23.6.13

Pahoinvointi maailmassa ei lopu, mutta tehdään siitä edes viihdettä

Aika hyvin löysin tuon elokuvan mikä tuli telkkarista Amerikassa ja katsoin sitä aamulla. "the cure"+ "facility" +"horror movie" googlella. Katsoin sen siis androidiltani... "Cell Count" on elokuvan nimi. Näyttää vähän huonolta toi kansi. Mutta sai se vähän säpsähtämään oven kolahduksia ja odottamaan että vastaan tulisi Suomen suvessa zombeja. Kannattaa olla yö siellä ja aamu täällä ja heti aamusta alkaa katsoa kauhua?

Eilen tosiaan katsoin muutaman elokuvan päivän viimeisinä tunteina myös. En nyt jaksa luetella amerikkalaisia elokuvakanavia, mutta niitä katselin. Viikon päästä (2.7.) alkaa CW:llä Huippumalli haussa ja jos saan selville mihin aikaan suomenaikaa ne tulee jaksot missä on siis pojat&tytöt niin voisi taas katsella. (Vaikka vanha kaarti onkin poissa sarjasta.)

Tänään tuli Nälkäpeliäkin siitä lähtien kun Rue saa surmansa, niin katsoin. Eilen katsoin MIB3 ja Matka 2.
Haluaisin nähdä sen Evil Deadin kun ei kukaan mennyt kanssani katsomaan sitä. Mitäs muuta, hmm.
Ulkona joku grillaa varmaan kun mun parvekkeenovi on auki.

Kauhea nälkä tänään kun odottelin vain että hakisi kaupasta ruokaa. Sitten söin 300g suklaata yhteen menoon. Vaikka olenkin laihtunut 106 kiloon, niin ei sitä jaksa stressata. Nyt taas leivän päällä tuorejuusto savulohi oli melko naps naps koko ajan napostelemassa lisää. Ja pikku lihapiirakoitakin söin. Uh oh ups.

Huomenna taas toivottavasti voisi jutella mun lontoon tyypin kanssa. Kai sillä on jotain perhejuttuja. Olin tänä yönä unessani vampyyri ja olin menossa tapaamaan "Lontoon kontaktiani" ja piti kertoa se rakastetulleni. Uskomatonta että minulla edes on unessa joku, jonka olen itselläni pystynyt pitämään - mutta kai se vampyyreille on helppoa vaikka tehdä joku seuralaiseksi.

Aika paljon vampyyriunia. Yleensä seikkailuita unissani. Tai vähän ahdistavia... kuten plaktonin kerääminen koulua varten ja suurimmalla luokasta oli jo purkeissaan merilevät ja panikoin koska on viimeinen päivä tuoda sitä. Tai peikkojen pakeneminen maan alta ja tajuaa että peikot on vallannut ihmistenkin paikat. Tai jotain... en mä niin kauan näitä unia muista. Satunnaisia sähköpurkauksia aivoissa, sanon.

Joo mun juhannus meni sitten pilalle kun kaveri jätti ja nukuin vain koko juhannuspäivän. Olenhan toisaalta löytänyt USA:n telsukanavat, kun täällä Suomessa ei sieltä tule mitään. (Katsoinko taas Simpsonien uusintoja ja Selviytyjiä?)

Mistä tietää että jokin on uusinta? Siitä että katson sitä ja se tulee televisiosta, heh he. Olen kai nähnyt jo kaikki Leijonanluola jaksotkin. Ja onnistun vain katsomaan uusintoja Simpsoneista. Olen nähnyt tuon jakson missä Homer menee työkyvyttömyys ohjelmaan lihotettuaan itseään 300 paunan painoiseksi ja melkein räjäyttää ydinvoimalan. Olen myös nähnyt sen jakson missä tehtaan työntekijät lähtee yhdessä retkelle ja Homer jää lumen alle mökkiin Burnsin kanssa jumiin - ainakin viisi kertaa. Mutta mitä tutumpi jakso, sitä vähemmän jaksan kääntyä sen katsomisesta poiskaan. Luulisi että ne olisi tehnyt tuhansia jaksoja mutta että sitten saman jakson näkee tsiljoona kertaa.

Voihan elokuvatkin olla tuttuja. Tai kirjat. En ole kyllä jaksanut lukea Tookie DeLaCremen seikkailuja Modellandissa tai Katnissin viimeisintä seikkailua vyöhykkeellä 13. Tai Jack Reacherista puhumattakaan. Tai Aylaa ja sen luolastojuttuja. Tuossa olisi uusin Auelin kirja enkuksi mutta en ole edes aloittanut kai. Saatika Rowlingin aikuistenkirjaa lukenut ehkä sen nelkyt sivua. Hyvät kirjat vaan lukematta.

