Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

seuraajia

amazon

31.8.14

Latasin javan:kin

Käytin balancion.com:ia. Se analysoi mun tulot ja menot. Viimeiseltä 6kk oli joka kuukausi +200€ mutta viimeiseltä 3kk -300€
No siltä se on kyllä tuntunutkin. Stressi vaivailee.
Lontoon matka teki pienen loven mun kukkaroon.
Jotenkin oisi tasapainoteltava seuraavat kuukaudet. Kaveri on velkaa 100, möin mun tulostimen 50€ ja toivottavasti saan synttärilahjaksi tai joululahjaksi rahaa? Äitikin ostaa minulta kaulaliinan.

Oli pakko nostaa rahaa ferratumista, koska muuten mulla olisi ollut alle kuusi euroa, ja sillä ei ihan maksa huomenna kahta eri injektiolääkettä (omavastuu 3e/lääke)
Saa nyt nähdä miten nämä rahat räjähtää maailmalle taas :-\

Ei kai muuta.

katsokaapa nyt edes etusivun uutisia

No johan on tylsäksi muuttunut mun elämä. Kutomista ja juhlien suunnittelua jonne ei edes tule ketään

.yksinäistä.
Ainakin aloitin hyvissä ajoin.
Olen aina ajoissa.
Pitäisi elääkin vähän.
1 kausi Dr. Whota jo lähes katsottu, jees

Voisi kutsua juhliin väkeä tilkkeeltä, nyt kun olen tunnetusti pitänyt enkun ryhmääkin ja niistä pidettiin (ellei ne ehdota, että siellä olisi jotain)

Sitten vain lentolehtiset matkaan...
ei mulla ole kyllä varaa pitää loistavia kutsuja, joten miksi vaivautua.
Eikä 26 ole edes mikään tasaluku tai muuta.
Mutta näissä ajatuksissa. heips

work in progress

Typerät lapaset... niistä tuli nyt ilmeisesti säärystimet. Tein 48 silmukkaa aluksi ja jotenkin päädyin 14 silmukkaan per puikko. Ala-asteella se oli 12 silmukkaa.
Onpa tylsää kun mulla on 3 projektia kesken ja ne on kaikki kutomista.
Aloitin eilen kotisivun (kännissä) liittyen mun wicca initiaatioon. kumma että varjojenkirja.com domaini on vapaana :o
No jees. Jos katsoisi Tohtori Who:ta ja ja. Olen kyllä katsonut vikan jakson ja vähän viimeisintä uutta tohtoria telkusta. Kohta musta tulee whovian, niin kuin muista faneista.

mutta ei sen enempää ;)

30.8.14

keskittymisen mestari vai onko minkään

 Ostin tänään puikot ja lankaa jos 3nneksi työksi ottaisin lapaset x-D

Kudoin ja katsoin dr. whota netflixistä. Äitikin saa kohta jo kaulaliinansa. Odottaa maksua

Auttaa kieliopinnoissta jos tuntee kulttuuria = täytyy opiskella Englannin historiaa (y)

kumarrus ja exit

Kaikkea terveellistä ostettu kaupasta. Viikunoita, taateleita, salaattia kurkkua ja tomaattia ja halloumia ja smoothie aineksia... eli nyt ei nähdä nälkää, huomenna? muutaman päivän päästä? ensi viikolla?

Sitä lie koskaan varma, koska se nälkä iskee.
Kävin katsomassa What If. Kukaan ei tajua jos väitän valehtelijoiksi niitä mutta ne jutut saattoi olla hieman outoja esim. jos syö kakkaansa kahteen kertaan niin kuolee, ja tulitikkuaskeihin bilevieraiden naispuolisten häpykarvojen keräilyä ja se niiden hääkakku tehty tyyliin Elviksen herkkua täytetty ranskanleipä hillolla, maapähkinävoilla ja pekonilla jnejne mutta ne jutut oli siis mun mielestä ihan käärme materiaalia kiinalaiselta kun ne valehtelee koko ajan ja keksii vain villimpiä juttuja ja nehän tulee hyvin toimeen kukkojen kanssa koska ne tykkää rehellisyydestä mutta ne on silti varsin tarkkoja tuosta, ahem kunniastaan ja maineestaan jne. Ja käärmeet myös tykkää kun ihmiset velloo omassa paskassaan, koska ne rakastaa auttaa ja vihaa toisten kärsimystä jne

ää. no niin sain sen ulos. Siis toki, ihmiset jotka puhuu ideoista, on neroja, eikä ne jotka puhuu ihmisistä tai asioista

hm hmhmhmhhmhmm. join vahingossa omenasiiderin kun piti olla light päärynä.. no siis mikä lie vahva viini. ja kaljan olen juonut ja nyt tulee tekstiä todella nopeasti. Mun pitäisi kirjoittaa kirjaa :-/

Kävin suihkussa koska unohdin laittaa koko päiväksi dödön ja haisin ehkä en tiedä en mä usein haise tai jotain mutta sitten laitoin koneellisen pyykkiäkin pyörimään

Niin miksi ihmiset haluaa elää jonkun toisten henkilöiden kautta eikä esim. pelottaisi se omakin elämä elää jneööööm... kröhöm???
Miksi pelkokin tuli yhtälöön mukaan mutta tosiasia on että se joka kirjoja lukee, se elää tuhat elämää??? tai ainakin niin näin lukijat väittäisi... kirjojen lukijat äxdeeee

oon pinnottunut. siis silleen kauhean jännittynyt nytte. en silleen verrastanut omaan elämään koko leffaa millään lailla, menin vaan mukana ja en miettinyt mitään. tai siis jos nyt mulla ketään on mitä silleen miettiä kun, romanttisesti jos ajattelee, niin se on se ja se turha sitten, niin ku omalta kohdalta jos kerran meni niin helposti tämä mun suhdejuttu ....se päähenkilö oli silleen, että se toinen päähenkilöistä ei ollut koskaan jättänyt ketään ja sitten se mieshlö oli jättänyt kaikki

hoh. Kauhea kiire pitäisi olla. Toisin mitä yleensä tämä kirjoitus ei mene ihan näin, jokin on vain auki tässä ja räpellän ajatuksia ja lopulta loppu on irtonainen ja noin pois päin

Hyvä sanoa se. Ei kai tässä muuta kun en eilen kirjoittanut varmaan mitään. Silloin tällöin mietin olisiko helpompi poistaa tää. Kaverikin sanoi, että mulla on netissä varmaan paljon.... mitä sanaa tuo käyttikään... tietoja kaiketi  . . . ..

datumia. rektumista. no jos kerran olen läpipaska niin kaikkihan tulee peräsuolesta ja silleeti viissii

kiitos anonyymi nyt tiedän tämänkin taaaaaaaaaaaaaaa....s

infiniitti määrä mahdollisuuksia ja joku poimi tänkin luettavakseen. joka sekunti varmaan miljardi ihmistä painaa välilyönti nappulaa, kun mä edes kirjoitan tätä
kerroin senkin. Mietin sitä usein kun painan välinappulaa .

tai jätän välittämättä jostain välilyönnin lyönnistä. intergalaktista pahoinpitelyä suomenkieli.
karhunkieli. se on yhden mun äidinkielen tietokirja


hei jee mun iphoneen tuli virta se piippasi ja nyt voisi taas jatkaa instagramittelua
se on niin kuin... joku mun uusi juttu. kaikki tylsyys menee sinne
tylsyyden hetkiä lie usein ja niitä on useita.
mutta kaikki aikanaan ja kaikki samaan aikaan.
miten voi näppäilystä tulla pikkusormi kipeeksi?? mähän teen näppäimistöllä tän. mun nokialaisessa tuli joskus peukalo kipeäksi. niitä aikoja... kun nokia ei ollut paska, huoh.

Seuraavaksi puutuu jalkapohjat ja kyynärpää eli ei se nyt siltä vaikuttaisi että mä useinkaan paljoa kirjoittelisin tai muuta.
tämän päivän salaliittoteorioita löytyi kyllä ig:stä mutta unohdin niistä jo useemmat hmm. ihan päättömiä. papinkin tarvisi hyväksyä "jos Jumala olisi vain metafora maailmankaikkeudelle, ja meidät olisi luotu sen kuvaksi" höpönpööppönlöpön nöpön.
sydän pomppii yhtä ja sataa. jos vaiks rauhottuu parvekkeelle tääl kotsas nytku oon

(ja tupakalle vaikka huomattavasti voin paremmin päivinä jolloin en polta.)
Kaunis päivä osuu kyllä niille päiville, kun en.
ouhkidouhki oolraity. täytä lause: Kajsa loves ____________

28.8.14

näytän muka hyvältä ja laihtuneelta ja se on isän mielestä poikaystävän ansiota

voihan viulunkellot. netti pätkii niin maan stanasti. Koittaa nyt sitten katsoa tohtoria.
Sain tänään kuulla, että mulla on känsä ja, että mahdollista saada hikirauhastulehdus.
Muistelin opiskelua erinäisissä kouluissa. 3n kertotaulun oppimatta jäämistä, 2n numeron keskiarvon tippumista kun muutin Pohjanmaalle, ja no, en kertonut siitä esseestä uskonnon tunnille noituudesta josta sain 0p, ja ope kirjoitti mikä tämä on, ja mä sanoin "Lehmä!" ja rypistin paperin...
ei mitään uutta tullut varsinaisesti sillä oppitunnilla.

Isä ja äitipuoli kävi. Mitäpäs muuta. Herätty kuudelta 5tunnin yöunilla ja kudottu 2 oikein 2 nurin aamupäivä.
Miksei löydy nyt ykkösiä tästä kirjoituksesta tarpeeksi, höm
Yhdet kpl aivoja minulla ainakin on, ei mitään puoliskoja tai osasta.

No niin jos mä nyt vaikka julkaisen tän niin tulee virhe ja koko teksti lentää bittiavaruuteen (y)
kummitäti ansku oli käynyt tänään tampereella
Nälkä kalvaa ihan sairaasti olen syönyt tänään vain... vähäkalorisen keiton, bilar pollyja ja pirkka kolmiovoileivän... taidan mums mums syödä vielä levyn vaaleaa maitosuklaata. tänään kuitenkin huhkinut joka paikkaa ja muutenkin erinäistä juttelua maailmalla ties keiden kanssa omista asioistani, joten eiköhän senkin instrumentin soittaminen kaloreita polta....


en tarvisi nyt mitään aikalordia, kun rahalordi olisi kiva :PPPP

Mua huvittaisi vain istua kotona kutomassa ja katsomassa dr who:ta netflixistä x--((

mutta kouluun pitäis lähteä. Rasittava ajatus. Kenties otan sen taksin kotiin ô_Ô (kyllä tänne alle 20e pääsee)
Teen tuossa vähäkalorista kanakeittoa, kun en ole syönyt tänään juuri mitään kuin vähän eilisen mutakakun rippeitä (vaikka heräsin 4t sitten)

Ei sillä että tekisi mieli, ehdi vain syödä.
Olen nyt tehnyt vasta jotain vähän reilun metrin kaulaliinaa. 80cm tuota toista ja toista 20cm suunnilleen.
Kaverille ja ä:lle.
Seuraavaksi tilauksessa on lila kultsille ja veljelle hopea-ruskea. Tarvii varmistaa toi väri vielä kunhan alan tekemään.

Ihan ok, kanakeittoa, vaikka joskus tätä ei pysty syömään ollenkaan, liekö päänvälissä vika.
Olen juonut kahviakin tavallista enemmän näin kotona. Pepsi maxia en juuri yhtään. Oikeastaan mihinkään ei ole mennyt rahaa, paitsi mitä olen tilannut netistä parsinneuloja viimeksi.

Jiihuu, kuumaa keittoa ja muut tässä jonossa. Voisi alkaa juoda enemmän teetäkin ja mitä kaikkea. Käyttää hunajan loppuun (stevian sijasta).
Ostin maitoa kun piti juoda se murojen seassa, mutta sekin meni aika äkkiä kun ei janoon ollut muuta? En edes juo maitoa?
Mutta nyt täytyy miettiä mistä saa maanantaiksi tilille katetta, että saa maksuun yhden satasen... torstaina tuleekin sitten asuntotuet ym. Miten mahtaa riittää rahat minulla. keeh hehe
Periaatteessa kaveri on velkaa vielä 150e ja poikaystävä osti mun tulostimen 50e. Että kyllä mun pitäisi vielä toi yksi juttu saada maksetuksi tässä kuussa...
huh.

Siksi mä kutoisin, kun nää on niin epävarmoja mun raha-asiat  ym ja se rauhoittaa kait.

Heräämisen rajamailta tajunta palautuu hereilläolevaksi

Mulla oli yöllä korsetti päällä jotain 4-5 tuntia. Alaselän kipu siirtyi kahvoihin. Luulisi, että korsetti antaisi ryhtiä.
En ole laihtunut grammaakaan. Tein mutakakkua illalla.
Mulla soi jostain syystä päässä what does the fox say. Se taisi herättää.
Muutenkin mulla oli yön korvikset päässä. Miksihän mä nyt jaksan kipua "kauneuden nimissä".
En tajua mikä siinä mun eilisillan lookissa oli mummomaista.. mutta en jää miettimään sitä.
Ja rajasin kyllä huulet, mutta ei mulla ole ollut mitään violettia, joten rajasin.. no rajasin millä rajasin.
Aina sitä jaksetaan johonkin pieneen puuttua.

Mitäs tänään, koulua. Sain heti haukut, että miksi mä suhtaudun siihen niin. Pilipali höpönlöpön juttua, jonka alunalkaen ei pitänyt olla edes niin suunniteltua, mutta niillä on täysin tarkat systeemit.
Mistä lähtien mä löydän minkään avulla, mitä mä tekisin tässä yhteiskunnassa. Tarpeeksi vaikeuksia nettimaailmassakin. Tulee sen verran arvoton olo noista ilkkuvista kommenteista, joita on joka päivä... en tiedä meniskö ne jonnekin muualle olemaan minulle vihaisia jos ei mulla olisi mahdollisuus kommentoida..hmm

Tässä on kuitenkin 6t ennen kuin koulu alkaa tältä päivältä. ja meikä on nukkunut kyllä. Kuin olisi tullut lomalta jo pois, mutta ei ihan vielä melkein. Tai ainakaan nukkuminen ei ole ollut se pääasiallinen endorfiinien lähde, tässä viimeisen illan aikana

Ja sitten ettei kenenkään tarvitse tulkita mun unia, minä säilön ne satunnaiset sähköpurkaukset tiukasti unholan purkkiin, ja otan vaikka minkä tahansa jumputuksen tai rimpautuksen päähäni sointuvaksi turhaksi päällimmäiseksi ajatukseksi, etteivät lennä niin kovin ajatukseni taas... ja säilyn tämän maailman pienessä pyörityksessä, joka ylipäätään kaikella meitä tyhmentää

Jaa miksikö minä niin paljon yleistän. Minäkö yleistän? Kai sitä saa uskoa lukemaani tietoa nykyisestä tieteen huipulla popsahtelevista artikkeleista ynnä muuta joita facebookistakin nappailen, ja aivojeni tietolokeroihin sujautan sopiviin rakoihin. En ihmisiä lokeroi toivottavasti, mutta jos jokin tutkimus sopii, niin sitten se sopii, vaikka olisi diagnoosini (joka on täyttä puppua) kunhan se on tieteellisesti tutkittu (psykologiahan ei ole tiede).

Niinpä hei taas tiedon kulkuväylä. Blogini olkoon yksinkertainen, vähän kuin minun unentulkintani.

27.8.14

Mun tyyli alkoi vauvasta jo, eli nyt äkkiä kutomaan jotakin pinkkiä kokoasua

Hyvin pukeutuvat on kuulema kiintoisampia. Mikä edes on hyvin, siis samalla lailla kuten kaikki muutkin omassa ns. kaveripiirissä, jossa kaikki kopioi jos joku löytää jonkun mielestään muodikkaan jutun? Pateettista.

Mulla on nykyään kolmet housut: 1)mustat samettihousut 2) toodella löysät tippuvat reikäiset farkut jos ei olisi vyötä 3) verkkarit.

Kesällä mulla oli vähintään viidet eri shortsit kyl. Ja mun vaatteet on briteistä plus mallistosta tai sitten jotain perus anttilan kamaa x-D
Ei mitään hajua miten hyvin pukeutuvat sitten pukeutuu. On mulla aina merkkilaukku ja olen ihan siisti (en haise tai muuta vastaavaa) mulla on rannekello ja ei pitäisi kyllä olla hirveästi juurikasvuakaan yms. Jalan koko on 41.

Katselen dokumenttia facebookista/Mark Zuckerbergista. Tämä on jokin brittidokkari. Toisaalta olen katsellut Dr.Who:ta netflixistä.
Mulla on ihan hyvä fiilis koko illan. Mulla on hieno näköala, ja mulla on sisäilma päivä... eli en ole käynyt ulkona ja olen ollut ostamatta tupakkaakin.
Voisi kuvailla siten, että tiedän että kaikki on yhä samoin, mutta silti mikään ei tule ikinä olemaan ennallaan.
:) hih. Et ole lasimestarin tytär, sanoi isä kun tytär oli tv:n edessä.
mutta niin. Ehkä olen jotakin työväenluokkaa... äiti oli yksin mun kanssa.

Mutta pitäisi tulla muutamat vaatteet nyt lisää syksyksi. Jee...

mutta niin se on vähän sitten joo

Kuuntelin Infernon loppuun. Olen silittänyt melko paljon, ja raivasin mun pöydän -ja otin siitä pois repaleisen pöytäliinan.

