seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

15.10.14

viime jouluna annoin sinulle sydämeni diipa daapa tilulii

Nukunkohan tänä yönä ollenkaan. Nukuin koko päivän melkein... taisi olla kello jotain kolme päivällä, kun lopulta lopetin unien ottamisen.

Näin jotain unta rotista, mutta siinä oli oikein jännä juoni. Menee ihan pää sekaisin, kun alan miettimään sitä. Ne oli ihan älyllisiä rottia ja matkusti jollain rattaalla ja koko matkan tarkoitus jäi ihan turhaksi, kun sen seikkailun varrella oli ollutkin tämän yhden prinssin jälkeläisiä, vaikka oltiinkin epäilty että tämä prinssi haluaisi sen yhden tyttö rotan itselleen ja seuraavana sukupuussa olisi ollut tämä tyttö rotta vaimona mutta ei ollutkaan mitään ennustusta että se ottaisi lapsuuden kultakäpynsä omakseen tai jotain mitä se äiti oli siinä agatha christiemäisesti ottamassa selvää ja jotain junan ääniäkin kuului kaukaisuudesta ja sitten ne oli kuumailmapallossa ja huh huh...

Varsin hyvin päättynyt uni, kun mieheke soitti just, että heräiles nyt jo.
Nysse äly tulee. (älynysseistä)
Niin kirjoittelin pari kirjoitusta liittyen mun raha-asioihin mutta en julkistanut niitä.
Tänään oli vaarin synttärit, käytiin mansikkakakulla.
Kerroin että olen asunut joskus radanvarressa. Rautatieläisentietä ei kuulemma ole olemassakaan, mutta sitä kautta mä vain joskus kävin lenkillä ylöjärvi-tampere, ja on se jokin siellä yhä... missä asuin ala-asteella? En ole varma. Kyllä muistan öiset varjot ja tärinän kun juna meni ohi.

Kylläpä vain niin. Olin jo ostelemassa ulkomailta kaikkea, kun tajusin että mulla on ens vuoden alusta maksettavia pikavippejä pari... täytyy säästää siis. apple cider vinegar capsules, red heart lavender soft yarn, bag of bones dvd, sun muuta laihdutusteetä taas xD olin ostaa amazon.co.uk mutta ei nyt oo viittäkymppiä tai alle ees. Tai on mulla vähän käteistä, ja viikon päästä tulee satanen, mutta jos nyt saan jostain toimivat pankkilukutunnuskortit niin makselen laskun tai toisen sillä rahalla. Kaikki laskut mitkä tähän mennessä on tullut, olen maksanut jo esim. sähkön, vuokran, sun muut kiinteät kulut/lainat/tilit.
Mitään merkintöjä mulla ei pitäisi kyllä olla missään, kun olen aina maksanut kaiken :/
Silti on tullut jotain outoja esteitä, että en ole saanut vaikkapa lehtiä tilatuksi lehtiapajasta tms saanut lähetettyä hyväksymistekstaria jollekin 30e tekstarilainalle 600 min kuluessa, vaikka lähetin monta kertaa OI OK numeroon ****
hmm. Niinb. Ja sitten tuo että mun tunnukset lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Se on jo outo homma taas.
Vastoinkäymisiä. Vihastuttaa jos oikein miettii.
Nooooh, kotona on ruokaa. Synnyin laman aikana, ja nytkin on vähän kyllä lama, mutta jos se vaikka siitä joskus. On muillakin vaikeuksia...
Kyllähän tätä pääntäytettä lienee paljonkin. Oikein tippuu eristysvillat, kun kulkee kaupungilla tai parvekkeelta tietokoneelle, jääkaapille ja vessaan tässä mun... hmm miksi lie kopperoksi isä tätä kutsui :o
Huomenna pitäisi eksiytyä jonnekin takkin toimipisteelle Hervantaan bussilla jne. Missä on hermia, ei tiedä.
Olisi siellä vissiin joku ruokajuttu mitä tehtäisi, mutta kun. Ja kun.
Näkee sitten mitä tästäkin kirjoituksesta taas tulee. Onko liikaa omien aivojen tuotoksia, ettei niitä ymmärrettävään muotoon muiden silmien kautta nähdyksi saa.

Mutta kello pian 12 yöllä eli jos minäkin tästä hiljalleen?

No comments:

Post a Comment