5.6.13

kuka jaksaa kuka ei, lukea siis

Onhan sitä vähän ikävä iPhonea juu. Mutta niin, herätty keskellä yötä ja ruskeaa juttua tuli molemmista päistä kaiketi suklaata syönyt liikaa ja maha ei kestänyt tmv. Hohhoijaa. Sitten nukuin vielä. mutta jos ei lähtisi kaupungille jos minulla on joku oksennus/ripuli päivä.
Mitähän sitä keksisi kirjoittaa. Ei oikein ole luovalla tuulella hän. Voisi vetää muutaman kalaöljykapselin ja katsoa sitten uudestaan.
Katsoin tänään aamulla vaakaa ja olin pyörtvinäni kun näin sen lukeman. En jotenkin odottanut niin paljoa. Siinä oli kolmekymmentä kiloa enemmän kuin mitä odotin sieluni silmin. No jaa. Olen laihtunut ja kai se on pääasia. Eikä sitä tapahtu kuin tietyllä hitaalla paineella kuin rikkinäisestä mukista. (katsoin jotakin videota youtubesta)
Satuin eilen olemaan hereillä kun sieltä tuli Fråga Olle Documentaries. Katsoin vähän aikaa sitä menoa mieshuoran kanssa ja sugardaddyja ja beibsejä. Saisipa itekin muutaman tonnin lahjoituksia kuussa ja autoja ja kalliita helyjä ja vuokran ilmaiseksi jos olisi 25 sugardaddya.
mutta ei ihan mene noin. Tai siis ei mulla ollut jotain mieshuoraa jonka kanssa katsoin dokumenttia, vaan että siinä näytettiin.
En jaksa uskoa että saisin sugardaddya koska olen niin lihava ja ruma muutenkin. Tai no. olen toki kaikkea sitä mitä miehet minussa näkee, mutta kullasta tehdyt pelastusliivit ei paljoa auta vesillä.
jne. elämä kallis, dna halpa.
Vitjake kun keksisi jotakin kirjoittelua. mulla on essien sugardaddy kynsilakkaakin. joo okei kajsa lopetas jo nyt se puhe siitä astiasta. tarvii ripsienpidennykset ja geelikynnet ja blondin tukan ennen kuin voi harkita. ja paino korkeintaan 52kg ja oma auto ja ... emt tarvii olla melko typerä että pääsee dokumentteihin asti :~D
vittu kun menin ostaa sitä pallmallia. ei mun tarvisi alkaa tupakoida.

No comments:

Post a Comment

Oli synkkä ja sumuinen yö...

Sumu ja pimeys ja paljaat puut ym huono näkyvyys ja kaikki valot siihen, niin on melko kaamea kattella kun on just ollut kattoos kauhuleffaa...