Eli melko hyvin olen saanut jotain aikaan. Mun pitäisi käydä Matkahuollossa ennen viikonloppua hakemassa paketti.
Vittu kun tyhmä on pakko olla ja tilata jotain punanaamiosta halloween kamaa x-C
Ja sitten kirjoja on taas postissa ollut jonkin aikaa mutta ne on aikaa hakea vielä ensi viikollakin.
Aika vähän murheita sinällään mulla on. mutta matkahuollosta pitäisi varmaan tulla taksilla takaisin kotiin jos se paketti olisi iso jne

Siirtänyt kukatkin jo sisälle. hmm, en tiedä mitä mun pitäisi kirjoittaa. Ainahan se on tyhjä taulu edessä tabula rasa,mutta ehkä sittenkään ei. Joskus päivän mittaan aikoinaan ainakin suunnittelin mun tekstin valmiiksi. Enkä aina muistanut toki kaikkea kuin ehkä tiettyjä mielleyhtymiä nii kai siitä sitten tuli hajanaista emt

Onkohan mulla varaa sitten synttäreihin panostaa. Niihin on kuukausi nyt vielä. Että aikaa oisi miettiä miten saan naposteltavat ja juomat. Kehittää keitä sinne tulee ja paljon kämppään mahtuisi
Ja mistä saisin hamsterin. Ja onko sen pakko olla musta uros tjsp valkolaikkuinen leuan alta kuin edesmennyt :D eli millaisen palleron mä ottaisin

Paino oli aamulla 111,4 kiloa. Kun muutin tänne huhtikuussa 2012, niin painoin 104 kg
Toivottavasti nyt kuitenkin se risperidoni poisuisi puolen vuoden kuluessa. sormet ristiin.
Mistähän sitä taas voisi karsia. Otin tuon mun appsin pois kun siinä oli kuukausimaksu, niin ettei sitä kitujainen sovellusta varmaan piakkoin enää oo. 8 ihmistä sen ladannut oli kait.

Pikkuisen nyt vielä jos keksisi tähän jotakin venyttämällä mielikuvitusta. Trendi kuulemma lääkkeissä olisi muutes alaspäin, eli en näe miten se on mahdollista muka, jos kerran toleranssit nousee aina lääkkeitä käyttäessä ,mutta enivei
Mun endorfiinit tulee unesta, dopamiinit ja oksitosiinit seksistä ja vaikka ne ei nyt kierräkään normaalia kietoa aivoissa vaan ulostautuu jokin noista mielihyvähormoneista, niin niin... onko se nyt sitten elämänlaatuun vaikuttava seikka häh. Kun ei moni edes tajua miten elämän voi pilata ensin joko äiti tai paikkakunnalta toiselle muuttaminen ja sitten joku helvetin sairaalajakso, jossa ne väittää että koet jotain merkityselämyksiä bändin lyriikasta, vaikka koitat vain selittää miten sairaan huono se bändi on. Tai sitten tollaset haterit jotka joka päivä vihaisia kommenttia pistää tänne ihan kuin minä olisin henkilökohtaisesti pilannut, niiden, elämän?!

EI mun tarvi miettiä noita kommentteja, kun ne ei joko osaa kirjoittaa tai sitten mitä lie kaunoja niillä onkaaan mua kohtaan, niin ei pysty omalla nimellä päin kasvoja mitään laittaa.
Mä olen ainakin sanonut kaiken aina päin näköä. Ja toki mut on sitten bannattu ja muutenkin estetty ja poistettu joka puolelta, mutta miettikää vähän systematiikkaa. Kuka teki mitä ensin ja miten se jatkumo jatkuu sitten ja millä on väliä...... jos on lukenut Olemisen sietämätön keveys, niin tietää että lopulta kaikki on paskaa. En nyt muista sitä nimitystä sille. Olisiko Mean Girleissäkin mainittu. kitsch?
Anywhoo. Artistit lainaa toisilta artisteilta ja jos minä siihen jotain voin vaikuttaa, niin haistakaa paska! Esimerkkejä riittää miljoona koska mitään uutta musiikkia ei olla keksitty satoihin vuosiin. Se on oma asiansa jos ei pysty eikä osaa laulaa ja sitten on pakko jonkun radio kanavan soittaa aina sellaista paskoimmista paskointa musiikkia mitä saa mut raivon valtaan jos yksi vaan mölyää siellä mölyapinat taustalla ja se aiheuttaa painajaisia ja selkäpiitä karmivia vihan tuntemuksia niin ok.
Ne ei ansaitisi olla olemassa. Vaikka ilmaan mitään syytä väittivät aluksi että mä olen skitsofreeninen, vaikka itse ovat täysin pipipäitä väittäessään minua sellaiseksi, jonka mukana tulee, niin paljon muutakin!!!

yök. En halua taas aloittaa tätä bändiasiaa, mutta lääkäri otti sen puheeksi. En mä muista että mä olisin lyriikoista mitään kokenut vaan ylipäätään se kokemus niiden musiikista oli niin kauhea, etten pystynyt kuuntelemaan radio novaa jne kun olin käsityökeskuksella "töissä" (hss. hsss...)
Niin en tosiaan muka ollut töissä! Ei ollut totta edes, että uin, kävin salilla ja kävelin ylöjärvi-tampere (puolimaratoneja, 100 radallista viikossa, aamuyöstä heti salille...)
niin, että kaiken järjen mukaan olin vain ollut huoneessani ja netissä kerryttämässä psykoaktiivista aktivismiani sitä bändiä vastaan...
pelasin kyllä läpeensä pet societyä ("mitä järkeä näissä on", sanoi tiia öhman blogissaan) ja katsoin läpi yöt Huippumalli  haussa, kun sitä youtubeen ladattiin... nykyään ne vasta Suomen telkkarissa on.

Niin, ensimmäisenä minua haukkui hulluksi joko vaarini, tai mummuni että kuulen ääniä, tai sitten tiia öhman (?) jonka olen blokannut, kuka ties laittaa inhottavia viestejä tänne, en tiedä... ainakin muistan että hän suositteli perseensä myymistä joskus, ja että jalat vispasi pöydän alla, ja sen enempää sen blogia en ole lukenut. unikissa. onneksi toisaalta hankkivat minulle elinikäisen kiellon irc-galleriaan. sielläkin oli pelkkää kiusaamista.
irc-kanavalla silloin ircissä oli hirveä kiusaaminen mua kohtaan samoin kuin tuolla galtsussa. vanha virsi, että tapa ittesi, ootko vammainen ,jne. Psykologikin väitti että kuvani oli "synkkiä"
olisiko johtunut suomen säästä tai kamerasta. vitut mistään suomesta. haluan pois täältä.

Mutta en voi päästä kuin max. pariksi viikoksi pois, koska injektio se vain rullaa päivämäärä ja sitten minun on oltava pistettävänä.
Tuli mieleen kun joskus on ampiaiset pistänyt mutta en nyt osaa verrata kipua noista kahden väliltä.
Verisempää on kuitenkin ja ihmisen teettämää noi piikit. depotsuspensio.
yhh.
kovaa kamaa.. Niin etten vain ajattelisi että mitään bändiä olisi olemassakaan, mihin olen aina pyrkinyt lopulta. Kumma juttu kun miettii kun näin ekan kerran Summerissa sen laulajan ja vihasin sitä heti ja koitin tappaa itseni korjauslakalla x-D
Mutta ois siihen voinut vaikuttaa tämä paikkakunnalta toiselle muuttaminenkin. että miks varte. Justhan mulla oli Turussa luokkakokous vuosia sitten jo.
Ja vieläkin näen unissa Rikuja ja Joonaksia sun muita 4lt luokalta. Teemuja ja hmm... no, eka ihastus oli ehkä joku Matti tai Juha mutta mitä sen on väliä x----D

En kuitenkaan kenellekään lämmennyt 21 vuoteen ennen kuin randomeille tyypeille. Sainhan sitä rakkauskirjettä ja viheltelyä perään sun muuta, mutta mulla ei oikein toi pariutumisvietti ole ollut voimissaan.
njo-oh. Tuntuu siltä, että kirjoitin itseni jo sokeaksi ja pään tyhjäksi.
Annoin kirjainten viedä... kuollut kala menee virran mukana ja sitä rataa.
En mä kirjoita tätä suosituille tyypeille. On mullakin ollut 300mk kengät ja joku merkkireppu tai muuta... mutta ei musta tunnu, että jossain perähikiässä on  sun vaatteilla väliä jos aiot olla suosittu o_O
nimim kolitsihousu

26.8.14

Ei näistä epäselvistä oireista parane...

Mikä minua estäisi menemästä työkkäriin ja aloittaa töiden tekeminen. Tällaista kysyi lääkäri. Ensin musta tehdään tallainen pallero ja sitten vedettäisi matto alta. No ei ne niin voi tehdä. Huonoa tekee, koska ne voisi tehdä mulle mitä vaan. Viimeksi kun oli sairaalajakso, ne vei multa kaikki säästöt (tonnin). Sekin muistui mieleen.
Lääkkeet vaihtuu sillä tavalla, että puoli vuotta kokeillaan kahta injektiota samaan aikaan ja sitten toinen jäisi pois. Samalla kun yksi suun kautta otettava lääke siis siirtyisi kerran kuussa otettavaksi injektuuniksi
Se oisi kyllä hyvä, ettei aina oisi nälkä heti kun on syönyt ja syö liikaa. Kun ruokahaluani on nostanut toi injektio (tod.näk.)
Mutta mulla on kamala olo muutenkin just nyt kun päätä särkee ja maha tuntui olevan ylösalaisin bussissa.
En oikein tiedä mikä auttaisi. Otin pari panadol novumia päänsäärkyyn aamulla.

