappaa hotellissaan. Joskus sen äiti muistuttaa omaa äitiä, mutta ei se kyllä jättänyt mua autosta pois kävelemään, vaikka uhkasikin monet kerrat. Tai mitä mä muistan edes. Koittanut vaan unohtaa koko lapsuuden jopa samalla kun se tapahtui, että voi olla ettei äidin ole tarvinnut edes uhata jättää mua mihinkään.
Joskus vain ei ole rakkauttta, se ei riitä, tai muuten vain on mielipahaa... kuin siihen ei pystyisi edes vaikuttaa itse. Kuten sää tai muu luonnollinen seikka. Mutta elämä raiskaa kaikkia, ei kukaan ole neitsyt.

3 comments:

  1. "miten mulle ollaan kateellisia" mistä sulle voi olla kateellinen?

    ReplyDelete
  2. Käsittämätöntä, miten nää anonyymit esiteinit jaksaa. Voisivat kerrankin katsoa peiliin sieltä feikkiuggien, meikkikerroksen, Starbucks-kahvien ja iPhonien takaa. Sä oot Kajsa hyvin rohkea, kun jaksat tätä blogia pitää. Ainakin mä oon lukenut jo muutaman vuoden sun pitämiä blogeja ja aion lukea jatkossakin!

    ReplyDelete