seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

3.10.14

lakanat repee

Keksin koko ajan syitä, miksei kannata tuottaa lasta tähän maailmaan. No ekana tietty, kuka sitä hoitaisi? Toisekseen, se joutuisi syömään suomalaista kouluruokaa. Ja mitä jos sitä kiusataan myös.

No mutta rahoja tuli tänään niin voisi vaikka maksaa laskut pois verkkopankista. Vuokraan menisi se eläke.

Heräsin viideltä kun mieheke lähti töihin. Sille ei kelvannut mun kapselikeitetty kahvi. No ei siinä mitään. Se on antanut mulle lakanoita, mitkä on vanhoja ja repeää. Ja jouduin laittaa sen unimaskin haisevaan pussiin, kun se oli unohtanut sen. Varmaan sen työvaatteiden kanssa ollut pussi. Mitä järkeä jos ei saa auringonvaloa ottaa, vaan haisee sitten jollekin hielle ja mullalle mitä lie.
No en mä valita. Eskaloitui nyt tuo kirjoitus.
mistähän varpaanväleistä sitä kirjoittaisi.
Aamu mennyt kokeillessa eri facebook pelejä. En voi selittää muutenkaan miten kello on jo puoli kahdeksan. Kyllä mä vähän tiskasin tuossa.
Niin hän oli yön täällä. Seuraava yö menee jossain sen luona. Mankelointia siellä.
Kaverin kanssa leffailta tänään. Ei tässä nyt silleen kerrottavaa ole. Puran jotenkin päällimmäisen asian ensin ja sitten muut seuraa perässä, mitä mieleen tulee.
Mielenvirtaa! Se sana minulla on ollut hakusessa! Vai oliko se englanniksi...
float, float, float your boat, early in the morning... vai oliks se row ..
no eipä toi kiinnosta. Ystävyys on kuin. Mieheke kysyi tykkäänkö mä siitä yhtään, mutta vastasi itse että ei kai hän siinä olisi, jos en. niin, ystävyys on kuin... äh antaa olla.
En halua herättää mielikuvia kenessäkään.
Joskus mulle sanottiin, että en saa herättää miehissä mielikuvia, kun olin kuntoutuskodissa. Mitähän sekin piti sisällään.
No mutta aika moni säästää avioliittoon ja siinä parikymppisenä on jo vähän kuin naimisissa maailman kanssa... köh. Eipä sillä. Menisin uudestaan nukkumaan, mutta revityt lakanat ja niin paljon hommaa kotona, että en saa mistään aloitettua. Vähän kuin yleensäkin kaiken kanssa.
Ei tämä mun kirjoitus ole ihan suoraan helsingin sanomista kotoisin. Ei tätä voi lukea aamukahvien kanssa. Tämä ei vain ole mikään uutislehti... kyllä mä pienenä halusin jo taittaa ja tehdä lehtiä itse. Äiti möi yhden mun lehden kymmenellä pennillä työkaverille. Siinähän luki hintakin.
Tämä taas on varsin ilmaista itsejournalismia. Ei siis itse journalismia. Kertonut varmaan siitä kun löysin 20€ journalismin käsikirjan välistä Ylöjärven kirjastosta. Minulla on vain yksi epäilys, kuka sen sinne on laittanut mutta se olisi lähinnä psykoottista ajattelua... ilmeisesti kaikki mikä ylipäätään liittyy miksi minua on haukuttu netissä on ilmeisesti jotakin psykoottista.
Mikäpä ei olisi. Sitä paitsi se oli kuin suoraan itse rahapanimosta haettu uusi raha mikä se nyt on se missä tehdään noita euroja Suomessa. Kuuluuko se nykyään yleissivistykseen tietää? Ja hesassahan se on. Ei kai muuta. Tuskin automaateistakaan saa niin suoraa valuuttaa. enivies
Mulla turtuu vasemman käden nimettömät sormet eli täytyypi lopetella tämä naputus.
euroja vain nyt pankkiin kiits.

No comments:

Post a Comment