Nooh, leikitään että mulla on krapula eli katson pokemonia nyt ainakin x-C Vai mitä mä oikein tarkoitinkaan. Ei krapulakaan tunnu näin ilkeältä.

24.8.14

Kuka lie

Hyvä valo oli tuossa ennen kuin aurinko pilkisti. kuvani siis ottaa
Katson nyt pokemonia

peruutin kuukaudenkirjan. Kohta voisi tehdä normi sunnuntai juttuja (mitähän nekin on?)

Mun varvasta alkoi kirveltää eilen, missä mulla oli jalkasilsaa. Toivottavasti ei tuu uudestaan, tai sitten se on vain muu iho-ongelma

Ei tässä sitten muuta ole ilmaantunut vielä. Kävijöitä ei oo ja kommentteja en julkaise, kun ei niissä mitään järkevää ole. Kateellisten löpinät.
ps.
Olisi kiva löytää jotain kivaa sisältöä tänne ^^

23.8.14

Ollako vai eikö Shakespeare

Monta pientä asiaa maailmassa Kajsaa askarruttaa?

Miten tässä oikein saa nukuttua?

Kindermunista meidän sormukset ei oo.
Vaikka kinderiä ostinkin. Tunnettu ollaan kauemmin kuin vuosi.

Joku ig:ssä väittää mahtuvansa mun fanien ykkösjoukkoon.. Tai ketkä lie
Ja kasvit pitäisi parvekkeelta ottaa sisälle.

Universumi koittaa viestiä munkaa mutten osaa kerätä elämyksistä merkityksiä tjsp
Vaikka kuka sitä...
Mulla on tiistaina erityis päänsörkkijä ja maanantaina esityksenvalmistelua asunnottomille Bratislavassa (vaikka tuskin menen mukaan näyttelemään). 

Lopeta blogin pito, jos et keksi, niin siihen... Sanoi toi vieressä oleva.
En mä nyt voi lopettaa enää mitään. Poistin toki edellisen blogin joskus mutta se nyt oli se tilanne. Vaikka joka päivä tulee törkeää kommenttia niin ei se niitä tee oikeassa oleviksi. Nimettömiksi ja kaikentuomitseviksi. 
Just sellaisiksi mitä ilkeitä paskoja suomalaiset on. Ei oo toivoa nuorilla edelleenkään. Ne on pilattu.
Ja mun elämä on pilattu. Otan sen mitä saan.
Nykyään edes.

Just ja just pärjää

Shoppailu tekee hyvää. Tilasin mustat suorat housut, nahkaa imitoivat mustat legginssit, tylypahka t-paidan, ja jotain muuta. Asokselta ja new lookista...

Saan mun tulostimesta 50€ ensi viikolla.

Nii... Ja timanttisilta käytiin varaa sormukset.. Kihlasormukset..
Parin viikon päästä ne voi hakea vähän rikkaampana, kun tuo lähtee tienaamaan.
300€/2kpl à 190€ aika hyvä tarjous...

En jaksa odottaa kultaa. Sormeeni siis. Eikä me kaiverruksista huomattu mitään paitsi kun ei päivämääriäkään ole.
Mutta ei kai sen jännittävämpää mun elämässä oo?

Sallittakoon se minulle

Muokkasin vähän poikaystävän lookkia
Citymarketista sai Les Miserables elokuvan, kun osti pari pakettia kinder pakettia

Täällä sitä sitten taas.


22.8.14

Ihan kuin voisi kiinnostaa

Menneisyys on historiaa ja tulevaisuus on mysteerio-orange is the new black

Kävin eilen kaverin luona, kun se oli saanut vapaata tämän päivän.. voisi aikaisemmin mennä leffaa katsomaan ja sitten tulee hakemaan mut poikaystävä.. eihän mun pakko ole ja kaikki leffatkin on nähty.
Ensi viikon kuluessa pitäisi käyttää yksi leffalippu. What if voisi kiinnostaa.

Katsoin tuon vankilasarjan läpi ja aloin katsoa pokemonia mutta loppui virta tabletista ja minultakin oikeastaan.
Paino on helvetistä, en millään pääse 105 kiloon kuun loppuun mennessä.
Ihme juttu kun en enempää lihonut vaikka vedin sushit ja mäkkäriateriat sun muut flapjackit ja kermatoffeet eilen illalla, sekä pullon vahvaa siideriä ja kaljan.

Tähän tämä kirjoittaminen sitten jäikin pitkäksi toviksi. Toki, mun tarvisi käydä ostaa lääkkeitä ja tuota muuta sellaista jokapäiväistä. Tämän blogin idea oli vähän olla "jokapäiväistä jorinaa".

Mitähän sitä duunaisi.
Tein eilen tosiaan helmikorun siellä takkissa.

Pitäisi ehkä laittaa motivaatiomusa soimaan ja tehdä muutama kierros kuntopyörällä, että lähtisi käyntiin tämä päivä. Ei mun muuta tarvisi, mutta laittaa kamat kasaan viikonlopuksi, jos menen Kangasalle.

Kylläpä tämä tästä taas.

20.8.14

...vai kuis se silleen meni

Avasin mun pankkiin säästötilin. Oujeaa. Siihen tulee sitten varmaankin seuraaviin isompiin hankintoihin rahaa, eli toisin sanoen reissuun kaverin polttareihin+häihin. Joskus ensi vuonna kaiketi olisi tämmöinen.

Voi nyt piip, kun söin taas mun sormesta palan... siinä on jokin.. syylä tai muu kasvanut entisen luomen päälle, jonka halkaisin joskus, eli kukaan ei kyllä usko, että minulla olisi sormessa luomea ollutkaan. Siihen kasvaa aina sellaisen pienen ruskean täplän ympärille suojakerros joka muistuttaa syylää?

Enihveis... mulle tullut postia kivaa noi laihdutusteet, pari kirjaa sun muuta ponnaria. En ole kutonut nyt, kun olen katsonut netflixistä naisvankilasarjaa, mutta kohta sekin on taas katsottu loppuun. Katsoin sitä mun tabletilta jopa. Mikälie halpis, en ole edes suojamuoveja ottanut irti.

Laitoin säästötilille nyt eka 30e. Että ei mitään suuria summia. Sen verran mitä olen säästänyt tai myynyt jotain kännykän tms. Voisi vähän miettiä mistä se rahaa alkaa tulla takaisinpäin, kun sitä on maailmalle heittänyt ja muiden huomaan joutunut.

Niin, imuroin ja pessyt pyykkiä ja astioita, mutta täällä on silti vähän epäsiistiä. Omenat kun heittää pöydälle pussissaan, niin seuraavan kerran siivotessa ne on siellä ihan kurpsahtaneina. Ei sillä että ruokia kohtelisin kaltoin.

Mulle tuli Costume lahjalehti, mutta en ole vilkaissutkaan sitä vielä. Miten kaikki ehtii niin monia asioita tehdä, en tiedä. Välillä pelaan fb-pelejä ja välillä kaupassa käyn ja tupakalla jne. Nukuin johonkin liian pitkään, vaikka päätä särki liiasta nukkumisesta jo... olisin voinut hakea ruoka-avustusta (tämä oli vika kerta mun "kortissa" tänään,mutta en mennyt sinne... päätänihän särki ja ulkona satoi ja nukkua teki mieleni)

Mutta EU:n ruoka-apu ja mitä muuta siellä onkaan... mulla on aika hyvin niitä varastossa vieläkin makaroonia sun muuta jauhoja ja pussi karmeaa valmispastaa. Toki olisin halunnut kananmunia ja maitojauhetta, mutta ei sitten viitsinyt/jaksanut/kehdannut niin eipä sitten! Onhan siitä apua toki ollut jnejne

En mä nyt oikein tiedä miten mä mahduttaisin hamsterinkin vielä tähän elämään. Ehkä joku voisi käydä sitä katsomassa täällä, jos mun täytyy matkustaa? Sekin vie rahaa sitten taas, ja ruoat ja purut sun muut.
Ehkä mä mietin vielä.
Vedin tuossa yhden redbullin, että jaksaisi vielä iltaan saakka.
Mitä sitä turhaan säästää pankkipossuun, kun on keksitty kaikki epossut sun muut...
no jaa. Täytyy vielä miettiä onko mulla varaa joka ostoksesta laittaa euro säästöön. Kaadan muutaman tuopin jotakin ja kappas. Säästöön ne rahat menee.

Okei, tämä on melko tylsää keskustelua, kun mulla ei ole tarvetta haukkua itseäni koko ajan. Syyttää itseäni lihavuudesta tai haukkua lehmäksi tai muuta... kuten anonyypiöt noi.
Toki mä haluan ratkaista mun ongelmia. Kirjoitus auttaa siihenkin? vilkaisin vasemmalle ja mun chia siemen pussi näyttää mulle camel toe:taan. /random
Eiköhän se kohta oisi pulkkarissa tää päivä, kun oikein jaksaa odottaa.

19.8.14

perseruukki

 Vähän niin kuin ororo x-meneistä... en kyllä pysty säätä hallitsemaan ja salamoita kutsumaan

Taidan mennä nukkumaan. Sen verran väsy...
Tänään menin vielä kaupungille toimittamaan ja ja...

jalkakylpy voisi tehdä gutaa.
Mitäpä sitä pitkittämään, kun nukkumaan on mieli.


Miten nopeasti sä lisäännyt?

Kävin ehkäisyneuvolassa ja mun ehkäisyteho on ok. Ne ei epävirallisesti saisi mulle kirjoittaa noita pillereitä, mutta en halua kierukkaa.
Virallisesti asia on siis kunnossa.
Otin bussin Taysille kun en jaksanut odottaa puolta tuntia Keskustorille menevää eli tässä menee tunti tai yli ennen kuin olen kotona. Eli ei siis koulua tänään.
Postissa oisi mulle kaikenlaista. En sinnekään siis tänään ehdi. Musta tuntuu että postimies ei soita enää ovikelloa jos ei mahdu luukusta. Olen kyllä ollut kotona eli kuuroksi joko olen tullut tai en huomaa enää koko kelloa tai kolmas vaihtoehto. 

Jostain jalkaan tulevasta köntistä se puhui mikä saattaa tulla jokin veritulppa ? En muista enää sitä termiä. Mutta kuulemma aikaa vielä miettiä ennenkuin tulen kolmekymppiseksi. 
Ei tekisi mieli vierasesinettä tuonne...

Kauankohan tässä mahtaa mennä. Mulla on matkapahoinvointia...

18.8.14

Hamsu II

Hamsteri.

Kyllä.
Päätin sen nyt.

En kerro mitä tilasin. Ja kuinka kauan joudun maksamaan...
mutta ehkäpä jossain vaiheessa eläväkin.

read the fine print

Ignoretan kommentit ja kerron miten paskaa toi takkin voimakoulu on. Ne haluaa ettei me syrjäydytä eli että me edes kokeillaan sosiaalisia medioita.
wtf!
Pakkofacebookkia. Aika kallis twitter seuraajien keruu kaupungilta, jos ne haluaa twitter seuraajia mielenterveyspotilaista /kunhan mietin

Mutta siis... no me saatiin kansiot täynnä sontaa ja siihen liittyvä opus vapaasti käännetty brittien terveydenhuollon NHS oppaasta kuntoutusohjelmassa joita siellä maassa on pidetty. miettikää nyt liikennevaloja omille oireillenne, että miten maaniselta minusta tänään tuntuu tai että no, tänään olen vähän syrjäänvetäytynyt eli olen vihreällä...

hyi nyt vitt*
Mä en jaksa jos on pelkkää luentoa luennon perään jostain psykoottisista luonnevioista mistä lie psykooseista häiriöistä tai tehdään jotakin helmistä "kädentaitoa" ja potkitaan renkaita ja muuta shiiit.. eikun bullshiittiä
Mutta mä en nyt jaksa.
Voisi sitä pari kertaa viikossa kenties mennä, jos se vaan 4kk on. Niin tarkkaan sunnitellut ja mulle ne kertoi ettei ne itsekään tiedä! kusetusta
Ja ne tahtoo vain meidän löytävän takkista jotain kun kaikissa niiden kursseissa lukee että vain sellaisille, joilla on mahdollisuus työllistyä tms peetä

joo, nyt ei jaksa miettiä voimiintumista. Kaikki on mulla hyvin ja mitään ei tarvi. Nii vidju

kappas kätevää

Future Learn:in kurssilla tänä aamuna. Sain 80% oikein jo yhdestä testistä, mikä liittyi opiskelutaitoihin.
Se on vain siis tällainen nettikurssi. Miten pärjätä englanninkielisessä yliopistossa, tai muuta.

Menossa tuonne sateeseen kouluun kahdeksitoista. En muista milloin se muka alkaisi, mutta menen sitten mitä olen merkannut kalenteriin, niin silloin.

Mulla on kiva laventelintuoksuinen vessanpöntön raikastin! Laitoin eilen luumunväristä sävytettä hiuksiin, mutta eipä se juuri näy.
Aamupalaksi vedin jogurtin, mutta kai sitä olisi muullakin jaksettava.
Lastentarhan opettajalta näytän kuulemma mun laseissa ja mulla on pehmeä iho ja tuoksun hyvältä. Se tunnusti rakastuneensakin minuun, että mitä sitten, tämä mun poikaystävä. Vertailin eilen mun lontoon tyyppiä ja sitä ennen nukkumaanmenoa. Näin unta jostain koulusta varmaan taas.
Aika paljon ilmeisesti puhun unissani, kun olin sanonut jotain että tämä tulee sattumaan, kun unissani tipuin katolta.

Juu-u. 6 kommenttia hyväksymättä. Kaikki ne liittyy jotenkin mun kaulaan tai sen puutteeseen. Olen kyllä sellaisten kommenttien ulottumattomissa ja yläpuolella.
Mitähän sitä... jänniä kulkijoita varmaankin tuolla pihalla. Voisi katsoa mallia, miten ne pukeutuu. Mulla on edelleen mekkoa ja hametta sun muuta, kun en löydä oikein housujani mistään. Voisi toki farkut laittaa, mutta onko sekään sitten niin.
Kyllä vain. Ei keksi mitään luovaa kirjoitusta. Ei kukaan käskenyt paloitella aihetta. Ei omaa elämää oikein voi googlettaa... lähteet kun ei ole niin luotettavia jne. hih. Lopuksi voisin sanoa, että pilvilinna purkautuu, niin sieltä saa taas vettä janoinen kuori maapallon alusta kasvillisuudelle, joka ylläpitää otsonikerrokset sun muut, ettei maa kärtsähdä auringonsäteisiin sun muihin säteilyyn :p:p

17.8.14

"Mitä muuta" isä kysyi tuhannen kertaa ja sai tunnustuksen poikaystävästä

Tonttukin palaa taas parvekkeella. Eli.. Pimeät yöt on alkaneet. 
Lihoin taas pari kiloa nyt viikonloppuna eli toivon että normi arki sen palauttaisi taas. 
Huomenna starttaa koulu...
Mitähän mä viiton teille kuuroille sokeille.
Nyt suihku ja rentoutumista.

Niisk atsiu

Kirjoitus uusiksi... Onhan tässä jo heräilty muutama tunti ja muut nukkuvat vain...
Pihalla kylmä ja vilustun kohta.
Loppusyksy tuli heti suoraan. Mitä mä sanoin

15.8.14

Sun muut vilpit pois minusta

Tein tänään kuperkeikan ja annoin tokaluokkalaisen harjata mun hiukset.
Koirat on myös mun perään.
Katsottiin Kirjavaras mun ilmaisella vuokrauksella. Sain yhden elokuvalipun.
Nukun nyt miehekkeen vieressä.. Salakuvailen sitä aina joku virne naamalla.
Tossa se mun kuuluisa kaksoisleuka. Turpa kii.

 

Ei huvittaisi

Huvittaisi tehdä jokin kirja, mutta kai siitä tulisi taas maailman huonoin. Ja mulle riittää toi kitujainen.com yli 800 sivuinen opus viime vuosilta.
Tapoin yhden ampiaisen kun se tuli mukana sisälle.
Kai mä vain teen omasta olostani kurjan. Onhan mulla ainakin yksi kaveri ja poikaystävä, niin että en mä ihan hukassa ole.
Ei mulla oikein olisi mielentilaa katsoa elokuvaa just nyt. Aamut menee aina pilalle noiden anojen takia jotka kertoo menneensä oksentamaan mun takia tai lenkille tai muuta.
Otin ton kuvan eilen ja aika sokea saa olla jos ei mulla kaulaa näe. Vaikka työntyvä esiin leukava oonkin. Yleensä mulla on kuvissa jokin idea josta anot ym muut huomaa jotain ihan muuta...

Askissa kysymys mun äidistä johon en oo vastannut. En mä voi koko lapsuutta alkaa selittää miten äiti ei koskaan rakastanut mua vaikka koin sitä aina.
Sama jos kysyisi miks oot olemassa tai miksi hengität. Oon aina tehnyt niiin

Tietysti ois niitä jotka mielellään näkisi mun kuolevan paitsi nettikiusaaminen on vaikeampaa rangaista mitä fyysinen

Ei oo helppo elämä ja olen kokenut paljon.

14.8.14

narttuilen ja valitan

Ulkona alkaa olemaan kylmä. Mihinköhän mä olen kaikki housuni laittanut... muut kuin shortsit.
Myyn tänään yhden puhelimen pois.. saan siitä kolmekymppiä.. uutena ja tullit päälle se maksoi melkein kaksi sataa.. mutta ei se ole kovin hyvä puhelin sittenkään, kun niin vähän muistia eikä siinä toimi netti muuta paitsi wifi

Katsellut netflixiä. Mitähän sitä muka tekisin, jos ei oisi tuota vankilasarjaa.
Saa juuri mitään aikaiseksi, jos ei ole pakko. Syönyt vitusti kaikkea paskaa... tai noin sen haluaisin ilmaista
Pakko kai se on alkaa metsästää jostain housuja. Käytin jo yksiä verkkareita pari päivää.
Ei sillä, että oisi varaa ostaa housuja :<

Toivottavasti saisi hobby hallista takaisin rahat, kun ei niillä ollut toimittaa tyynyjä :< joskus viimeksi mummun kanssa ostettiin pari. Mutta kyllä ne parin vuoden välein pitäisi vaihtaa (osa)
Kaikki on silleen jo hankittu... lääkkeet ja bussikortti.. niistä ei tarvi huolehtia. Ainakaan vähään aikaan
Saan perjantaina kaverilta pari leffalippua. Ne pitää käyttää tässä kuussa, mutta enköhän mä leffoja keksi.

Pitääkin tulla syksy. Ei voi enää kulkea puolialasti :<
5 tuntia aikaa löytää vaatetta jostain x_x
Mitähän muuta. Lannistun kun vaan kotona mättään menemään ja vedän tupakkaa ja muutenkin olotila on jotenkin prööt.
Helpotti, kun kirjoitti sen. Niin tekemätön olo ollutkin.
Ei mene aina pussiin irtokarkit.

13.8.14

"kudo hirttosilmukka"

Nyt oisi kudottavana sitten neljä kaulaliina... äidille, pikkuveljelle, miesystävälle ja kaverille...
Aloitin eilen punaista, mutta hitaasti tuo menee. Kaiketi jos teen vähän joka päivä, niin syksyksi/talveksi saisi aikaan jotakin.

Kummallista kyllä, vedin eilen kaikenmaailman suklaat ja juustosämpylät kunnes ei jaksanut enää... ja paino on laskenut. Outo homma.

Tänään ei onneksi ole mulla mitään. Voi olla kotona ja vaikka kutoa tjsp ja nukuin pitkäänkin.

12.8.14

Kommentteja kaivataan

Mulla oli kyllä selvät kuviot, minkälaista huivia aloittaisin tekemään. Mutta nyt kun nämä langat on tässä, niin olen ihan ulalla mitä oikein ajattelin.
Tarvitsisin nyt apua, että minkä värisiä huiveja tekisin joululahjoiksi tai muuten?

11.8.14

jaa tajunnanvirtaa?

Pukkaisi uutta kirjoitusta. Katselen MTV:tä (musakanavaa). Mietin tuleeko mieheke äitinsä kanssa hakemaan, kun mun tarvisi käydä Prismassa Kalevassa hakemassa uusi tehosekoitin kun toi meni rikki. Tilasin verkkokaupasta laskulla jonnekin syyskuulle... Mutta ne on kyllä menossa eri suuntaan -.-

Vaihdoin vaatteet. Jos vielä illalla polkisi vähän tai muuttaisi taas satulan korkeutta. Ja sitten suihkuun vasta jonka jälkeen nukkumaan. Olen polttanut askin tupakkaa jo tänään. Ehkä mun oisi lopetettava. Otan huomenna purkat vaikka mukaan kaupungille.

Kalliiksi nekin tulee mutta jos vaihtoehtona on mustat keuhkot, niin dödd .
Tein tänään uuden kuvan tuonne blogin pääkuvakkeeksi mikä lie.
Pää tykkäisi särkeä, mutta se ei ole särkenyt, se on vähän siinä ja siinä, alkaisiko särkemään.

Voisi taas kuitenkin tehdä smoottieita taas, jos saisi toimivan tehosekoittimen :)
elikkä nyt hakemaan! :)

Miten käy

Paino hyppäsi yhtäkkiä pari kiloa alaspäin. En tiedä johtuuko ryhdistä vai turvotuksesta vai mistä vaa'asta.. Eli en oisi lihonutkaan !?
Ihan umpikäheetä hommaa.
Nälkäsignaalia tulee kyllä koko ajan.

Mitä tuokin sanoisi, jos se osaisi puhua

Miten mulla on yhtäkkiä kauhea nälkä o_Õ

Söin pari luumua ja jonkun valmissalaatin siis... lounastaa pitäisi. vaihtelin mainoksiä tänne... en ole pariin kuukauteen saanut tuloja kyllä.. 0€
outo juttu sinänsä.
Ai niin, mun piti vähäkalorista kokeilla nyt taas dieettiä. Kohta poljen taas. Olen katsonut telkkaria ja pessyt pyykkiä ja silittänyt ym. ei ole jaksanut polkea putkeen koko aikaa. Pelipyynnötkin hyväksyin facessa. Näkisitte miten paljon siinä tarvitsee rakentaa tuossa fantasiapuutarhassa >_< kestää ikuisuus ja kaikki muut on jollain tasolla sata ja mä kitkuttelen ~36 lvl

Sen harrastuksen lisäksi pitäisi lukea ja kutoa ja muuta. En ole laittanut postikorttejakaan matkaan aikoihin... mutta niitä kyllä tulee silloin tällöin vieläkin õ_õ

Mulla on huomenna sossun tapaaminen. Eikä mene kauan, kun näen lääkäriä. Itse asiassa joulu ja omat synttäritkin on vaan niin lähellä jo.
Silti pitäisi ostaa niin monta asiaa... kalenteri nyt yksi asia. Pitäisi mennä clas ohlosonille, kun siellä saa 5e kalenterin kun suomalaisessa ne on 15e.
Ja sitten edelleen pitäisi postittaa kaikkea. Mutta tällä hetkellä ole juuri varaa mihinkään. Olisi hyvä jos tupakoinnin lopettaisi (kirjoitin polttaisi) niin heti tulisi säästöön 5,90e päivässä.
Roskaa saa kyllä ja mun kirjoituksia lentää täältä vaikka kuinka.

Varmaan muillakin pikkuisen kiire omassa elämässään, ehdi mun kiireitä lukea.
mutta en ole ehtinyt kulmakarvojakaan nyppiä. Sheivasin ne äsken sellaisen philipsin kulmien siistijällä, ja oli melkein YKK... yhteen-kasvaneet-kulmakarvat. Ei ollut 3mm, vaan oikein kunnon koko pituuteensa kasvaneet karvat... ei ole ehtinyt huolehtia ulkonäöstä missään kohtaa! Olin melkein koko viime viikon jossakin miniäehdokkaana.

Mutta nyt pois täältä blogista taas. Miten aina jämähtääkin tähän. Kuulostin kuulema pirteältä puhelimessa äsken ja se mieheke muistaa aina sanoa, miten hyvältä mä tuoksun x<)

Kuis varte se nyt tällee meni

Bacifaktia "ruusufinniin" seuraavaksi ja laastari päälle.

Ihmettelen facebookia, miten joku voi julkisesti jakaa mun kuvan, mikä näkyy kavereille ja merkityn ihmisen kavereille.

Seuraavaksi voisi alkaa polkea. Poljen mutta hikoilen mutta hikoilen mutta poljen.
Kai se vain on aloitettava. Söin salaatin ja yhden luumun aamupalaksi. Ihan täynnä jo. Eli eikun kuluttelemaan.

10.8.14

Tunkkainen olo

Superkuu! Ei yhtään tekisi mieli nukkua ,mutta kävin jo toisen kerran suihkussa kun hikoillut kuntopyörällä niin paljon.

Pakko nyt saada jotain vauhtia tähän hommaan. Tavoitteiden verran takapakkia kun tuli otettua.
Jos keskittyisi hikoilemaan ensi viikon ajan mitä ehdin. Tiistaina uusia e-pilleri resepti ja aamusta maanantai injektiolääkkeitä. Tarvisin kai jonkun mukaan tuonne kun ei osaa ehkäisyklinikalle.

Kämppä on vähän hullunmylly ja pyykkiä 1,5 metriä...
No ehkä ei ihan. Huomenna saa kyllä improvisoida vaatteita taas.
Pitäisi näyttää mun ruusufinnejä samalla. Kai niihin voiteet on?
Kutonut muutaman kierroksen tänään mutta hitaantunut tahti.
En edes jaksanut avata Nintendo 3ds:ää vaikka pitäisi siinäkin tienata.
Vaikea uskoa että mun huutonetin tuotteet menisi nekään kaupaksi. Olkoon sitten nurkissa pyörimässä.

Onneksi bussikortti on nyt ladattu syyskuun puoleenväliin. Jos se koulukin alkaisi kohta.
Tässä tällaista peruskauraa nyt sitten.

Sun muut seikat

En uskalla näyttää naamaani täällä... olen paisunut ihan hirveimpiin mittoihini ikinä (silti tippuu sortsit jalasta Ô_õ)
ensi viikko on kyllä sitten jotain hemmetin vähäkalorista paskaa. Ei enää pullaa tai juustosämpylöitä eikä perunaa ja muuta... taisi tihkua rasvaa ne lihapullat sun muut.
aurinko paistaa ja vettä sataa....

katastrofi tämä painonnousu. Äkkiä olisi jotakin tehtävä. Mutta kun on nälkää ja huonoa oloa vähän ja mitä lie päänsäryn alkuja. Ruoka on lohduttava juttu ja sitten kun ruoka-ajoistakin olisi pidettävä kii.

Toivottavasti tämä olisi jotakin turvotusta. Alle 2vk lihonut vaa'an mukaan 5kg.... mutta toisaalta onhan se iltapaino. En ole voinut millään mättää kymmeniä tuhansia kaloreita joten jotakin vettä tms se on oltava
Olen kyllä juonut vähän ja kaljassa ja alkoholissa on liikaa kaloreita. Puijaa aivoja tuo sokeriton limsa, että muussa ruoassa olisi yhtä vähän kaloreita.

