anonyymit pysykää poissa! Kerjääminen kielletty

27.3.14

that's not the point

Hyvin harvalti järkevää ihmistä täältä löytyvi. Tai kovin terävää päästään. Aina ne ymmärtää jonkin asian väärin. Jos vaikka linkkaa luettavaa omalla sivullaan, että internet offends me, niin ei siinä toki heijasteta omia mielipiteitä (mitä vittua teet netissä jos se loukkaa sua) vaan otetaan kantaa miten turhaan ihmiset käyttää sitä "raportoi" nappulaa Facebookissa. Minä raportoin eilen kuvan, missä jokin iäkäs pariskunta oli alasti ja nainen otti suihin tältä kaljamahaiselta äijältä. Poistin kuitenkin seurattavan ihmisen nimen listoiltani sekä blokkasin sen linkittäjän ja tuota kuvaa en enää näe, mutta yökkäysbookki se vain väitti, että ei mitään raportoivaa täällä nouhou.

Ja melko usein blogissakin mun ajatus käännetään ihan nurin tarkoittamaan suoraan sellaista, mitä en ole kyllä omassa mielessäni saanut sitä tarkoittamaan.
en esimerkiksi yhdistä mielessäni hyväkroppaista ja laihaa. täytyy miettiä tarkoin noita sanoja, että tekisin jonkinlaisen yhteyssiteen niiden välille aksoneissani. yhtälöstä puuttuu aina toinen. tai siis, mitä väliä sen edes on. terve?

Kyselkääpä muita siteitä, mitä mun aivoissa puuttuu.. toi risperdal consta ei ole vain lihottanut mua joka vuosi 10kg, se myös kadottaa mun valkoista aivoaluetta harmaan sijasta. eli yhteydet katoaa.

Kaikella on hintansa. Sillä, että saa minut pois sairaalasta eli odottamasta että pääsen pois sieltä jossa suljen itseni kokonaan ja sitten väitetään minun olevan huonossa kunnossa, kun en edes tiedosta minne minut on suljettu. Sekin vaatisi kai ponnistelua. Mutta myöhemmin tajuan, että ne hoitajat Ylöjärven terveyskeskuksessa paitsi naureskeli mulle, myös puhui minusta ja sanoi että "nyt mennään pitkäänniemeen".

Mitä minulla muka oli itsetuhoajatuksia? Keräsin päärynänsiemeniä, että saisin kilon kasaan ja mahassa kehittyisi syanidiksi ja kuolisin. Miten todennäköistä on, että olisin saanut syötyä niin paljon päärynöitä ennen kuin into lopahtaisi. Sama juttu kun yritin syödä korjauslakkaa ja tappaa itseni kun muutettiin pois Karinaisista... näin sillon tv:stä sen laulajan ja sit kohta pian harmi vain oli vähän kökköinen liima se korjauslakka, ei siihen oikein kuollut.

Niin, että kauemmin menee selittelyyn kuin jos oikeasti kuolisi johonkin kivuttomasti tai nopeasti.
Se oli kyllä hassu (lue: vihasin sitä ämmää) kun se psykologi määräsi minulle unilääkkeitä. Eikö se voinut tajuta että nukuin tyyliin 66% vuorokaudesta jo ja ihan varmaan yrittäisin tappaa niillä itseni, sen tiesi jo heti kun se määräsi niitä.

No joo. Monesti sitä on uhkailtu, että tapa ittesi. Se on yllyttämistä ja jos tekisin itsemurhan, niin kyseinen henkilö olisi vastuussa murhasta.

Mietin tässä, miten saisi tukea, etten joisi enempää viinoja kun paino vain nousee. Täytyy katsoa jos pystyisi jotain tekemään asialle, mutta vähän on huonot välineet. Hyppynaru sattuu jalkoihin, pitää olla kengät. Steppilauta päästelee kuolinkorinoitaan kun sille astelen. Kuntopyörässä ei ole vaihteita. Kahvakuula... noh, pitäisi kyllä vähän aktivoida lihaksia mutta hengästyttää niin pirusti. Olen 10kg liian painava trampoliinille, ja jumppapallo on liian lässy, painot 1kg ja 5 on liian kevyet kai. Vois sitä makuulta puolelle toiselle heilutella tuota 5kg laattaa, kenteis. Siinäkin kun en ole kokeillut.

Mutta hei. mitäs jos laittaisi tuon Biggest Loser dvd:n päälle? siinähän minulle tulisi liikuntaa jes.
aina kannattaa olla ostosten kanssa samalla linjalla. tai siis, boostepistä se ja toi, niin että katsonutkaan sitä vielä. vielä tästä lähtee huh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti