seuraajia

Welcome

Welcome
Olen 29-vuotias bloggari Tampereelta. Päivittäin tulee tekstiä. Adsense tilini on hylätty joten mainoksia mun google sisällöissä ei ole.

4.10.13

Painaa vain päässä sitä nappia, mikä normalisoi kyvyt kuten päättelemisen ja järjen

Maailman ainoa ihminen jolla on oikeasti syytä masentua, olen minä... tuntuu että aina saisi kuulla vain että olen niin ruma etten ansaitse elää jne. läski ja muuta. Ja se on aina ollut niin. Niin kauan kuin muistan minua on kiusattu tai olen itse kiusannut. Tietäisittepä moniko hihittelijä on ollut metrin päässä verisestä nenästä. Jouduin helvetti eristysselliinkin kun käskin olemaan tulematta lähemmäs kun olin puolipukeissa.
Joskus tuntuu että pitäisi kirjoittaa asioita, joita ei kukaan ei uskalla tai tule ajatelleeksi uskaltavansakaan kirjoittaa.

Näin viime yönä unta niin miljoonasta eri asiasta.
Järki sanoisi että kannattaisi lopettaa kirjoittamisen raha- tai muusta valitusjutuista kuten kotihommista. Menisi vain sinne kävelylenkille. Vittu jos oikeasti ottaisi kahvakuulan ja alkaisi puuskuttaen ravata noita viittä kerrosta portaita. Kuten viime yönä sain idean. Mitä tahansa missä tulisi hiki ja saisi kulumaan energiaa ja voisi sitten palkita itsensä kivoilla asioilla.

Mutta olen saamaton enkä syytä itseäni siitä. Kaikki mahdolliset lääkitykset on ja en ole varma olenko enää minä kemiallisesti ja sähköisesti aivoissa.

Jos nyt vaikka vähän taas eroan tästä seikkailusta koneella ja käyn istumassa tarpeillani ja syön hedelmän. Muuta, mitä... En oikein osaa ajatella enää ja toivon vain että joku ajattelisi minusta hyvää. that don't impress me much

No comments:

Post a Comment