Hikoilen kun mietinkin jo. Mutta jos pelaisi vähän pokémon. Ja aamulla herätys ajoissa, ole taas minuutin myöhässä. Aivotkin sulaa, tässä kun on ihan vieras paikka eikä oikein tiedä mitä syö.

Tai tuolla nyt ollut miehekkellä. Näin fiksua naista saa mistään.

9.8.14

Pakolliset mutkat suoriksi

Ei ole kyllä energiaa tehdä mitään. Mun pitäisi ehkäisypillereitä ostaa mutta sitten ei kyllä jää muuhun rahaa.
Eilen huomasin kipeän finnin reidessä ja ei huvittaisi shortseja pitää.
Mistä sitä kaivaisi puhdasta vaatetta jos ei jaksaisi pyykkejä pestä. Kai mun tarvisi mekko laittaa päälle jos se mahtuu enään kun olen lihonut 4kg. Eilen söin 3 lautasellista kesäkeittoa ja kanafileitä ranskalaisilla enkä juuri leivän lisäksi muuta paitsi loput sipsit ja alkoholia.. mutta sekin oli kai liikaa. 
Pieni päänsäryn viritys koko ajan.
Otin selvää mun sormen koosta nimettömässä mutta siihen kuulemma vaikuttaa sormuksenkin tekijät. Enkä mä vasta kun seurustele. 6 vuotta sitten ostin häämekon mutta se on jotain M kokoa tyyliin.
Vihoittelee mulle koko kroppa varmaankin.
Inhotus maximus.

8.8.14

itsetietoisuuden tason nousua odotellessa

Selannut läpi facebookkia. EI kukaan kyl halua olla mun kaveri. Sukulaiset tai muut :/
Ei ole reilua.
Vähän tässä söin ennätysmäärän kesäkeittoa kekeä 3 lautasellista. Kaipa se juusto sai sen maistuu ihan ok.
Niin, yli puolet mun facebookista on varmaan yksityisellä kun ei jaksa poistaa ja kaikki vanhempi roina tuntuu turhalta.
Lauantai iltana pitäisi juoda jokin viinapullo pois mun miehekkeen kans.
Se sanoi, että mistä se on saanut noin fiksun naisen itselleen, tai ainakin muut sanoneet sille sellaista. Ei sen oikeinkirjoitus kyllä ole parhaasta päästä - mitä oon huomannut kommenteista...
Kyllä ehkä hieman vilisee elämä silmissä tuolla facebookissa. Laitoin äidillekin pyynnön, vaikka se on Ääliö edelleen. Kai sen tarvii jutella terapeuttinsa kanssa, ennen kuin edes tekee mitään x'D
Siltä varmaan kauneuteni oonkin perinyt... *silmienpyöräytys*
No mutta poni sun muut tuli tänään postissa. Hain kirjankin siltä mark petziltä... Kuolemanportti II
Mitähän hauskaa sitä keksisi ennen kuin menen kaverin luo. Leffailta taas pyörimään.
Liikaa taisi tulla syötyä nyt kyllä. Paino on noussut muutaman kilon varmana. Siis yleensä koko viikolla.
Ei tule mitään siis mun tavoitteista...
Hei mutta nyt kuiteskin, niin... jatkoja...

7.8.14

Siellähän minä

Tässä toissayönä ilmeisesti olen itkenyt unissani ja sanonut älä ynnä muuta. Kyllä muistan että joku painajainen se oli mutta liekö Vares elokuva aiheuttanut.
Sain nukuttua pitkään. Joka aamu herätys viideltä kun yksi menee töihin.
Mun piti hakea pari kirjaa bookmooch tyypiltä yliopiston kirjastosta mutta ei kyllä ole jaksanut heti aamusta.
Tänään jatkaa taas kutomista. Enkö mä sen tiistaina aloittanut.
Mulla ja kaverilla on ehkä menkat samaan aikaan ja olin jo soittamassa sille onko sillä alkanut vielä.
Mitähän muuta... Pitäisi kai nyt vuokra laittaa maksuun. 

6.8.14

Leppeä päivitys pihalta

Ihan unohdin että kännyssäkin on blogger... On ollut aikaa kutoa ja varmaan valmistuu pian ennen talvea tuo kaulahuivi... Tänä kesänä on ollut paljon ampiaisia...
Kun saan tuon huivin tehtyä niin varmaan tulee lisää. Sukkia en osaa tehdä kantapäitä. 
Taas olin yötä täällä.. Ensi yönä ehkäpä jo kotiin. 
Rentoa meininkiä. Lähti tuo yksi töihin ja muutaman tunnin olin sängyssä mutta tuskin nukuin olin vaan väsy.
Mun kaverille menee toi kaulaliina kun se tykkää vihreästä.
Huomenna taiteiden yö yhden toisen kaverin kanssa toivon ainakin. 
Ja leffailta ja huomenna maksaa vuokra.
Mun mun mummun kaveri teki joskus kaulaliinan mulle mikä oli lattiasta kattoon kaksinkerroin pitkä... Mutta se jäi sinne... Pikkuveli pilasi yhden tekemäni musta-punaisen. Veteli tai leikkeli kuin mikäkin rotta.
Oikeastaan tuota pitäisi korjata mikä on mulla myynnissä kun se jäi vetoketjun väliin. 
Jostain hankkia isosilmäinen neula, että saa pääteltyä. 
Tässä pihassa istun ja tässä oisi kiva kyllä jatkaa vaikka huivia, mutta ehkä menen sisälle.

5.8.14

Kaipa sen täältä jokainen osaa lukea kertomattakin





HUOM. Lupaan laittaa anonyymit kommentit taas hetkeksi päälle, jos 100 ihmistä tykkää Kitujainen fb-sivusta!!!!!!!!!!!!!!!

Puikoissa taas eli kutominen vauhdissa


Toi 4 puikko on mulle vähän liian iso...
Mutta kun tulee postista 3.5 niin voin aloittaa vaikka toisen työn.
Nämä on vain lainassa.

Sormet peliin

Voihan ne langat aina lahjoittaa pois, jos en alakaan väkertää kaulaliinoja *tuumii*
Tulisi vaaleanliila-ruskea, puna-keltainen, petrooli-hopea ja jokin missä vaihtuu kuvio.
Niin lankoihin meni 50e. Puikotkin tilasin...
Köhöm. Onhan se talvi tulossa, ja ne voi aina ottaa mukaan jonnekin, ja tarvitsen vieroitusta koneella olemisesta.
Olin yötä miesystävällä ja esittelin itseni... sen koira on mukava jne maalaistalo missä ne asuvat... 12 vuotta mua vanhempi ja asuu vanhemmilla... no joo.

Kauhea nälkä taas. Voisi tehdä muroja itselleen.
Tällä hetkellä mun kaulaliinojen hinta on 29e tuolla taitomaassa. huom. kaksi kaulaliinaa

4.8.14

Myyn taas jotakin uniikkia

https://www.huuto.net/kohteet/itsetehty-kaulaliina-2kpl-violetti-vihrea-raitainen-2m/324680479

http://www.ebay.com/itm/Two-handmade-crochet-2-meter-violet-green-winter-scarfs-/251608268708?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item3a95057fa4

Yhteensä neljä metriä kaulaliinaa....

Tulee ihan halu taas puikoille!

Haute couturea parhaimmillaan!!

Ette halua tietää miks oon tehnyt toi ja milloin mulla on ollut aikaa.
En oo varma muistanko itsekään.

kuka minä olen ja hengitän, koko sitä paskaa mukana kun kuljetan dim dim dim


Uskomatonta!! Jollain on myynnissä huutonetissä tyyliin mun koko elämäntarina (...)

Mun suositushinta koko paskalle olisi 12,7+postit, mutta voin maksaa 15e kin....

Voihan vittu! Ei oikeesti pitäisi eksyä tonne!!!! tavaramäärä lisääntyy jne

muusta kotim maksuliikkestä

Tilasin uudet pankkitunnukset (sen lomakkeen niitä tunnuslukuja) 12 päivää sitten, eikä ole näkynyt. Hyvä että löysin ne, muuten olisi tullut kasapäin maksumerkintöjä. Mikä nordeaa oikein vaivaa? Mun 5e meni kuin hohtimet kaivoon. Onneksi on kuitti tallessa... Menen valittamaan (taas mä valitan jostain).

Maksoin laskuja taas :9 mitenköhän ne menee lainojen takaisinmaksut sitten sen jälkeen.
Tupakkaakin pitäisi ostaa ja se maksaa vuodessa reilusti yli 2 tonnia jos askin vedän joka päivä. Miten mulla on muka siihen varaa!?
No mutta ei nut puhuta maksuliikenteestä -.-
Pitäisi käydä postissa ja silittää ja mitä lie.