Pitäisi mennä suihkuun. En ole varmaan käynyt suihkussa sitten muutamiin päiviin. Kesällä ei tarvitse peseytyä, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, harjata hampaita, saa vain haista pahalle (tosin pahin mille voi haista oli bussissa jokin pilaantuneelle maidolle haiseva mummeli) ja olla...

no ei vaisinkaan? Kyllä kesälläkin vielä tapahtuu. Ei vain niin paljoa omassa elämässäni. Poden vain omia kaltoinkohteluitani jos edes saan jotakin näppäiltyä näytölle.

Varainsiirtoa se minun kohtelu vain on ja syyllisyyden siirtoa.
Olen vakuuttunut siitä että minut imettiin tähän systeemiin mukaan, mikä syrjäyttää ihmisiä ja pilaa niiden nuoruusvuodet ja kesät talvet syksyt jossakin syrjäisessä vanhassa talossa josta ei saa edes lähteä omiin harrastuksiinsa ja tärkein henkilökunnalle on että saadaan ruokaa.

Sillä mitä ongelmia ruoka on maailmassa koskaan selvittänyt, häh. Nukkuminen oli lähinnä mun ensimmäinen tapa selvitä siellä laitoksessa. Toinen oli kirjoittaminen. Kolmas oli lapasten teko. Olihan siinä sitten laihdutustuotteiden salakuljettamista huoneeseen ja kynsilakat ja muu muutaman megapikselin kännykuvien ottaminen ja seppeleen tekeminen apiloista ynnä muuta uimaretkiä. Yksi oli Tieteen kuvalehtien kantaminen mukana ja esitellä ihmisille että lähes sokeat oli saaneet näkönsä takaisin vain heiluttemalla päätään korvatakseen nykäykset joita ihmissilmä tekee... tai muuta vastaavaa. Kirjoitin vihkoon koko ajan ja odotin lopulta pelkästään, koko ajan, ruoka-aikoja kun olin kerran taas siellä. Laskin minuutteja. Laitoksella nyt lähinnä Pitkäniemeä meinasin jos joku ihmetteli. Se oli niin vitusta.

No mutta ei muistella toki. Kukapa minua uskoisi missään asiassa! Muuten vain olen filosofinen ja tekninen ajattelija joka on saanut aina älykkyystesteistä keskimääräistä parempia tuloksia. Erinomainen jossakin palikkatesteissä mutta sitten menee ykköset ja nollat sekaisin kun pitäisi numeroita luetella lopusta alkuun vai miten päin se meni. Toisaalta ikäisekseni keskitasoa. Ja sitäkin aina epäillään minun huijanneen jotain osaa testissä. Tai minä epäilen testaajaan olleen itse sellainen kuin väitti minun olleen, eli ei katsonut silmiin (en voinut koska hänellä oli silmälasit eli en nähnyt koko tyypin silmiä) ja abstrahoi tai jotain mikä se sana nyt olikaan mikä toistuvasti toistaa jotain. Hän hoki monta kertaa että se on tärkeää että teen sudokun parissa minuutissa ja hoki että minkä piirroksen piirsin missäkin järjestyksessä vaikka olin sekaisin ja luovutin ja koska itse kuvioiden jatkaminenkin vain pälkähti päähäni...

Ookei ei me nyt tehdä tässä mun hoitohistoriaa tai kirjoiteta Pegasokseen mitään tietoja. Ne keksii ihan omat tarinansa ja minä taas koen asiat sillä ainoalla oikealla tavalla eli ottaen huomioon itsenikin. En ehkä saa rahaa omista jutuistani (miksen saisi) mutta ne mun hoitotahot rikkoo ystävyyssuhteita, määrää lihottavia lääkkeitä, tappaa mun aktiivisuuden pitää fyysisestä kunnostani huolta, päättää rahavirtojen loppumisesta tai alkamisesta vaikka diagnoosia ei olisi luovutettukaan potilaalle vielä. Ne ehkäisee. Vain koska mun äidinäidillä on joku sairaus. Mä en silti kirjoita samanlaista sillisalaattia kuin se käyttäen isoja tikkukirjaimia. Mä en hauku lastani hirviöksi ja noita-akaksi joka jää ikuisesti yksin. En ole niin kuin se rakkaudeton veri joka virtaa äidinpuolelta suonissani. Mä en ole niin kuin ne naispsykiatrit joiden puhe tihkuu loukkauksia ja vihaa ja epämääräisyyksiä ja outoja mielipiteitä mun ajattelutavasta. Mä en ole niiden ankeat tekstit. Mä en ole väittänyt että mua on käytetty hyväksi, vaikka minusta jokin bändi kuulostaakin pedofiileiltä. Mulla ei ole merkityselämyksiä vain koska jokin bändi on tehnyt Psychosis nimisen kappaleen tai kirjoittaneet lyriikoihin aloittavansa uuden uskonnon, jos jokin Melanie C on laulanut että hänen uusi uskontonsa on, että kaikkien täytyy ottaa hänet sellaisena kuin hän on ja olen jammaillut Forumin 'Mitä kuuntelet nyt' osiolla jotakin Rape me (Nirvana) tai muuta nimimerkillä Special ja pyytänyt 1000 viestin jälkeen että minut poistetaan nätisti sieltä mutta kun yritän uudestaan forumille niin minut poistetaan sekä sieltä että irc-gallerian yhteisöstä ja livejournalin yhteisöstä tai muutenkin poistan itseni niiden keikalta ennen kuin ne aloittaa psykoosi kappalettaan, jos olen löytänyt rahat koko keikalla käymiseen Ylöjärven kirjaston Journalismi kirjan välistä, kun niiden "unikissa" nimimerkillä oleva jossain ircissä ihan ilman kontekstia kysyy olenko journalisti tai skitsofreenikko tai epäilee jopa että on olemassa kirjasto nimeltä Metso jossa luin vauvojen ihottumista ja melkein jäädytin varpaani pyöräillessäni juoksutossuilla keskellä talvea miinus kolmessakympissä sateessa -tyyliin takaisin Ylöjärvelle. Ja samanalaista kohtelua sain Ylöjärven kanavalla. En edes kirjoittanut mitään ja olin heti "trolli".