Mulla on kainaloissa tullut ruusufinniä stressistä. Sellainen purkautui yksi päivä kylppärein peileihin kun ihmettelin sitä. Suolenpätkää lensi. Ei kovin heikkohermoisille. (mitä helv--)

Päästiinpähän siitäkin liikainformaatiosta. Toisaalta facessa oli just että siemensyöksyssä oisi reilut puolitoistatuhatta gigatavua tietoa (dna tietoja?) ja että luulittehan että neljägee oisi nopea...
Haa haa. (feikkinauru?)
kylläpäs mä taas diggaan sulkeita. osasin käyttää niitä jo ala-asteen neljännellä, mutta ope luki ne silti. x-d
Mun tarinassa oli pussauskohtaus. kääk. Muistan vaan miten joku Joonas katsoi muhun päin<3
:( jos olisi nuoruuden viettänyt muualla, eikä niin paljon eri pikku paikkakunnissa, niin oisi voinut aiemmin jo suudella tai muuta.
Hyvää kannattaa säästää?

Säästämisestä ei oo nyt kyllä ollut oikein tietoa rahallisesti. Tai siis just sain asumistuen, mutta jonnekin se vain sitten jo meni... oisko reilu satku tilillä ja sitten kun tulee loput niin vuokraan lohkeaa suuri siivu.
ärrinmurrin. Pitää aina kaikki... olla markkinamiesten unelma. nih.

Pitäisi taas rekata pari tullutta postikorttia postcrossingiin. Sen voin tehdä. Sit... no en nyt tiedä onko järkevää käydä postissa, kun sekin vie rahaa kun paketteja pistää menemään. Onneksi noi on Suomeen... kirjoja kun laittoi ulkomaille, niin meni omaisuus. bookmooch kun lupauduin vaihtaa kirjoja muiden kans.

Puhuttiin tänään vähän. Miten olen aina halunnut luottaa mun omaan aivotoimintaan ja olen hoitomyönteinen nykyään jne eli kaikkea taas tuli mieleen näitä negatiivisia juttujakin siltsusti

Meikä on oikeesti ihan hesanmurteinen. Tekisi mieli vain kaikkea sanoja hellitellä.. kuten huippiksessa ne tytöt (huippumalli haussa) aina nauran ja yllätyn niille sanoille mitä ne keksii (tai käyttävät)

Ei nyt haluaisi pois tästä. Pelasin ihan huomaamatta koko aamupäivän tuolla facebook pelejä kun olin.
Pöytäkone on siitä kivempi, että resoluutiosta näkyy enemmän, mitä sitä oikein on pelannutkaan (koko näytön tilasta enemmän sitä pelialuetta). Käykö toi järkeen..?

Joo mutta jos se pakonomainen kirjoitus taas niin voisi lopetella tän pakkomielteen jne kirjainsiirtoa ylös alas x-d
Inhottava kun menin lataa androidiin facebookin niin se ilmoittaa koko ajan tekstari äänellä jostain uudesta pelikutsusta tai mistä lie. Asetukset on löydettävä, ettei se aina huutelisi mulle ;)
aijaa

jos sitä söisi taas jotakin täällä...

Kuuntelen Infernoa Dan Brownilta. Täällä taas mun päivätoiminnassa.
Pitäisi käydä East Asian Marketissa kun siellä on bubble tea:ta... huomasin just facesta.

Ei mulla silleen ole paljoa kirjoitettavaa :|
Siitä eilisen mökkijutusta ei tullut mitään ja hyvä niin. Ei kukaan haluaisi ostaa parin vuoden tiekuja tässä muutamaa vuotta sitten ilmestyneitä? Mä myisin ne 20e sille tyypille, eli pitäisi melkein laittaa huuto.nettiin mutta ei ketään kiinnosta sielläkään x-(

https://www.huuto.net/kohteet/tieteen-kuvalehti-2-vuoden-lehdet/324634780

okei, siinä linkki. Mulla on 4 positiivista arvostelua jopa.
Ostakee poies.
pimpelipom.

3.8.14

Hyvää ystävyyden päivää 3.8.14

On se kyllä taas elämän täyttymys. Tällainen seurustelu. +sain mun tulilohikäärmeen +se on vesimies, eli sovitaan yhteen 119%

Mutta periaattees, mun pitäisi heti pettää sitä ja lähteä mökille yhden toisen tyypin kaa.... se voisi ostaa noi mun tieku lehdet ja muuteskii... se puhui jotain patjasta laiturilla ja ettei kukaan nää. voi jesus.
oukkei mun tarvii nyt vähän miettii mun elämää joten poistun kirjaimellisesti takavasemmalle (tupakalle)

je voudrais...

Huomasin just miten ziljoona kirjaa minulla on kesken. Toisaalta ei ole luettavaa :9

^^nuo lähtee arvonnan voittajalle siis. Laitetaan nyt vielä. Postiin menossa ja posti on nopea, niin ensi viikolla pitäisi saada nuo vihdoin...

ja bookmoochin kautta lähtee Talvinen tarina kirja... en lukemaan ehtinyt sitä, mutta se on hirveä eepos. Vain inspiroiduin ostaa kun näin sen elokuvan, mutta eihän se sitten kiinnostanut tarpeeksi enempää.

Olen koittanut tässä lueskella käyttääkseni aikaani, mutta ei se oikein nyt nappaa sikäli.
Siivoileman pitäisi vähäsen.
Kävin aamupalalla kotipizzassa ja hesessä jälkkärillä tänään.
Ei varmaan muuta tarvitse tänään syödä.
Elikkäs... saa nähdä mitä ilta tuo taas mukanaan.

2.8.14

mutta, hei

Kysyttiin sokoksella papereita ,kun ostin tupakkaa... kaiketi niin hento ääni vielä. iih jee

Kävin katsomassa Apinoiden vallankumouksen.
Nyt pitäisi kyllä nukkua hyvin.

Mikä on mahdollista ja mikä ei. Varmaankaan ole syönyt parin kilon arvosta kaloreita, että se on vain iltapaino mikä on taas lähtöpisteessä...

Nyt tahtoisi kyllä nukkumaan jo.

videota järven äärelle kaipaileville

Kivaa 24 asteista järvivettä.
Mutta ei siitä enempää.
Nyt taas kotona.

Kerroin etten halua seurustella, ellei facebookkiin voi laittaa statusta, että seurustelee kyseisen henkilön kanssa :) periaate.




1.8.14

eipä näy hauiksia

Käytin heti kotona tuon lamisil solo liuoksen. Sitten voisi vähän nalostella naloxella.
Juon vähän (kirjoitin vägän) sidukkaa, ja mietin oliko oikea päätös taas rintsikoissa esitellä itseään, kun lekurin mielestä se on epäsopivaa. En vain tykkää että mun rintoja ei oikein... arvosteta.
Oikeastaan mun jalkasieni on jo melkein kokonaan poissa... jotain on tapahtunut sille varmaan. Mutta kynnet, ne on vähän... kaameita


Mietin että jos tän kuun tavoite olisi -4,4kg.
Ennen synttäreitä olisi jo sitten sadassa kilossa. Mutta eiköhän se tarkoita, että jotain pitäisi tehdäkin.

Kyllä se tästä taas.

NYT oikeesti niille epäilijöille. tältä näyttää 80DD

"tiesiks et sun pitäis oikeesti käyttää suunnilleen 105A kokosii rintsikoita‏"

muoks. sori hikiläiskät. siellä on kuuma... mutta ostin viimeksi itselle 100B kokoiset rintaliivit... nyt kävin liikkeessä ja tuli käteen 95C koska tuntui että rinnat oisi kasvanut. Myyjä haki mulle 80DD eli puolta kokoa isommat.
Ei ole kyllä mitään ilmaa välissä. hiestäkin sen jo näkee :)

just nyt aiheena liikkeelle lähtö tästä

Onnistunut pudottaa painoa 110 kiloon (eli alle muutaman kilon) viime kuussa. Tästä lähtee taas.
Mulla on uudet 80DD rintsikat päällä >:D
Jos paino tippuu, niin yleensä lähtee rintojenkin rasvat.
En mä nyt oikein tiedä, mitä sitä kertoisi suunnitelmista. Kaverille leffailtaan... sen jälkeen...
Postit pitäisi edelleen hakea, mutta ei ole ehtinyt. Ensi viikolle tuppaa menemään, jos en nyt pian lähde sille reissulle. Pelkään mitä sieltä taas tulee, etten saa niitä kulkemaan.
Ei mutta kyllä mulla oisi nyt aikaa.
Sinne siis.

2lt yöllä vakavia unia.. Todellisuutta kauempaa saa hakea

Olipas taas julma äiti minulla unessa. Harvoin tulee toisaalta herättyä unen sisässä, siihen että äiti pakkaa laukkuja ja pitää tyttölastaan pihtiotteella päästä ja heittää rappusiin. Tunteita herättävää. Mitä äiti on mahtanut minulle tehdä. Tulisinko näkemään enää ja kuka nyt pitäisi huolta veljistä. 
Tämä uni alkoi siitä mihin edellinen loppui. Äidin mies huutelemassa ulos rakennusmiehille mun kanssa, että se käyttää mua seksuaalisesti hyväksi ja huusin apua, mutta niillä meni vain sekaisin laput kuka oli käyttämässä mitä. Nimittäin unessani toistui tämä hyväksikäyttö, enkä voinut estää muuten kuin purkkaamalla sen tai muuttamalla sen käden läpinäkyväksi tms lyönnein. Mulla oli aina jotkut repaleiset sukkiksetkin. En oo varma mistä uni alkoi, mutta en voinut kyllä mitään vaikuttaa.
Melko hullupullaa.