En ole mikään nopea kirjoittamaan. mahaani vääntää kun mietin 2008-2009 aikoja. Olin fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan, 67 kiloa noin. Vieläkin kauhea läski sika mutta urheilin ja korsetit oli osa sitä mistä pidin. Perhe oli toki sitä mieltä että sulkeuduin ja pidättäydyin itselläni ja mitä vittua. Olisiko pitänyt heittää härskiä läppää vaikka en ollut koskaan ollut miehen kanssa. Enkö saa olla vaisu jos olen vilustunut ja minulla on kurkku kipeä ja puhun mitä pystyn kun olen edellisenä päivänä kävellyt Ylöjärvi-Tampere alkukevään viimassa? Millä perusteella olen viettänyt kaiken aikani netissä vaikka minulla tuskin olisi riittänyt aikaa vielä siihenkin. Paitsi silloin tällöin yöllä tai juuri ennen kaupungille lähtöä serkun kanssa tai muuta. Siinä välissä kun teen marsipaanikakkua, maksa-liha "pudding"ia englantilaisittain ruukkuihin päälle taikina, tai kookostoffeeta tai vanhan ajan vanilja jäätelöä suoraan tukun isosta rasiasta ja kaadan pepsiä päälle tai itsekseni teen espressoa tai lounaaksi valmispatonkia uunissa tai poltan uima-altaassa pari purkkia pringlesiä ja ison pullon pepsiä tai käyn Lidlissä ostamassa pieniä patukoita ja käyn Pohjanmaalla äidin luona kaikki yöt kytkettynä ostoskanavan läskiä irrottavaan (muka) hierontavyöhön. Laihdunkin siellä oikeastaan vielä kun en edes ajattele ruokaa.

Niin kyllä mä muistan kaiken mahdollisen. XS ja S-koon vaatteet ja sen 250€ lilan hääpuvun jonka käyn ostamassa Tampereelta Tullintorilta (kyllä, kävellen ja olin joku 40? 42? koko) minne lie mummu piilottanut sen. Minusta se oli hyvä hankinta. Ei ainakaan minulla ole enää niistä reilusta parista tonnista jotka sain rankasta fyysisestä työstä sekä säästämällä kaikenmaailman rippikoullurahat koska isä ne minulta vei samoin kuin passini varastanut ja en ymmärrä millä oikeudella? Hän jos välittää minusta on niin maailman suurin valhe minun silmissäni. En luota hänen sanomisiinsa tai rakasta isääni ennen kuin olen saanut omat rahani takaisin. Toki hän huijasi äitänikin raha-asioissa, että mikä sieluton limainen hirviö muutenkin.

Pääasia ettei minusta tule kuin tätini joka on ehkä vielä 42vee neitsyt ja kävi kimppuuni. Se on pahin asia mitä voin olla, äitini saa häntä rakastaa enemmän kuin minua, ihan rauhassa kunhan minun ei tarvitse muistuttaa kumpaakaan heistä pätkääkään.

En osaa sanoa kauanko olen kirjoittanut. Minulta on mennyt ohi Merliniä jo puoli tuntia.

No comments:

Post a Comment

joo joo joo. joo joo. joo.

Päivän paras vinkki, tehdä mitä muut tekee ja kattoo ettei lähde sooloilee tms. Jostain syystä meidän opella on joku pakkomielle kysellä mul...